HUUTO YLI KAIKEN

Psyykkiset kivut kasvussa ja kohtelussa tulevat esiin ja jäävät usein lihasmuistiin niin vahvana, että niistä ei pääse eroon kuin huutamalla. Muistan, kun professori, lastenpsykiatri Tuula Tamminen kertoi haastattelussa, että hän menee tyhjään huoneeseen huutamaan rankkojen lasten kuulemisten jälkeen, traumoissa, joita lapset ovat joutuneet kokemaan.

Joskus on niin, ettei ihminen pysty käsittelemään kohtaamaansa rankkaa kohtelua, ei ole psyykkisiä valmiuksia ja/tai asian esille ottamisesta saa rangaistuksia ympäristöstä. Luin joskus tutkimuksen, että alle kaksi vuotiaiden kokema väkivalta on vaikeimpia hoidoissa. Heillä ei ole sanoja, eikä psyykkistä valmiutta käsitellä asiaa. Kokemus on siirtynyt lihasmuistiin ja saattaa olla, ettei ihminen aikuisenakaan osaa muuta kuin nyrkein puhua asiasta. Kohtasin näitä lapsia päivähoidossa, ja olin surullinen siitä, että usein tätä katsottiin vain luonteenpiirteen kautta, ei kohtelun.

Itselläni lihasmuistiin jäänyt fyysinen väkivalta tuli ulos lopulta hirvittävänä huutona, kymmenien vuosien jälkeen, aikaisemmin se ei olisi onnistunut, koska väkivalta jatkui monella tasolla, minua lyötiin lukkoon ja vaiettiin hiljaisuuteen. Olin kesäteatterissa näyttelemässä ja roolini oli mustasukkainen vaimo, joka huusi vihaansa uskottoman aviomiehen vuoksi. Kollega sanoi, että hänen oli peitettävä korvansa, kun aloin huutaa. Näytellessä en heti ymmärtänyt, että huusin ulos omaa tuskaani. Mutta myöhemmin tajusin, että se oli todella tärkeää minun psyykelleni. Vapauduin tuskasta, pystyin kohtaamaan ihmisiä vapaammin ja itseilmaisuni selkeni ratkaisevasti, mikä näkyi kirjoituksissani ja suullisessa ilmaisussani.

Lihasmuisti näkyy ulkoisessa olemuksessa. Jos kehoon on isketty henkisellä kirveellä alistaen ja pilkaten, ihminen kävelee pää alas painuneena, ei uskalla katsoa silmiin, pelko näkyy levottomuutena kehon liikkeissä, ääni on katkeilevaa ja suru on vienyt sen molliin. Hän saa aikaan epäilyä muiden taholta, sillä usein juuri noita oireita luetaan epärehellisen ihmisen piirteiksi. Yhteisön tekemää väkivaltaa ei ole tutkittu paljon oireiden piirteinä, niitä lähestytään persoonallisuuden ongelmana, uskoen yhteisön kykyyn oikeudenmukaisuudessa, kuvitellen että ihminen saa sen minkä ansaitsee. Ongelmaan ei saada ratkaisua psykiatrin laavulla, sillä tämän ongelman taustalla on yhteisön tavat, henkinen ja ruumiillinen väkivalta. Tämän vuoksi en usko nyt yhteiskunnassa vallitseviin hoitomenetelmiin, jossa persoonallisuudesta etsitään ratkaisua, väärin havaitsemisesta ja/tai puolustuksen tuottamasta mielikuvituksesta. Psyykkisestä puolustuksesta ja mielikuvituksesta huolimatta ihminen useimmiten muistaa oikein ja tallentaa tapahtumat vähintään lihasmustiinsa ja aistien kautta kuulo- ja näkömuistiin. Ratkaisu ongelman ratkaisemiseksi on johtamisessa ja kunnioituksen kulttuurin rakentamisessa, eikä se ole yksipuolista opettamista, se on monipuolista ihmisyyden näkemistä ja sen huomioimista myös kontekstissa yhteisöön.

Jokaisen ihmisen masennus/ahdistus/aggressio on erilainen. Se on tullut erilaisista asioita ja sen oireet ovat erilaisia. Kokemukseni on, että ympäristöstä tullut väkivalta jäi oireeksi kehoon, ja siitä pääsi irti huutamalla, jotkin saavat helpotusta juoksemalla tai työtä tehden ja harrastaen tmv. Mutta mieli vaatii tunteiden käsittelyn, ensin niiden tulemisen muistin alta, tunnistamisen ja kohtaamisen moneen kertaan kuvina ja sanoina. Ja kun se antautuu totuudeksi kokemuksen suhteen, vapaus tulee ja antaa kehon hengittää, ääni virtaa vapaana ilman aggressiota. Pahimmillaan ääneni oli niin käheä, möreä ja aggression täyttämä, ettei minua otettu kuorossa esiintymään yleisön eteen. Kehoni puku, ruumiinkieli romahti täysin, kuin siitä olisi voinut eritellä iskujen värin ja voiman yhteisökäyttäytymisen suhteen. Kipujen kasvot näkyivät yhtäkkisenä jumina lihaksissa. Kun minua ei saanut olla tahdon ja halun suhteen, mieli tuntui aivoissa kuin raskaana lyijynä, missä ei ollut liikettä, eikä siihen saanut yhteyttä. Lyhyesti voisi sanoa, että huono kohtelu näkyy ihmisen mekossa, kehossa, persoonallisuudesta tullut itsekkyys vallanhimona ja tavoitteissa, huonosti kohdellulla aggressiona, mitä ei tule sekoittaa analyysissä tavoitteelliseen käyttäytymiseen motivoivana tekijänä, vaikka se voi tekona näyttää siltä. Auttamalla ihmistä itsensä tutkimisessa, pääsemme eteenpäin positiiviseen ja tietoiseen käyttäytymiseen.

Raija