PALVELEEKO TAIDE?

Taide on ehdottomasti tärkeimpiä asioita ihmisen kehitykseen. Jotkut pitävät sitä hömppänä, se voi mennä liiallisuuteen, eikä enää tuota sitä hyvää, mitä ihminen tarvitsee oppiakseen tästä maailmasta jotain. Taide on tie oppimiseen, se auttaa ja on tie itsetuntemukseen, oppimista havaitsemiseen ja kehittymiseen, sekä pikkuhiljaa kypsymiseen. Taidetta on elämää ilmaisevana muotoina, kuvina ja sanoina, on ollut aikojen alusta saakka, kalliomaalauksissa, pergamenteissa, kirjoituksissa, toiminnoissa, tavoissa.

Jo heti syntymän jälkeen lapsi on ikään kuin vankilassa kehossaan, joskin ei tietoisena. Avautuminen alkaa liikkumisesta ja hellällä hoivalla siihen saadaan mielekkyyskokemus, osa sisäisessä kokemuksessa kohtuajalta. Alkuaikoina sisäisen minuuden kehitys on pääosin tunteissa vuorovaikutuksen suhteen, mutta myös unina, jotka ohjaavat lasta etsimään positiivista mielekkyyskokemusta tiedostamatta, vaistomaisesti, siitä saa elämänvoimantuntua. Vanhemmat vastaavat tähän etsintään hoivaamalla ja ruokkimalla, vahvistaen niitä.

Taide ei aina mene ihmisen itsetutkiskeluun, siitä tulee itsetarkoitusta, taiteilijan yliarvostamista, markkinaehdoilla toimivaa, palvontaa, kumartamista ja niin taide voi menettää merkityksen ihmisen kasvun välineenä.

Kaiken keskiössä on ihmisyys luonteenpiirteenä. Kun autoritaarisessä kulttuurissa ja myös opetuksen metodeista johtuen, ihminen ajautuu etuotsalohko työskentelyyn, ainoastaan tulevaisuuteen päin, ei itsetutkiskelu onnistu, koska sen pitää nähdä myös menneisyyteen, tulevaisuuteen ja tässä ja nyt. Niin kuin Raamatun tulkinnassa on menty Jeesuksen palvontaan ja kumartamiseen vastoin Jeesuksen opetuksia, se sama toistuu ihmisten välillä aina, ellei meitä ohjata kohti nöyryyttä tutkia itseään. Hierarkkisen vallan väärinkäytön vuoksi asemat korostuvat, roolit vahvistuvat, eikä oppiminen ja valta kulje käsi kädessä, eikä opin merkitys kohtaa, se katoaa.

Raija