LUOTTAMUS

Luottamus on perusarvo, jonka juuret on perusteltavissa tavoitteellisten perusarvojen, hyvyys, kauneus ja totuus kontekstiin. Se on ihmisyyden perustaa, se turvaa hyvinvointia, kehitystä, oppimista ja kykyä rakastaa. Kun Freud sanoi aikoinaan ihmisen perustarpeiksi työn, rakkauden ja leikin, siinä nähdään ihmisyys toiminnalliselta kannalta, eheytymisen kontekstissa, jossa on edellytykset hyvään.

Jo fyysisesti alkutaipaleella tarvitsemme luottamuksen kokemuksen, kun lapsi yrittää saada kehoaan hallintaan, haluaa oppia kävelemään, opettelee käden hallinnan, puheen, jne. Se luo turvallisuuden, luottamuksen ja hallinnan tunnetta. Silloin rakentuu lähihoivaajan kautta asioiden pysyvyyden ja pystyvyyden tunne, että voi kokea rauhaa, turvaa, ja luottamusta, että voi odottaa ja ennakoida tulevaa, kun tietyt ehdot täyttyvät. Ja silti luova puoli, leikki kulkee mukana uusiutumiseen.

Merkittävintä on kuinka me kohtelemme ihmistä, saako hän oikeuden ihmisyyteen vai järkytämmekö häntä mielen murtumiseen. Mielen murtuessa ja ajatusten, tunteiden ja muistin karkaamisessa luottamus itseen hupenee huomattavissa määrin. Suojelemmeko ihmistä, vai viemmekö häneltä turvallisuutta ja luottamusta? Ei ole kysymys ainoastaan kohtelusta, on myös kysymys opeista. 

Huolestuttavaa on, jos meillä opetussuunnitelmissa on vain teknistä työskentelyä, jossa aivojen ylirasitus tuo lopulta aivolamaannuksen, mikä näyttäisi olevan uupumuksen takana, unohtamatta, että siihen prosessiin liittyy oleellisesti psyykkinen hyvinvointi, tunteiden oikeus ja yhteys kykyyn ajatella, muistaa ja selkeyttää ajatteluaan kohti kokonaisuutta itsenäisenä ihmisenä.

Yhteiskunnalla on suuri merkitys taloudellisen turvallisuuden luomiseksi, myös kulttuuristen tarpeiden ja oppimisen näkökulmasta. Liiallisten huolien rasittama ihminen voi murtua mielestään, jos aivot ovat liiallisessa psyykkisessä puolustuksessa, ja pelkona päällimmäisenä, saako lapsille leipää.

Miten usko sitten vastaa turvallisuuden ja luottamuksen tarpeisiin? Auttaako usko Jumalaan turvallisuuden ja luottamuksen synnyssä? Jumala ei juuri vastaa kysymyksiimme, vai vastaako. Enimmäkseen uskossa on kysymys siitä, että katsomme tai uskomme menneisyyttä tutkiessa Jumalan käden olleen mukana tapahtumassa. Itse pidän tärkeimpänä keskustelua Jumalan kanssa, jossa oma ajattelu selkeytyy. Pelkästään uskomalla ja ylistämällä jätämme vastuun sattumaan ja saatamme joutua alityöskentelevään toimintaan henkisellä tasolla. Ihmisen työ henkisyyden tasolla on pyrkiä kokonaisuuteen, olkoon siinä taustalla tieteellinen kuva mielen hallinnasta itseyden kyvyissä, tai se, mikä näyttää samanlaiselta kuin puhelu Jumalan kanssa. Ihmisyyden kokonaisuuden toteutumassa eriytyminen on tarpeen erilasten osaamisten suhteen ilman kokonaisuuden menetystä, mikä mahdollistuu inhimillisyyden kautta.

Jos ainoastaan uskomme, saattaa olla niin, että persoonallisuutemme kehittyy vain etuaivolohkolla leikkiväksi pintapuoliseksi nauttijaksi. Me tarvitsemme syvät kokemukset, syvätunteet, jotka antavat virtaa, voimaa, turvallisuutta, luottamusta, kestävyyttä ja elämän voimaa jaksaa. Erityisesti nukkuminen on rentouttavin muoto levätä työn rasittaman kehon lempeään hyvinvointiin.

Raija