TUNNENÄLKÄINEN

Etsiessäni omaa ihmiskäsitystäni olen joutunut poukkoilemaan mitä erilaisimmilla poluilla, kristinuskon, filosofian, psykologian jos sosiologiankin tiedekartoilta. Ne selittävät osittain minun kehitystäni, ja en ole koskaan valmis, itseyteni muuttuu koko ajan ja se on hyvä asia. Monia yhteyksiä kehitykseeni on luoneet elämän kohtaamiset ja tapahtumat, joita olen analysoinut ja tutkinut, kuinka ne kertovat sitä totuutta mitä etsin.

Psykologian puolella kohtasin psykologian opiskelijan, nykyisen neuropsykologin, seurustelumielessä. Töksäytin jossain keskustelussa hänelle, ettei ihmisellä ole tunteita. Hän sai raivarin ja kiusasi minua lopun aikaa yhteisellä taipaleella. Ja tosiasiassa olin oikeassa, minun tunteeni eivät päässeet esiin masennuksen alta, masennuksen, joka oli syntynyt aivojen käyttämättömyydestä, eikä tunteitteni pettymysten, luopumisten ja menetysten ongelmasta. Se oli sosiaalista realismia, jossa ihminen suljetaan pois yhteisöstä, ja viedään puheoikeudet, itsensä ilmaisemisen oikeudet. Totta kai ne tunteet siellä taustalla olivat jossain, mutta niille ei tullut aikaa, tilaa eikä huomioimista. En kokenut vahvana menetyksiä, en ollut tottunut saamaan paljon mitään elämässäni, en osannut sitä kaivata, mitä en ollut kokenut. Välittäminen ei ollut vahvaa yhteisöissä, joissa olin, se oli selviytyminen, jossa suomalaiseen mentaliteettiin kuului yksin selviäminen, onneksi, muutenhan en olisi selvinnyt, kun tukea ei ollut.

Filosofiassa luin Timo Airaksisen jotakin kirjaa, jonka nimeä en enää muista. Hän pohti siinä halun  ja tahdon olemusta. Jokseenkin luin ehkä valikoiden, mutta hän ei eritellyt näitä kovin hyvin. Tulkitsin, että hän piti näitä paheena. Ja sitä ne voivat ollakin, jos ihminen jää aistihalujen ja aistitahdon vangiksi, tyydyttämään kahden vuoden ikään kuuluvaa aistimusmielihyvää. Tässä filosofia ja psykologia kohtasivat. Tunteille tuli antaa oikeutta, että oppiva mieli voi saada innostuksen, ihmettelyn ja intohimon itsensä rakentamiseen oppimisen avulla.

Tässä juuri on tärkeää erottaa halusta ja tahdosta aistimusmielihyvä, mikä ei ole sama kuin mielihyvä tunteista lähteneenä. Aistimusmielihyvä johtaa ahneuteen, josta syntyy endorfiinihumalaa. Tunteista syntynyt mielihyvä luo hyvää oloa ja tyydytystä, koska tässä kokemuksessa itse synnyttää uutta, luo ja oppii. Tunne synnyttää positiivisen oppimiseen johtavan tunteen ja reaktion, jonka mielikuvasta yksilön täytyy rakentaa muistikuva, jota hän oppii hallitsemaan. Se synnyttää elämänhalua. Kun itsen halua ja tahtoa tukahdutetaan, aivot lamaantuvat ja seurauksena on masennus.

Surullisena joskus totean, kuinka paljon meillä on tunnepuuttumisen vuoksi ahneita ihmisiä, jotka himoitsevat aistimielihyvän jälkeistä kokemusta. Se voi tulla kasvatuksen tuloksena, kilpailun, vertailun, liiallisten tavoitteiden, aistimielihyvän ruokkimisen, kuten esim. liikunnan kautta, jossa on tutkittu, että jo pelkästään toisen voiton näkeminen tuottaa endorfiineja. Ruoan ahmijat, ostosvimmaiset, varallisuuden jne. himoitsijat saattavat kärsiä tunteidensa puuttumisesta. Jokseenkin on naurettavaa, kuin nyt esim. politiikassa kuulutetaan valinnan vapauden merkitystä. Se täytyy olla, mutta valitettavasti se menetetään liian rankkojen vaatimusten viidakossa, opetuksen ja kasvatuksen avulla ja niin ihmiset jäävät vain kuluttajiksi markkinatalouteen.

Raija