perjantai 10. huhtikuuta 2020

SULJETTU TOTUUS



Totuus sulkeutuu, kun emme enää näe sitä mitä tässä todellisuudessa on ja tapahtuu, jossa elämme, ympäristössä, itsessämme ja toisissa, tutkimalla, vaan oletamme ja uskomme sokeasti tottelemalla. En ole tottelemista vastaan, vaan sokeaa tottelemista. En ole uskoa vastaan, vaan tarkoituksen ja merkityksen poispyyhkimistä ja oppien julistamista itsetarkoitukselliseksi. Totuus ei ole enää se mitä on, ei havaita ja todenneta, uskotaan. Ei nähdä tekoja vaan on hirttäydytty persoonallisuuteen ja oppiin tai vaikka biologismiin. Opetusmetodien ja ihmisen luonteen vuoksi Jeesuksen synninkanto muuttuukin ylemmyydentunnoksi ja tuottaa alistamista, kun oppi ei anna sisäistynyttä minuutta mielen kehittymisprosessien kautta ja tunne-elämän liittymistä ihmisyyden kokonaisuuteen, syväyhteyttä tietoon ja syvätunteisiin, vaan ruokkii ylemmyyttä vallan ja aseman kautta. Aivojen toiminnalliset edellytykset konkretiassa ohjaavat meidän luonnettamme. Huomioimattomuus aivojen toiminnallisista ehdoista arvojen, opetusmetodien ja yksipuolisuuden kautta muuttaa ihmisen todellista luonnetta, kuten esim. vaikka vain pelkkä kuuloaistin kautta opettaminen.

Kuuntelin ehkä huonosti pitkänperjantain Jumalan palvelusta Ylellä. Piispa Irja Askola puhui syyllisyyden ja häpeän kantamisesta, siitä että Jeesus kantaa ne, eikä niitä pidä ihmisen lisätä ja kantaa, vaan vapautua syyllisyydestä Jeesuksen kautta. Tästä olen usein puhunut, tarinassa Jeesus vapauttaa tämän taakan, mutta käytännössä ihmiset syyllistävät ja häpäisevät toisiaan, heikoimmin arvostettua ja stigmatisoitua. Tuo ylevä ajatus syntien anteeksisaamisessa johtaa tuomitsemiseen todellisuudessa, nostaa ihmisen ylemmyydentuntoiseksi. Opista on tullut väline alistamiseen. 

Syyttömyyden kokeminen syyllisenä näyttää elämänkokemukseni myötä paljon suuremmalta ongelmalta kuin syyllisyys. Valitettavasti tiede ei ole päässyt tässä ongelmassa eteenpäin juurikaan, vaan se paradigmansa vuoksi katsoo, että toinen voi havaita paremmin toista kuin ihminen itseään ja se synnyttää valtavasti ongelmia. Ihmisellä pitää olla oikeus nostaa joskus itseään ylöspäin, mutta ei sitä tarvitse tehdä toista alistamalla, sen voi tehdä iloiten itsestään ja onnistumalla teoissa.

Meidän tulisi oppia kunnioitusta ja kuuntelemista toisen arvostelun ja tulkitsemisen sijaan.

En ole syyllistämisen kannalla, mutta näen sitä todellisuudessa niin paljon, että katson sen tuhoavan ihmisyyttä. Ihminen on herkästi valheeseen taipuvainen. Hän ei näe omia tekojaan, eikä tunnista itsessään pahoja tekojaan ja sanojaan. Yhdessä ryhmässä toin esiin yhteisön syyllisyyssiirtoa omista teoista yhteisön heikompaan, syylliseen rooliin asetetusta, sain julman rankaisun, minkä näkee kaikkien syrjittyjen kohdalla. Tämä on näyttelemisen ongelmaa, mitä yhteisöissä harrastetaan, Goffmannin tutkimusten mukaan. Opiskeluissani käytiin tätä läpi rooliharjoituksin. Opiskelijoiden piti päättää, kuka on syyllinen, rooli annettiin minulle. Myöhemmin opettajani sanoi, että todellisuudessa jäsenet valitsevat sen todellisuuden mukaan mitä toteuttavat, syyllistetyn, tietoisesti tai tiedostamatta. Vaikka olin vetäytyvä, hiljainen ja tunkeutumaton toisten joukkoon, valinta tapahtui, mutta ehkä juuri siksi, mutta en voinut alistua heidän tapaansa käyttää valtaa, yksilöiden alistamista jonkun mielivaltaisen johtajan alle huutoäänestämisellä.

Syrjinnän taustalla minussa näkyi myös pelko ja heikkous kehonkielessä. Se oli ristiriidassa kielellisen ilmaisun puitteissa, mikä oli tarkempi. Syylliseksi ja heikkouden esiintulossa tuomitsemiseen löytyy monia syitä, traumoja menneisyydestä, tapoja ja arvoja, mitkä voivat jatkua vuosikymmeniä, vaurioittaa ihmissuhteita, kaventaa oppimista, ajautua yksipuolisuuteen jne. Syyllistämisoperaatioissa valtaa pitäviä ei syyllistetä, ja kun uskonto tekee Jumalan yhteisövallasta, se itseasiassa luo opit ja määrittää Jumalan omien valtapyrkimysten mukaan, sinetöi järjestelmän Jumalaksi ja ilmoittaa mikä on Jumalaa ja vaatii alistumista sille.

Ristiriidat yhteisön ja minun välillä veivät pois luottamuksen ja turvallisuuden, mitä minun oli mahdotonta korjata. Arvoistani irtaantuminen olisi tarkoittanut yhteisön arvoissa yksilön arvostamattomuutta ja kunnioittamattomuutta. Kehoni vapina syntyi yhteisön käyttäytymisestä, ja kun minua lyötiin ja halveksittiin, paha traumani nousi koko ajan pintaan. Tästä syystä psykologinen tieto olisi erittäin tärkeää, että hallitsematon käyttäytyminen ja kohtelu saataisiin aisoihin. Se on kunnioituksen opettelua. Ehkä tällaiset normit kertovat naisten aseman heikkoudesta tai yleisemmin ihmisyydestä. Olen ollut ainoastaan naisyhteisöissä osallisena tai enemmän osattomana.

Usein ihmettelen, miksi juuri en ole kuullut kirkossa puhuttavan, ”minulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä”, ja ymmärrän tämän varoituksena vallan vaaroista, en sokeana tottelemisena ja uskona. Loppujen lopuksi palaamme ongelmien syissä kohteluun, tekoon, mitkä tulevat vallan kautta. Emme löydä vastausta persoonallisuudesta, vaikka persoona tekee ratkaisun, mutta siihen ratkaisuun vaikuttaa oleellisesti oppi ja kaikki näkyy kuitenkin persoonan käyttäytymisessä, tietoisesti tai tiedostamatta.

Eräs jo nyt poismennyt mummo vihasi voimakkaasti sisartaan, joka oli nuorempi. Vanhempi kertoi tarinaa, että äiti olisi pitänyt nuorempaa parempana. Tunsin molemmat sisaret ja he kertoivat aivan erilaiset tarinat. Vihaaja kiusasi ja löi nuorempaa, ja äiti puolusti häntä, mutta kiusaaja muisti vain äidin puolustuksen, minkä tulkitsi nuoremman parempana pitämisenä. Lapsuusmuistot ovat usein vääristyneitä.

Raija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti