Mielenterveyden
syntymiseen keskeinen asia on itsemääräytyminen. Se voidaan tuhota vastuuttomien
ympäristötekojen kautta, tunkeutumalla yksilön mieleen operoimaan. Vaikka
ihminen olisi kuinka vahva, fiksu, asiallinen ja ystävällinen, niin hänen itsemääräytymisensä
voidaan estää ulkoisin toimin vain vallanhimosta ja/tai yhteiskunnallisista
rakenteista käsin, valheellisista mielikuvista ja niiden kuljettajien toimesta.
Kirjoitan
tämän, koska näyttää yleiseltä, että katsotaan yksilön persoonallisuus häiriintyneeksi,
mitä pitää aina korjata, ja kuvitellaan ettei itse tuhoutuisi, itsekkyys ja oma
pahuus pitäisivät huolen, että itse säilyisi kovistakin kohteluista huolimatta,
mutta todellisuus on se, ettei säily. Tämä yhteisövallan ihannointi ja
psykologisointi on sokeaa uskoa, jossa ihmisyys nähdään omituisesti aina pahana
ja yhteisön katsotaan voivan ”parantaa” tämä yksilö vallan avulla. Olen täysin
toista mieltä, koska olen menettänyt itseni elämääni tunkeutumisen vuoksi. Tämä
asia ei ole minulle pakkomielle, jossa pyrkisin itsevaltiuteen, kirjoitan
asiasta siksi, että pidän arvossa ihmisyyttä ja haluan suojella elämää ja
itseyttä, itsemääräytymistä. En tee tätä siksi, että haluisin määrätä totuuden,
ja luoda toisiin itseyttä, tämä olkoon heidän itsemääräytymisoikeutensa, itsen
sisäsyntyinen kokemuksen todellisuus, joita toisilla ei ole oikeutta luoda vallan
avulla. Kerron tästä siksi, että niin moni menettää mielenterveytensä tämän
ongelman vuoksi.
Opiskeluissani
ihmiskäsitykset ja ihmiskuvat kuvattiin ja käsiteltiin keskiluokkaisen ja hyväosaisen
näkökulmasta. Niin kristinuskossa kuin muissakin uskonnoissa on sama ongelma,
sitä ylläpidetään yhteiskuntien kautta. Kielemme muokkautuu valtaapitävien,
auttajien, ammattilaisten, politiikkojen, median ja tarinoiden kautta. Viimeinen
lukemani kirja, ”Terapeuttinen valta”, kuvasi hyvin sitä, kuinka minuuden
käsitys on psykologisoitunut, yhteiskunnallisena vallan ongelmana.
Kuinka usein
kuulet sanottavan, muuta itseäsi, muita et voi! Se on totta, mutta asenteisiin
voidaan vaikuttaa, moraalia voidaan kehittää ja tapoja muuttaa, vaikka se onkin
hidasta.
Se mitä
tässä kokemuksesta puhun, on tapahtunut elämässäni reilu 50 vuotta sitten. Se
ei koskaan ole haihtunut muistista, piiloon sen olen joutunut viemään välillä,
kun häpäisyt ovat olleet julmia, kun olen tuonut asiaa esiin.
Pidän
ehdottomasti tärkeänä sitä, että ihmisen minuudelle on oikeus ja se saa
kehittyä ja olla olemassa. Siihen kuuluu keho, mieli, tunteet, kieli ja
sosiaalisuus. Mielen elinehto on se, että saa olla olemassa halu ja tahto, ja
itse voi tavoitella jotakin, se ei ole itsestäänselvyys, opin sen toiminnan
tasapainon koulutuksessa, osin omien harrastusten, kuten teatterissa näytteleminen
ja kirjoittaminen.
Kun nämä itsen
syntymisen edellytykset riistettiin, jäljelle jäi vain keho soluina, jossa oli
solutason jakautumista, minää ei ollut, tämä tila ei ollut kokoaikaista, vaan
kykenin suoriutumaan pakkoroolissa. Kun sammunut mieli alkoi nousta ylös
riittävän turvallisuuden vallitessa, vasta 25 vuoden kuluttua, myös
piiloutuneet mielikuvat, kuin pakko-olleena pakkomielikuvina totuuden
säilymiseksi alkoivat nousta toistuvina, traumakuvina, ja siihen meni aikaa
pitkään ennen kuin ne tasaantuivat. Esiin tuli aggressioita, välillä mentiin
vanhaan pakkorooliin, jossa kuin pinnalle nousi itsen vahvistaminen, arvostettujen
asioiden esiin tuleminen, usein pinnallisesti ulkoisten arvojen mukaisesti,
sallittujen ja hyväksyttyjen tapojen. Mieli nousi ensin esiin
vertauskuvallisena, kaunistaen kokemusta, ikään kuin se säilynyt totuus tapahtumista
tuli uusin mielikuvin, mutta ei hävittänyt todellista tapahtumaa, vaan suojasi
kärsinyttä mieltä.
Rikoksen jälkeen
kehotietoisuus katosi vakavan väkivallan jälkeen. Oli kuin koko keho olisi
kadonnut olemattomiin, eikä tuntoaisti toiminut, josta päättelin, että minuus
ei tunnistanut eikä hahmottanut, kun sitä ei ollut. Yhtäkkiä saatoin kokea
kehon kuin suureksi ilmapalloksi kehon muotojen mukaan, järkyttävän pelon
seurauksena kohdatessani rikoksen tekijän, hän muuttui viisi metriseksi. Ilmeisesti
juuri päälle karkauksen seurauksena kehotietoisuus kehokuvassa oli muistissa litteä,
joka leveni levenemistään. Tätä litteyden kuvausta en ole nähnyt tieteellisissä
julkaisuissa. Siksi on vaarallista vaatia vain itseä muuttumaan, se voi murtaa
koko ihmisyyden, kuten itselläni kävi, niin psyyke kuin kehokin romahti
täydellisesti. Ihmisen psyykkinen hyvinvointi on koko yhteisön kudelma,
erityisesti kohtelun tulos.
Kirjassa ”Terapeuttinen
valta” tuli selkeästi esiin se, kuinka on ajauduttu kielen ja termien kautta psykologiseen
eetokseen, jossa yksilöön on siirretty käsitteitä ja näkemyksiä, kaikki muuttuu,
kun vain itse muutut, ja tavoitteet ovat tulevaisuudessa kuvitelmina hyvästä,
mikä ei mahdollistu todellisuudessa. Sen olen myös elämässäni nähnyt.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti