NAUTTIMISEN OLEELLISUUS

Olen elänyt kaksikymmentä vuotta aikaa, jolloin nautintoa ei ollut kehollisesti eikä psyykkisesti. Kun söin ruokaa, en maistanut sen makua. Olin tällöin syvässä masennuksessa. Sisäinen itse oli kuollut. Nautinnon oleellisin tekijä on itsen olemassaolo. Mielihyvää ei syntynyt, oli vain opitut tavat joita noudatettiin.

”Kroonistuva kärsimys johtuu virheestä maailmankuvassa. Kutsutaan tietämättömyydeksi tai synniksi. Ykseyden katoamista ja ristiriitaa maailman lain kanssa. Sitä ruokkii inho sitä kohtaan, mikä on muille hyväksi, ja himo sitä kohtaan, mikä pahaksi”. Tämä on Jari Sarasvuon sanomaa, kopioin Johanna Kukan twiitistä. Arvostan suuresti Jaria, sillä hän on symbolien ilotulittaja, mikä laittaa ihmiset ajattelemaan.

Jos ykseys on maailman laki ja sen voima on joukkovallassa, se tuhoaa yksilöä ottamalla oikeudet maailmankuvaan yksilöllisesti.

Kun alle kolmen vuoden iässä itseä ei vielä ole psykologisesti, ei myöskään nautintoa ole, ei lasta voi syyttää itsekkääksi nauttijaksi.  Ihmiskuvalla on tuhottu ihmisen sisäisen minuuden edellytykset kokea. On epälookista väittää, että lapsi on narsistinen ja itsekäs nautiskelija, kun hänellä ei ole vielä itseä. Kun itse puuttuu, nautintoa ei ole.

Kasvatustieteestä muistan maailmankuvan tarkoittavan ihmisen todellisuutta. Ihmisen todellisuuden sekä ihmisen kokevan totuuden ja itsen olemassaolon tärkeimpiä vaikutuksia on kokemuksessa syntyvä ilo ja mielihyvä. Jos niitä ei synny, alkaa masennus ja ihminen joutuu elämään kehoaistimusten varassa ilman sisäisiä tuntemuksia, kokemuksista syntyviä tunteita. Ihminen voi kuolla tähän mielihyvän puutteeseen, kuten dementiaan. Kokemuksesta tiedän, etteivät myöskään kehoaistimukset tuo nautintoa, ellei oma sisäinen kokemus ole yhdistynyt niihin, oma tahto ja halu. Mielihyvä voi aktivoitua ulkoisista ärsykkeistä, kuten musiikki, sanat, kuvat, mutta sen syntymä on itsestä tulevaa. Mielihyvän puute on liiallisesta ulkoisen ohjauksesta syntyvä ongelma, harvemmin fyysinen sairaus.

Ihmisen todellisuus maailmankuvaan syntyy psyykkisten prosessien kautta, psyykkinen todellisuus, ja ulkoisen havaitsemisen todellisuus havainnoista sisäisesti ja ulkoisesti, jotka voivat olla ristiriidassa, mutta silti psyyken todellisuutta on kunnioitettava, vaikka se ei aina ole totuus. Psyykkisen todellisuuden ytimessä on ilo ja mielihyvä, mielikuvan syntymässä aistimuksessa, ja se on tunnustettava ihmisyyden arvoksi ja elämän ehdoksi.

Jos ja kun masennuksen syntyminen on fyysisen puolustuksen tulosta (psyykkinenkin voi tuoda masennuksen, mutta se on erilainen, ja sitä pitää lähestyä eri tavalla), on kyllä aika outoa, jos se katsotaan ikään kuin terveyden takaajaksi ja henkisen kasvamisen takuuksi. Ikään kuin väkivalta hyväksytään ja annetaan sille vallan oikeutus joukkovoimalla, minä kutsuisin sitä alistamiseksi, jossa yksilön oikeudet tuhotaan ja kunnioitusta ei ole, eikä yksilö voi kokea mielihyvää ja iloa. Fyysinen puolustus on myös syntymässä syntyvää. Kun ajattelen itseäni, se on ainakin auttanut selviämään masennuksesta, mutta hoitoa on annettu psyykkiseen masennukseen tai ainakin yritetty, siksi en saanut siitä apua.

Maailmankuva on kiistanalainen käsite. Vallan antaminen joukolle tai yksilöille toiseen nähden on heikon sosiaalisen kehityksen tulos ja ilmentää vääristynyttä valtaa. Minut on kasvatettu muistamaan erityisesti ensimmäinen käsky.  Kuunteleminen ja toisen ihmisen näkeminen sellaisena kuin hän on, estää vallan väärin käyttöä. Ihmisen vääristynyt valta ei tuota oikeudenmukaisuutta, enemmänkin syyllisyyttä asioihin, joihin ihmisen ei pidä olla syyllinen. Ihmisellä on oikeus elämään, oikeudenmukaisuus kasvaa inhimillisestä kohtelusta.

Raija

Ilkka Niiniluodon mukaan henkilön maailmankuvalla tarkoitetaan henkilön hyväksymien, todellisuutta koskevien käsitysten joukkoa. Nämä käsitykset tyypillisesti koskevat sitä, millaisista olioista tai aineksista todellisuus muodostuu, miten todellisuus on syntynyt ja kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia ja lakeja siinä vallitsee.

Tarja Kallio-Tammisen mukaan maailmankuva tai todellisuuskäsitys sisältää perustavat käsitykset todellisuuden luonteesta sekä tiedosta. Todellisuuskäsitys on yksilön käsitys siitä, millaisessa ympäristössä hän elää ja mitä siinä on mahdollista tehdä. Laajimpana taustakäsityksenä todellisuuskäsitys läpäisee koko kulttuurin ja jättää jälkensä sen eri osa-alueita.

Erkki Hartikaisen mielestä todellisuuskäsitys on parempi sana kuin maailmankuva tai maailmankatsomus. Sana 'maailma' viittaa Hartikaisen mukaan maakeskeisyyteen ja 'kuva' näköaistikeskeisyyteen. Inhimillisten käsitysten kokonaisuus muodostaa todellisuuskäsityksen^. Käsitykset todellisuudesta ovat karkeistuksia ja usein virheellisiä. Koska elämä on todellisuuden osa, elämänkatsomus eli elämänkäsitys on osa todellisuuskäsitystä.

Lainaukset Wikipediasta.