SALAISUUS PINNAN ALLA

Yksi parhaimmista elokuvista, joita olen katsonut, on ”Salaisuus pinnan alla”. Komeissa kulisseissa elävä pariskunta elää normaalia elämää, mutta rouva alkaa nähdä ”näkyjä”, jossa palaa kuollut kummittelemaan. Ja lopulta selviää, että tämä kummittelija on hänen miehensä surmaama opiskelija, joka piti salata, ja piilottaa ja hän hukutti sen talon lähellä olevaan lampeen. Elokuvan voi nähdä myös symbolisena, mitä meillä on mielemme kätköissä.

Äidilläni oli kova kohtalo. Ei liene kenelläkään mitään sitä vastaan, että asiasta puhutaan jo. Hän on kuollut 27 vuotta sitten. Äitini joutui pakkosterilisaation kohteeksi, kun valtio teki ratkaisujaan. Tämä pakkosterilisaatio on asia, josta ei näytä löytyvän tietoa, sanoi eräs toimittaja keskustelussamme. Muistan tämän ajan kotona hyvin ahdistavana. Olin tuolloin 16 vuoden ikäinen, 1968. Äitini itki paljon, sillä hän oli jatkuvasti raskaana, ja oli väsynyt. Meillä oli 15 lasta. Kunta joutui avustamaan perhettämme ruuan antamisella, koska leipä ei riittänyt. Olimme todella tiukoilla taloudellisesti. Siinäkin oli taustalla valtion toimet, jossa se peruutti myöntämänsä korkotuen lainoille, jotka oli otettu lisäpeltomaan saamiseksi. Sitä kesti muutaman vuoden, jonka sitten Kekkonen kumosi. Mutta se aika osui kohtalokkaasti meidän perheeseen.

Kunnan ratkaisu oli se, että lasten syntymät on loputtava. Niin se olisi ollut äidinkin ratkaisu, jos olisi ollut kylällä lääkäri, ja rahaa ehkäisyyn.

Pakkosterilisaatioon tarvittiin mielenterveys diagnoosi, että se voitiin suorittaa lääketieteellisesti. Niinpä kunnan sosiaalijohtaja kävi tekemässä diagnoosin, haastattelemalla äitiä. Muistan kuinka paljon äitini itki silloin. Äitini, joka oli luotettava, erittäin fiksu ja sivistynyt henkilö, joka osasi kasvattaa lapsia johdonmukaisesti ja hyvällä ohjauksella, rajoilla ja rakkaudella, riittävällä toiminnalla. Sanon aina, että äitini tietous kasvatuksesta oli 2000 - luvun tasolla, mitä itse tein työkseni aikuisena.

Tuo mielisairaan leima tuli kotiimme, ja äiti joutui pilkan kohteeksi. Isäni pilkkasi häntä, äiti yritettiin tappaa ja hän asui hirveän kauhun alla, jossa väkivalta uhkasi. Myöhemmin parikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen isäni hyvitti asiaa äidille, ja myönsi virheensä, ja ymmärsi tehneensä väärin. Mutta rikollinen oli tosiasiassa kunta ja valtio. Ei koulunkäymätön isäni osannut epäillä ihmisiä, joilla oli auktoriteettia ja valtaa, heidän käsissään oli meidän selviytyminen. Kunta toimi kuin katolisen kirkon piispat, jotka suojelivat pappien rikollisuutta pedofiliassa, ja jonka tekijäksi oli laitettu lääkärit. Pakkosterilisaatio laki tuli rotuhygienian seurauksena Suomeen, kansallissosialismin tuloksena. Tämä oppi virtasi Ruotsin kautta Suomeen aina yliopistoja myöten.

Kahden vuoden kuluttua kotini tapauksesta jouduin itse raiskatuksi. Äitini ei kyennyt auttamaan minua. Hänen uskonsa oli enää luottaa Jumalaan, ei viranomaisiin ja ymmärrän sen hyvin. Naisiin kohdistuvat rikokset ovat nykypäivää yhä enenevässä määrin, niistä pitäisi oppia puhumaan. Usein takana on uskonto. Niitä on yllättävän paljon yhteisöissä. Ensimmäisten paljastajien osa ei ole helppo, heitä yritetään estää puhumasta. Mielenterveyspotilaan leima on tänä päivänä hyvin raskauttava, josta ihminen ei koskaan pääse eroon. Kun nyt tulee esiin poikien raiskaukset ja he alkavat puhua niistä, ehkä saamme ymmärryksen siitä, kuinka vakavasti vaurioittava asia se on, ja naisetkin voivat tulla kuulluksi.

Usein käy niin, että joku suuttuu jostakin pienestä asiasta jollekin silmittömästi. Useimmiten taustalla on joku sen hetkisessä elämässä jatkuvasti toistuva alistaminen, sairaus tmv. joka rasittaa ja saa raivopuuskan aikaan, salaisuus mielen alla.

Pakkosterilisaatioita tehtiin Suomessa tuhansia, Ruotsissa huomattavasti enemmän. Kirjassaan Kansankodin pimeämpi puoli, Tapio Tamminen avaa tätä problematiikkaa, ja hän sai myös Tieto-Finlandia palkinnon 2015.

Raija