EMPATIAN PUUTTUESSA

Olisin tarvinnut toisten ihmisten empatiaa eli myötäelämistä pahojen väkivaltaisten tapahtumien jälkeen, mitkä kohdistuivat minuun. Kohtasin apua hakiessani yhden empatiataitoisen psykiatrin, ja loppujen lopuksi sain terapoida itse itseni vähäisen avun vuoksi. Ehkä se oli sopivaa minulle, koska minulla oli oppimisintoinen persoonallisuus, mutta koska tunneyhteyttä ei ollut, ja kun opetus ja asiat oli muiden tavoitteista vaadittua, oppiminen oli heikkoa. Väkivallasta syntynyt psyykkinen oireilu katsottiin tyhmyydeksi, joten minun katsottiin tarvitsevan muiden määräyksen. Olen todella ihmetellyt sitä, että yhteisön reaktiot otetaan viitekehykseksi ja ohjaaviksi tekijöiksi hoitoa määriteltäessä ja annettaessa.

Minua on ärsyttänyt viime aikoina se, että lukemisen väitetään tuovan empatiakykyä. Se tuo kyllä kuvittelukykyä, mutta jos sitä ei osata yhdistää tunne-elämän tietoihin ja taitoihin, kokemusperäiseen intuitioon, mahdolliseen kokemusteorian kehyksiin, empatiaa ei synny. Lukeminen tuo muistikuvia, joiden avulla kuvittelu onnistuu etuaivolohkolla, lisää muistikuvia, jossa tarina kulkee jatkumoina, mutta jos sitä ei osata kytkeä kokemuksen kontekstiin, se on tyhjää laulua. Pyytäessäni apua olen saanut korkeasti koulutettuja henkilöitä, paljon lukeneita avukseni, mutta en apua. Oma kokemuskaan ei auta toista, jos kokemusta ei osaa analysoida. En sitä itsekään osannut edes itseni kohdalla, ennen kuin olin lukenut tunne-elämän teorioita, ja kokemuksen synnyn mekanismia ihmisen mielessä.

Osittain katson, että ongelman ytimessä on teorioiden sekavuus, teorioiden sopimattomuus potilaalle, ja ylipäätänsä teorioiden heikkous. Olen puhunut paljon siitä, kuinka psykologiset teoriat rakentuvat keskiluokkaisten ihmisten kokemusperäisiin näkemyksiin, jossa yksilöitä tarkastellaan haluavana ja tahtovana henkilöinä.

Lähtisin avaamaan psyykkisessä häiriössä ihmistä sisältä päin. Ensin on fyysinen taso, jossa on solukäyttäytyminen. Tällainen oli minulla, joka sain osakseni pahaa väkivaltaa, minuus katosi kolme vuotiaan tasolle, kun mitään apua en saanut. Tällöin mieli vaan hajottaa ajatuksia, itsemääräämistä ei ole, ja kun yhteisö rankaisee siitä julmasti, siitä syntyy aggressioita ja ahdistusta, mikä näyttää jonkinasteiselta pyrkimykseltä tavoitteeseen, mutta se oli ainakin minulla harvinaista. Ympäristö ei tarjonnut valinnan vaihtoehtoja. Näistä päätellään, että ihminen on tahtova tai haluava, ellei peräti narsistinen.

Tunteiden tasolla helposti luokitellaan ihminen myös narsistiseksi, jos hänellä ilmenee tahtoa. Valtaa pitävät haluavat alistaa toisen tahdottomaan tilaan, näkymättömäksi ja kun ihminen on vielä psyykkisessä puolustuksessa, on fyysinen olemus hyökkäävä ja pyrkivä, taistelua ilmentävä, ollaan helposti analyysin puitteissa pielessä, hän on narsisti.

Narsismia on eri lähtökohdista syntyvää, tai niitä luokitellaan narsismiksi yleisesti. Psyykkisessä puolustuksessa narsismiin liittyy aggressioita, mikä ilmenee ahdistuksena, hyökkäämisenä, rynnimisenä, ja on usein pakokauhun ajamaa, epäloogista ja hallitsematonta; tämä luokitellaan negatiiviseksi aggressioksi. Tietoiset halun ja tahdon kautta syntyneet aggressiot luokitellaan usein positiiviseksi, niissä narsistisia piirteitä ilmenee hallitusti, kilpaillen, voittoon pyrkien, kohtuutonta asioiden ihailua aina kauneudesta alkaen, ja täydellisyyteen pyrkien, ja ellei se tapahdu, seurauksena on voimakasta muiden halventamista ja toisten poissulkemista, jopa tuhoamista.

Käsittelemättömät tunne-elämän asiat lisäävät ahdistusta, ja mitä kauemmin ne ovat käsittelemättä, sitä suuremmaksi kasvaa ahdistus, ja ihminen pakenee elämän todellisuutta. Luonnollisesti tässä kohtaa hienovaraisuus on paikallaan, mutta ei loputon asian salaaminen auta. Kuvittelin itse 50 vuoden olevan riittävä aika asian käsittelyyn, mutta salaaminen olikin aiheuttanut niin suuren tuskan kokijoilleen, että ahdistus muuttui hallitsemattomaksi.

Kauneuden kaipuu voi kehittyä sairaaksi. Se voi olla oikeutettua, esim. sydänleikkauksessa. Kohtelulla ja tavoitteellisella kauneudella on erot käyttäytymisessä verrattuna kaltoin kohteluun. Narsismi on myös tervettä ja se on erinäköistä lähteistä riippuen. Se voi kehittyä julmaksi itsekkyydeksi, ja sairaudeksi. (kannattaa lukea Wikipediasta kokonaan määritelmiä).

Narsismin kehittymistä voi avata myös myytin takaa. Miksi siellä on Ekho-nymfi, näkymättömäksi kirottu, mikä on kyltymätön ihminen, eikä anna tilaa Narkissonille, kuin salaa pahaa tekevä? Ja itsenäistyessään Narkissos kasvaakin kauniiksi kukaksi, mutta jää narsismin vangiksi yksin, ja nääntyy. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen.

Raija

Narsisti-sana juontuu Narkissoksesta, joka on kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä komea nuorukainen. Ennustuksen mukaan Narkissos ei eläisi vanhaksi, jos näkisi oman kuvansa. Näkymättömäksi kirottu Ekho-nymfi lähenteli Narkissosta, mutta Narkissos torjui lähentelyt. Sattumalta metsästysretkellä Narkissos näki kuvansa lähteestä ja rakastui kuvaansa, mutta kuva ei antanut hänelle vastarakkautta. Lopulta nuorukainen nääntyi lähteelle. Häntä etsimään tulleet löysivät lähteen reunalta kauniin kukan, valkonarsissin.^[2]