ERHEITÄ KÄYTÄNTEISSÄ

 

Elämä on usein toisenlaista kuin opetuksen tavoitteet ja filosofiat kertovat. Vaikka ne ovat tärkeitä arvolataajia ja henkisen kasvun siemeniä, ei silti sovi unohtaa sitä, mitä konkretiassa käytännön arjessa tapahtuu, sillä se vaikuttaa kuitenkin kaikkein eniten, todellisuudet, joissa elämme, sekä yksilön että ympäristön todellisuus.

Liian usein minusta tuntuu ja koen, ettei todellisuuttani huomioida, asiaani ei kuulla, ei niitä perustarpeita, joita ihmisyyden toteutuminen vaatisi, se on jotain mitä ei yleisesti koeta. Yleistettävyys on tieteen filosofian perimmäisiä paradigmoja ja siksi kai ihmiset, jotka eivät ole yleisten mahdollisuuksien piirissä, usein jäävät juuri kokemuksineen ulkopuolelle. Sanakieli ja kuvaukset ovat liian usein yleistyksien alaisia ja siitä käytännön toteutuksia, kieli ei yhdistä. Vaikka olen pyrkinyt lukemaan kaikenlaisia ihmisyyteen liittyviä teoksia, opiskellut ihmisyyden olemuksen olennaisia puolia oikeutenaan tulla ihmiseksi, olen jäänyt ulkopuolelle, sen mielivallan alla, mikä yleisesti mielikuvakuljetuksina säätelee ihmisten valintoja, hyläten ja/tai hyväksyen. Sitä kysyn joka päivä, miksi juuri ne ihmisyyden kasvun elementit, jotka tunnustetaan korkealla tasolla ihmisyyden perustaksi kasvaa ja oppia, on pyritty estämään monin keinoin.

Niin uskontojen, arvofilosofioiden kuin ihmistieteidenkin osalta, se yleisyys, jossa valtaa käytetään alistamalla ja tottelevaisuutta vaatien henkilöiden suhteen joukkovallan avulla yksilöiden ohjaamina, ei tavoita perustetta ihmisyyden mahdollisuudesta tulla ihmiseksi, perustana ei ole tieto vaan valta ihmisten taholta. Ymmärrän hyvin etäännyttämisen tarpeen itsen tutkiskeluun ja ajatustensa arvioimiseen, sekä moninaisten toimintojen ruokkivat vaikutukset havaitsemisen kehittämiseksi, mutta sen ei tulisi viedä yksilön oikeuksia itsemääräytymiseen. Käytännössä oikeus itsemääräämiseeni riistettiin ja se vei tuhoon mielen. Vain 30 vuoden iässä sain kokea ”dementian”, kuten sitä yksi tutkija nimesi. Se sai minut etsimään syytä ja tietoa ongelmaan, jossa minuus kuolee muistin ja minuuden kadotessa ja ympäristön vallan alle joutuminen riistää häpäisten oikeudet olla ihminen. Kun minuuteeni olin lapsuudessa saanut vakaan pohjan itseilmaisuvapauteen, se suljettiin ja aggressiot syvästä ihmisloukkauksesta nousi tuhoamaan mielen, nostaen aistimukset yliaktivaatioon ja aistihajoamiseen. Surullisinta on se, että juuri se tieto, mitä olen jälkeenpäin oppinut tieteen ja uskontojen valossa, korkeilta asiantuntijoilta, mitätöidään typeränä, populismi jyllää.

Pääosin elämässäni olen tehnyt ja toiminut kuten muutkin. Se mitä olen saanut oppimisen oikeudeksi, on kuitenkin tullut enemmän ulkopuolelta ja on tuonut enemmän oppimattomuutta, jopa räikeästi, en oppinut vieraita kieliä, koska kauhusta syntynyt aistihajoaminen esti havaitsemista. Vaikka motivaationi oppimiseen oli ja on ollut aina minulla vahva, se ei ole tuonut todellista oppimista, koska en ole saanut tuoda esiin todellisuuttani ja kiinnostustani, ihmiskäsitykset ovat estäneet muita vastaanottamasta sitä, mikä on tiedon ja tietoisuuden erilaisuutta. Kauan sitten luin Timo Airaksisen kirjan halun ja tahdon filosofiasta ja tässäkin törmäsin siihen, ettei siinä eritelty ihmisen halua ja tahtoa sisäisestä motivaatiosta käsin, vaan enemmän kehoaistimusten kautta, ja mikä ulkoisesti havaitaan, ja mikä on luonnontieteen havaintomenetelmiä. Yksilön kehityksestä itsemääräytymisenä on paljon tietoa, syväpsykologiaan kuuluvassa psykoanalyysissä. Pääosin monissa näkemyksissä ei oteta huomioon sitä todellisuutta, missä ihminen elää, tekoja, jotka kohdistuvat ihmiseen ulkopuolelta tulleena.

