MERKITYSTEN KATO

Eräs äiti menetti autokolarissa lapsensa ja isän. Hän ei halunnut lääkehoitoa suruunsa, vaan tahtoi surra luonnollisesti, kuten hän lääkärille sanoi. Olisin toivonut hänen ottavan hieman rahoittavaa, mutta valinta oli hänellä. Me uskomme joskus turhan vahvasti luonnon hyvään hoitoon. Asiasta on jo kulunut kaksikymmentä vuotta, ja suru on yhä vahvana. Mutta kuka on sanomaan, kuinka kauan se saa kestää. Rutiinit auttavat surun keskellä, arjen jatkaminen. Hänelle rutiinit ovat syövyttäneet syvän uurnan arkeen, hän pesee ja pesee lattioita jatkuvasti. Kohtaamisessa hetken päästä hän ikään kuin pelästyy ihmisen läheisyyttä, ja siirtyy rutiinien puolelle. On kuin hän ei uskaltaisi enää ajatella, että hänellä on oikeutta ihmissuhteeseen, hän pelkää sen menettämistä.

Tommy Hellsten puhui ”kesäterassilla” hyväksymisen tarpeesta ihmisenä kasvamisen tiellä. Ajattelen, että elämässä on sellaista, jota ei voi hyväksyä, sillä silloin annamme pahuudelle vallan. Emme voi hyväksyä terrorismia, ihmisten mielettömiä surmia, emme kiusaamista ja vallan väärin käyttöä. Elämässä on asioita, jotka tapahtuvat kenenkään niitä suunnittelematta, ja asioita jotka tapahtuvat ihmisen pahuudesta.

Kun merkitykset katoavat, alkaa suorittaa. Ajatusten ja tunteiden estäminen, psykologisesti torjuminen alkavat olla arkipäivää, lopulta kai sitten torjutaan jo muistiakin, joka vie dementiaan. Jotkin osaavat luoda mielikuvia tapahtumille ja se auttaa selviytymisessä. Ovatko nämä Hellstenin tarkoittamia luopumisten, kärsimysten ja kuoleman estämistä elämän kohtaamisessa, hyväksymättömyyttä? Pitääkö meidän luopua niin kaikesta, että menetämme elämänilon ja nauttimisen? Emmekö voi enää iloita? Mitä kaikkea pitää hyväksyä?

Muuttaa se mitä voi, ja hyväksyä se mitä ei voi muuttaa, on aika hyvä oppi. Ja hyvin paljon asioita voi muuttaa. Kärsimys ei ole elämän tarkoitus eikä opettaja, se voi avata arvoja. Rakkaus ja myötäeläminen ovat vahvimpia elämän opettajina, niitä kannattaa viljellä. Vallan antaminen luonnottomille voimille ja uskomuksien valtavirralle, ajaudumme kaaokseen, josta ei järjellä selviä. Inhimillisyys on hyve, josta ei pidä luopua.

Raija