IHANTEIDEN ANSASSA

Suomalainen sanonta on, ”kuka toiselle kumartaa, se toiselle pyllistää”. Minusta tämä viittaa siihen, että hierarkkinen valtajärjestelmä tuhoaa ihmisten välisiä suhteita. Kuten kaikki tiedämme, tuo hierarkkinen käyttäytyminen toisiamme kohtaan tulee kehostamme, eläimestä meissä, ja on todistettu apinoiden elämässä tuhansia kertoja. Siksi on tärkeää, että löydämme ja kehitämme ihmisessä henkisyyttä, että tuo eläin ei pääsisi raatelevalle retkelleen.

Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että me päädymme henkiseen kehitykseen. Se on jopa monille hallitsijoille pelottava asia, että ihmiset tulisivat tietoiseksi asioista, itsenäistyisivät ja ajattelisivat omilla aivoillaan. Kaiken pohjalla henkisessä kehityksessä on jo kohtuaikana syntyneet unet. Siellä on alku oivalluksien ja ilon syntymiselle, jota ruokkimalla siitä tulee pysyvää. Ensin lapsen on saatava ihailla itseään, ja sitä kautta oivalluksien avulla hän oppii myös iloitsemaan muista kokien sen ensin itse. Merkittävin asia tällä kokemuksella on lapsen saama kunnioitus vanhemmiltaan. Sain sen äidiltä varhaislapsuudessa, ja en unohda sitä koskaan. Vaikka äiti ei myöhemmin jaksanut enää hoitaa hyvin lapsiaan, suuren lapsimäärän vuoksi, tuo varhaislapsuuden kokemus jätti pysyvät jäljet.

Kulttuurissamme on tällä hetkellä hauskan pidon ja ruumiillisten kulttien palvominen. Tämä innostuttaa yhä enemmän vuorovaikutuksessa naurun ja ulkoisen esittämisen tapoihin, jatkuvaan kilpailuun ja itsensä ylistämiseen. Sisäinen oivallus ja itsen kehittyminen henkisesti jää taakse, innostus ratkaisuihin ja ajatusten kehittämiseen. Vaatii merkittäviä kulttuurisia muutoksia, että lapset saavat leikkiä ensin rauhassa itsensä kanssa, että löytävät itsensä. Tämän vaiheen katsotaan kestävän 3 – 5 vuoden ikään. Nykyään yhteisöllisyys pitää valtaa, ja isoissa ryhmissä, vuorovaikutuksesta tulee vallan käyttämistä, selviytymistä, jossa on taisteltava omista oikeuksistaan liikaa.

Ruumiin kulttuureissa ja yhteisön vallassa joukkovoima pitää huolen, ettei yksilöllisyys pääse kehittymään. Siitä tulee matkimisen maailmaa, jossa ihailemme toisiamme ulkoisten arvojen puitteissa. Ihmisen mieli ja tunteet ehdollistuvat kehoon, ja reaktioista tulee kokonaisvaltaisia, eivätkä ne eriydy näkyväksi ihmiselle itselle. Kollektiiviset tunteet alkavat johtaa kokemuksia, niin että samaistumisesta tulee kuin vankila, jossa ei uskalla kokea yksilöllisesti. Järjetön toisen ihailu on kuin yhteiskunnallinen hallitsemisjärjestelmä. Ihailemme voittajia ja pyllistämme heikoille.

Eräs tuttuni soittaa silloin tällöin pilkaten jotakin epäonnistujaa, ja lopuksi ylistää oman perheensä suuruutta. Ihastuminen omiin ihanteisiin ja menestymiseen on itsen liiallista tavoitteellisuutta, jossa ylevät ajatukset on itselle, ja pahuus toiselle. Niin kutsutussa sivistyksen visiossa liiallinen tavoitteellisuus voi johtaa vain omien ihanteiden näkemiseen. Ihanteet voivat olla myös kurjia ja rikollisia. Arvot hyvin jäsenneltynä johtavat parempaan.

Raija