Niinpä minun oli raivattava tieni etsimään itseäni ja mielen toimintaehtoja työnohjaaja koulutuksessa ja työssä näkyvistä ongelmista havahtuneena, työssä, jossa juuri ihmisyyden kehittymisen mahdollisuuksia luotiin ammattiosaamisena. Vastusteluista huolimatta kuljin omaa tietäni, kiinnostukseni mielen toimintaan tuli juuri tarpeestani, koska se ei saanut toimia yhteisövallan vaatiessa muuta. Esim. psyyken hoidoissa traumassani ilmeni koko ajan ongelma, mitä ei huomioitu eikä kuultu, kuinka olin pahassa masennuksessa lähes 50 vuotta, minkä juuret olivat itsemääräämisoikeuden riistossa ulkoisten toimijoiden vaatimuksesta. Tällöin etsittiin syitä tunnekehityksestä, vaikka persoonallisuus tunteineen ei saanut olla olemassa, eikä persoonallisuus kehittynyt, oli vain kehoruumis ilman sisäistä minuutta. Ulkopuolelta havainnointi tuotti käsityksen, että yliaktivaatiossa oleva kehoaistimus oli tahdon ja halun ilmituloa, vaikka se oli psyykkistä puolustusta, huutoa, antakaa minun itseni myös toimia, itsemääräytyä.

Kun keskityttiin minuuden ongelmiin, uskottiin vapaaseen valintaan syinä ongelmissa, eikä kysytty tai huomioitu, mitä elämääni tunkeutuminen ulkopuolelta aiheutti, että tunteista kyseleminen oli turhaa, koska tunteita ei syntynyt, kauhu vei aistimukset hajoamiseen. Itseä ei saanut olla, eikä itsemääräytymistä, jos yritti, seurauksena oli julmat rankaisut, ei myöskään psyyke voinut kehittyä. Kun jätin kaiken taakseni ja ryhdyin vain tutkimaan itseäni, mielen toimintaehtoja sekä tunteiden tulemista, kuinka ihmeellistä minun olikaan kokea se, että saattoi synnyttää omia ajatuskuvia, kun oli harjoiteltu psyyke työkuntoon ja vapauduttu pakkopaidasta, kuinka tunteet alkoivat toimia. Ensin se vaati työstä lähtemisen, taiteen avulla avaamisen takaisin lapsuuden kykyyn leikkiä ja mikä ihmeellisintä, sanakielellinen kyky itseilmaisuun vahvistui runsaasti.

Yksi merkittävä huomio, kun kuuntelemme ihmisiä, on nk. vastakkaisilmiö persoonallisuudessa, yksilö näkee suhteettomasti vastakkaisen ilmiön toisessa mitä on oma todellisuus, yksikin virhe tai vastaisuus toisessa ja lausunto on ”aina se on sellainen”. Politiikassa näkee usein, kuinka puhutaan tavoitteissa aivan muuta kuin käytännössä toteutetaan.

Kokemukseni on kyseenalaistanut auttamisen filosofiaa, koska se auttoi enemmän valtaan auttajia ja uskon, että monella on näitä kokemuksia. Kun ihmiskäsitykset pohjaavat vain psykiatriaan, se on jo sen historian tutkimuksen valossa väkivaltaa ja alistamista, yksilöllä ei ole oikeuksia itsemääräytymiseen ja kuinka se juuri näistä tiedon kehityksistä rakentuu moralismiin hyvä ja paha akselin ympärille uskontojen kautta. Miksi juuri ne tärkeät asiat, joita arvostin, estettiin, jossa ihmisyys voi kehittyä, perusoikeudet esim. Maslowin teorian mukaan, alla määritelmä? Ihmiset ovat erilaisissa toiminnan ja kehityksen sykleissä, joskus tehdään pelkkää toimintaa, joskus luetaan, kuunnellaan ja puhutaan, asian tutkiminen vaatii osaamista, että voidaan nähdä se, mitä perustarpeita puuttuu. Syyt eivät löydy ainoastaan ihmisen persoonallisuudesta.

Ideologiat kulkevat ihmisten mielissä ja vaikuttavat valintoihin absurdisti, tieto ei ole jäsentynyt, eikä tietoisuuden ja tiedostamattoman vaikutukset tule ymmärretyiksi. Ihmisyyteen kasvamisen ja oppimisen oikeudet ovat ihmisoikeutta, mikä kuuluu kaikille.

Raija

1.     Fysiologiset tarpeet (ruoka, juoma, uni, lisääntyminen)

2.    Turvallisuuteen liittyvät tarpeet (suojautuminen luonnonkatastrofeilta, sodalta, väkivallalta ja taloudelliselta turvattomuudelta)

3.    Sosiaaliset tarpeet (rakkaus, ystävyys, perhe, yhteenkuuluvuus)

4.    Arvostuksen tarpeet (itseluottamus, toisilta saatava arvostus, arvokkuuden kokemus)

5.    Itsensä toteuttamisen tarpeet (oman tarkoituksen löytäminen ja täyttäminen)

6.    Itsensä ylittäminen, self-transcendence (henkisyys, hengellisyys, altruismi, taide, yhteys johonkin itseä suurempaan)