TIEDE VS.USKO/USKONNOT

Äkkiä voisi kuvitella, että tiede ja uskonnot ovat vastakkain, mutta näin ei ole.  Vaikka valtataistelua ja vastakkainasettelua ne käyvät keskenään ja tunteet kuohuvat kuin Niagaran putouksissa, mutta se on aivan turhaa. Minulle kummatkaan eivät aiheuta tunnekuohuja, ei ideologisia, ei hurrauksia, eikä asia saa minua raivoihin. Minä näen kummassakin perustavanlaatuisia lähestymisongelmia, joissa on historiallisia jäänteitä, jotka estävät etsimästä totuutta.

Kaikkein suurimpana ongelmana näen ihmisyyden tutkimisessa sen, ettei pahaa osata tutkia ilman tunteiden ja ihmiskäsitysten rajallisuutta. Kristinuskossa paha on ihmisyyden ydin, mitä vastaan taistellaan rakkauden keinoin. Selkeästi voi nähdä, että lääketiede on kulkenut ihmiskäsityksissään Kristinuskon jälkiä, ja etsii pahaa persoonallisuutta. Sitäkin se voi olla, mutta kysymys tieteessä pitäisi kuulua, mikä sen synnyttää. Freudin ajoista lähtien ihmisyyden lähtökohdaksi on nimetty seksuaalisuus, joka ohjaisi meidän tahtoa ja halua pyrkimyksissämme. Se katsotaan elämänhalun ja kuolemanhalun premissiksi.

Lääketieteen ongelma on oirelähtöisyys, hoidetaan oireita, eikä oireen synnyttäjää ja erityisen ongelmalliseksi tämä tulee juuri ihmisen henkisen puolen ja kehityksen kohdalla. Se on kulkeutunut myös psykologiaan, kun persoonallisuus syntyy väkivallasta, syy onkin persoonallisuudessa, eikä väkivallassa.

Itse näen kohtelun kaikkein merkittävimpänä asiana ihmisen kehityksen määrittämisessä. Näyttää siltä, että pahaa ei saada vähennettyä, koska syytä ei saada selville rajoittuneiden käsitysten vuoksi, vaikka tieteen paradigma on syyn ja seurausten tutkiminen. Uskontojen ongelmana on irrationaalinen tieto, jossa ei ole loogisuutta.

Elämäni on opettanut, että paha tulee, ja se kohdistetaan johonkin riippumatta siitä, provosoiko kohde vai ei. Ja silloin valta selittää kohtelun ja tunkeutumisen tuloksena sen mitä väkivalta kehittää, hierarkkiset järjestelmät mahdollistavat, tiedon rajallisuus estää, ja hypoteettiset illuusiot luovat.

Monet tieteen teorioista ovat myös osittain etäännyttämisen tarpeen vuoksi kielellisesti toista mitä merkitykset vaativat sanan suhteen. Totuus hälvenee ja kierrämme tarinoiden kehää. Minulta on esim. kielletty puhuminen, koska puhun asioista, jotka ovat salattuja. Ihmiset pakenevat syyllisyyttään häpeän pelossa ja sulkevat suuni, ettei totuus tulisi esiin. Tämä brutaali vallan käyttö näyttää piiloutuvan niin uskonnoissa kuin tieteessäkin.

Raija

Tieteen termipankin sivuilta:

Määritelmä 
1. teoreettinen malliratkaisu
2. tutkijayhteisössä vallitsevien periaatteiden, uskomusten, arvostusten ja tieteellisten normien kokonaisuus

Selite Thomas Kuhnin (1922-1996) käsite paradigma tuottaa annetuksi koetun näkökulman siitä, miltä maailma näyttää sekä määrittää ehdot sille, miten todellisuutta tutkitaan. Tälläisiä reunaehtoja voivat olla itsestään selvinä pidetyt käsitykset, aikakauden yleiset ennakkoluulot, tiedeyhteisön käytännöt ja ajattelutottumukset ja erilaiset sosiaalipsykologiset seikat. Paradigma on tutkijayhteisön tutkimustyötä ohjaava yleinen, lausumatta oletettu taustaverkosto, joka yleisenä viitekehyksenä rajaa tieteellisen työn käytäntöä. Tieteen kehityksessä on pitkiä normaalitieteen kausia, jolloin tutkijat tyytyvät toimimaan hallitsevan paradigman sisällä, mutta kehitykseen kuuluu myös epäjatkuvuuskohtia, vallankumouksellisia kausia. Tieteelliset vallankumoukset murtavat hallitsevan paradigman ja tieteen tekemisen painopisteet muuttuvat. Vähitellen syntyy uusi paradigma ja tieteen tekeminen siirtyy uuteen normaalitieteen vaiheeseen.