HÄPEÄN KULKUREITEILLÄ

Katselen elämänkaartani jo vähän pidemmältä ajalta. Jostain syystä elämäni on opettanut minua häpeän suhteen hyvin erikoisilla tapahtumilla. Häpeän alkukoti on siinä, että noin seitsemän kuukauden iässä vauva alkaa vierastamaan erilaista, hän on tottunut vanhempiinsa ja kiintymys on vahvaa vanhemmille ominaisiin tapoihin. Se suojaa yksilöä merkityksellisesti, joskus negatiivisesti, mutta pääsääntöisesti positiivisesti ja ymmärrys on niiden asioiden ympärillä syntyvää, jotka ovat omien muistikuvien kautta auttamassa. Uutta ei kannata lykätä liikaa ihmiselle, jokseenkin olen sitä mieltä, että uuden voi rakentaa vanhan yhteyteen, limittäin, ristikkäin, päällekkäin, jne. Esim. muistin häiriöissä voi miettiä sitä, onko riittävästi menneisyydestä syntyviä tunnemuistikuvia tarjolla, jotka aktivoivat ihmistä ja pitävät vireänä, pahoina traumoina voi joutua irtaantumaan niistä pitkäksi aikaa ja pakoonkin niitä pääsee kuvittelemalla muuta. YLE ja MTV voisivat miettiä tätä ohjelmistossaan, kaikkea vanhaa ei tule hävittää ja tuoda uutta tilalle. Eri ikäisinä muisti toimii eri tavoin ja tapahtumien laadusta johtuen.

Lapsuudessani oli harvoin tapahtuvia asioita ja ne jäivätkin vahvasti mieleen. Olen oppinut erottamaan ulkoa tulleen häpeän aiheuttajan ja merkityksen käyttäytymiseen ulkoisena keholevottomuutena ja minuuden tekojen, omantunnon vaikutuksesta syntyneenä sisäisinä reaktioina. Uskon jopa, että niillä on merkitystä fyysiseen terveyteeni, vaikken olekaan lääkäri. Olin kaksi kuukautta sitten luennolla, jossa psykiatri kertoi, että kohtelu korreloi vahvasti terveyteen. Ne muutamat häpeän näkemiset muissa ihmisissä ja itsessäni ovat jääneet pysyvästi mieleeni, kun toiset ovat hävenneet itseään kohdatessaan minut kolmenkymmenen vuodenkin jälkeen. Kun he olivat valehdelleet minusta ja aivan pienissä asioissa, karkkipussin varastaminen kaupasta syykseni, kun poika oli itse varastanut, mutta köyhän lapsi kantoi taakan. Kynsien lakkaamisesta syytettynä olleena muistan, kun apulaista rangaistiin potkuilla ja hän joutui sijaiskärsijäksi asuntolanhoitajan valheesta, kun uskalsi puolustaa minua ja ei kyennyt tulemaan kylään 30 vuoteen, häpeä liittyi koko kyläyhteisöön. En ollut muistanut edes tapahtumia, mutta kohdatessa häpeä tuli esiin. Häpeän kulkureiteillä häpeä kulkee sanoissa, teoissa ja sanattomina ilmeissä, eleissä ja äänessä, kehonkielessä ja ne ovat huomattavan raskaita ja pitkäkestoisia. Häpeät tulleena sisältä ja ulkoa vaikuttavat toisiinsa.

Parikymppisen ikäisenä ollessani työssä, eräs johtaja yritti valheella irtisanoa minut, työkaveri auttoi ja kaikki työntekijät todistivat johtajan puheet valheeksi allekirjoittamalla lausunnon, jossa johtajan puheet kumottiin. Auttajasta tuli paras ystäväni ja saan auttaa ilokseni häntä nyt elämässään pyörätuolissa. Pelkoa ja häpeää minulle aiheutti se, että rangaistiin julmasti, kun uskalsin vastustaa ja toin asian esiin, olin tottelevainen lapsena ja kunnioitin auktoriteetteja ja se siirtyi pelkoa hyväksikäyttävien ihmisten valtaan. Häpäisemisellä on pitkät perinteet ja paha kello kauas kuuluu. Työpaikalla valhe kulki asenteena rekrytointiin ja vielä 35 vuoden työnteon jälkeen sain valheen vuoksi rangaistuksen työnsaannissa, 10 vuoden ihmisyydestä opiskelun jälkeen tarjottiin siivoojan paikkaa, ”se ei saa muuta kuin siivoojan työtä”, ilmoitti henkilöstöjohtaja rekrytoijalle. Stigma oli synnytetty. Asenne ja tuomarityyli jäi elämään hallinnossa, vaikka heillä oli tieto, että minuun kohdistunut syytös oli valhe.

Nuorena vaimona, kun mies oli kadonnut työelämään, uskalsin yhdessä yhteisössä ihailla erästä miestä ja ajattelin tuhmia hänen kanssaan hänen tietämättä, se ajatustapa jäi viimeiseksi. Uskollisuus oli arvoistani korkealla ja se synti aiheutti vahvan sydämen puristuksen, luulin kuolevani, en halunnut sydänkohtausta kokea toista kertaa. Rehellisyys, mikä oli kehittynyt vahvaksi ominaisuudekseni avoimuuden ja itseilmaisuoikeuden ilmapiirissä varhaislapsuudessa, ei antanut armoa keholleni valheessa, valheellisuus ja ruma ajatus reagoi sydämessäni, häpeä tuntui siis elimistön kautta sydämessä. Sen sijaan yhteisöstä tulleet häpäisyt ja rankaisut veivät ääreishermoston ylikuormitukseen. Sairauksistani voisi näin ilman lääkärin tutkintoakin päätellä, sydämeni käyrät ovat olleet erittäin kauniita, jopa pieni sivuääni katosi rakastumisen jälkeen, mutta sympaattisen, tahdosta riippumattoman ääreishermoston ylirasitus toi psoriasiksen ja ihovaivat. Siksi on hyvä erotella itsestä syntyneet oireet ja ulkoa tullut häpeä toisistaan, koska ne vaikuttavat elimistössä eri kohtiin. Rehellisyys ja avoimuus itseä ja muita kohtaan on kuin terveyskirja tavallisten sairauksien kohdalla, valheet sairastuttavat.

”Tunne-elämää säätelevä hypotalamus on yhteydessä autonomiseen hermostoon ja aivolisäkkeen välityksellä myös hormonien eritykseen. Tunnetilat siis heijastuvat autonomisen hermoston välityksellä monien elinten toimintaan. Pitkälliset kielteiset vaikutukset tai ristiriitaiset tunteet ”yliaktivoivat” sympaattisen hermoston. Sen ja samanaikaisten hormonierityksen muutoksen vaikutuksesta elimistö on jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Seurauksena saattaa olla muutoksia ja vaurioita, jopa sairauksia, kuten mahahaava tai korkea verenpaine. Sisäeritys säätelee osaltaan fyysistä ja psyykkistä ja toimintaa” (Psykologian perusteet, Anja Laakso, Anja Pohjavirta, s.28).

Eri kohteista tulleet kohtelut, itsestä ja ympäristöstä, vaikuttavat eri tavoin. Ympäristön häpäisyt vaikuttavat eri kehon osiin kuin itsestä omantunnon kautta syntyneet. Rehelliseksi kasvatettu kärsii paljon, jos joutuu elämään valheiden alla, ristiriita synnyttää hermoston reaktiot.

Raija