YHTEISÖVALTA JA LEIMAAMINEN

Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt seksuaalirikosten selvittelyn Jehovan todistajien yhteisölle päätäntävallaksi, jolloin yhteisö saa päättää, onko rikosta tapahtunut ja tutkimusten mukaan rikoksen uhreilta vaaditaan asiasta vaikenemista. Näin Suomi on sinetöinyt oikeusvaltionperiaatteen hylkäämisen vuonna 2018 lokakuussa. Järkyttävää.

Yhteisövalta on kinkkisimpiä asioita vallan käytössä. Sitä voi tarkastella tietysti elämän kokemuksen valossa, niin kuin myös tapahtuneiden asioiden suhteen, ja siitä myös johdonmukaisuutta arvioiden ja tieteenkin valossa. Yksi tunnetuimpia teorioista on Erving Goffamanin teoria, jossa yhteisö on kuin näyttämö, näytelmä, jossa itse kullakin on opitut, annetut, saadut, pakotetut ja valtaa käyttävät roolit. Yksilön minuudessa on hänen mukaansa neljä puolta, mitkä kuvastavat olemuksen esiintyvyyttä, itselle näkyvä ja salattu, muille näkyvä ja salattu.

Kun ajatellaan, että ihmiset useimmiten heijastavat omia kokemuksiaan toisiinsa, on yhteisömekanismeissa melkoinen valhesoppa kytemässä, eikä totuus tule esiin kaivamallakaan. Sen vuoksi yhteisövalta niin kuin yksilövaltakin on mitä typerintä vallan väärinkäyttöä, kun se kohdistuu yksilöihin mielen perusteista käsin. Tähänkin asiaan auttaa parhaiten kunnioitus, kun tietää mikä on ihmiselle hyväksi itseilmaisun ja toimivuuden kannalta, oppimisen keinoja apuna käyttäen ihmisoikeus perusteisesti.

Näytelmässä roolit suojelevat yksilöitä ja yhteisöä häpeältä, tukevat valta-asemaa, ruokkivat minuuden hyviä ja huonoja puolia, luovat valtaa joukkovoimalle, ja tuhoavat sekä leimaavat sekä yksilöitä että yhteisöä.

Yksilötasolla leimaamista voisi kuvailla seuraavasti. Joku yksilö tekee toistuvasti jonkinlaisen tunkeutumisen toiseen ihmiseen häpäisten, alistaen ja nöyryyttäen yksilöä. Kun tulee hetki, jolloin uhri tekee samantyyppisen teon, alkuperäinen alistaja tuo asian huomiota herättävästi esille ja hakee tukea yhteisön jäseniltä. Moraalisointiin taipuvainen yhteisö on valmis tuomitsemaan ja leimaamaan uhrin. Tämä on näkyvä puoli. Alkuperäinen tunkeutuja tekee salassa rikoksen. Näin uhri saa julkisen häpäisyn ja leiman otsaansa, ja jatkuvaa piinaa elämäänsä epäilyjen myötä. Aina ei tietenkään näin mene, mutta olen havainnut sen säännönmukaiseksi.

Kun näitä leimaamisia tarkastelee, usein huomaa, että junailija ja valtaan pyrkivä on luonteenpiirteeltään vallanhimoinen. Hän on kuin jakaantunut persoona, näkee pahat toisessa, ja jos toinen tekee jotain hyvää ja kunnioitettavaa, sieppaa tämä vallanhimoinen kunnian teosta itselleen. Ei yhteisöissä kaikki halua jotakin, vaan ne ovat useimmiten joidenkin yksilöiden junailemia.

Raija