LIIMAUTUVA RAKKAUS

Useimmat meistä ovat kokeneet tuon rakkauden hurman ja pakkoliittymisen tunteen. Ilman sitä eivät parit pariutuisi, se on kuin liimaa, joka lujittuu ja pitää kiinni loppuun saakka, ikuisesti. Hurma voi johtaa vahvaan seksuaalisuuteen ja niin ihmissuku jatkaa lisääntymistään. Onneksi tuon kuherruskauden jälkeen alkaa erottautumisprosessi, ja yksilöt alkavat taas toimia itsenäisinä persoonina.

Rakkauden huuma on kuin symbioosi lapsen ja äidin välillä aina kahteen ikävuoteen saakka. Tällöin lapsen tunne-elämä on koko kehoon vaikuttava ja kokonaisvaltainen, liikkuminen on kokonaisvartalon liikettä, jossa on jännitettä liikaa ja äiti on sama kuin itse. Tällainen on raskasta tunnekokemukseen. Vaikkakin rakastumisesta voi sanoa, että se antaa voimaa, mutta pidemmän päälle se uuvuttaa. Uupumisessa on usein kysymys siitä, että tunteet ovat kuin kertapaukku, ne eivät ole eriytyneet.

Vuorovaikutuksen voimasta syntyy eriytymisen prosessi tunteissa, ja itsenäistymisen erillisyys. Juuri eriytymisen seurauksena tunteet muodostuvat vuorovaikutuksen ja kilpailun alla erilaisiksi. On kateutta, ihailua, ahneutta, mustasukkaisuutta, vihaa, on ylpeyttä, jotka johtavat itsetunnon kehittymiseen ja tulevat vertailun alaiseksi. Tämä on välttämätöntä tunnekehityksessä. Kehityksen edistyessä tunteet jäsentyvät arvojärjestykseen. Vertailu ja kilpailu, mitä ihmisarvo ei tarvitse itseisarvona, nostavat pintaan negatiiviset tunteet, siksi kaikkein tärkeintä on pitää yllä kunnioitusta, jossa yksilöt voivat yltää parhaimpaansa ja negatiiviset tunteet eivät ohjaa liikaa.

Kilpailu synnyttää lapseen seksuaalisuutta, jota ei normaalisti ole, on vai ihailu. Jo Freud oivalsi tämän, aikakautena, jossa lapsen oikeudet olivat heikot, ja äiti oli kaukana isän omistamana. Lapsen mieli on pelon ja ihailun värittämä ja hän lähtee herkästi kilpailuun, koska kokee suurta pienuutta ja heikkoutta.  Itse koin vasta nuoruudessa seksuaalisia kokemuksia, hormonitoiminnan alkamisen jälkeen. Siksi lapsi on minulle viaton, ja kilpailu omasta asemasta tuo seksuaalisuuden, mikä on pelosta syntynyttä yliaistillisuutta. Lapsen kunnioittaminen innostuvana, oppivana ja tunteitaan vahvasti kokevana on jalusta, josta erilaiset kasvun tiet lähtevät ja eriytyvät, kun kasvatus on hyvää. 

Liian nopeaan ja yksipuolisesti toteutettu opetus ja kasvatus vievät lapsesta pois herkkyyden, jolla hän ohjautuisi hyväksi havaitsijaksi. Siihen vie myös liian varhain ja liikaa toteutettu sanakieli, tunteet jäävät kokonaisiksi, melkeinpä möykyiksi, eikä yksilö ehdi niitä käsitellä.

Raija