Tänä päivänä
on runsaasti vahvoja elämyshakuisia toiminta-esityksiä, useita tv-ohjelmia,
räiskivät murha ja tappo elokuvat, musiikkia korvia särkevänä huutamisena ja
rummutuksina. Hiljaisuus ei ole enää päivän muotisana, josta voisi löytää
jotakin merkittävää. Elämys on minun peruspsykologian kirjassa määritelty
tunteeksi. Ehkä se tänä päivänä eriteltäisiin kehotunteeksi. Kehon tai ruumiin
revittelyä on joka tapauksessa runsain mitoin saatavilla, ikään kuin ihminen
kestäisi kaiken äärimmäisiin venytellen, tunteakseen kehonsa. Sitä on syytä
tutkia, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Mutta antaako se tyydytystä
elämään, vai lisääkö vain volyymiaan antamatta mitään.
Tutustumalla
sisäisiin tunteisiin saattaa löytää ja kykenee erittelemään kehon aistimukset
tai elämykset erilaisiksi kuin sisäiset tunnekokemukset. Näissä sisäisissä
kokemuksissa pelko voi nousta vahvimmaksi vaikuttajaksi, jos sitä ruokitaan.
Sen uskotaan olevan kehittäjä, mutta tosiasiassa se on vain kehollisen reaktion
toistaja, himoon ja kilpailuun sekä yllyttävä, että pakeneva. Rauhan, levon ja
mielekkyyden kontekstissa ihminen voi löytää syväsyntyisen luovuuden ja innoittavan
kyvyn tarkastella asioita laajasti, jopa muistaa paremmin.
Yliaktivoitu
kehon rääkkääminen saattaa kehittää mielen pelot kehoriippuvuuteen, jolloin
kiihkomielisyys saa vallan ja luo liikaa jännitteitä mieleen sekä lisää
aktivaatiota yli tarpeen. Normaalissa jännitteessä, mikä syntyy ihanteen ja
realismin välisestä ristiriidasta minuudessa, syntyy hyvä jännitteisyys, mikä
pitää aktivaatiota yllä, ja jossa ihminen pyrkii kohti ihanteita. Siksi on
erittäin tärkeää, että alle kouluikäisten lasten turvallisuudentunne hoidetaan
asiallisesti aikuisten tukemana, kiireettömästi ja rakkaudella, etteivät pelot
ala johtamaan ja mieli tule kiihkoisaksi. Suurissa ryhmissä tämä ei ole mahdollista,
lapsi tarvitsee yksilöllisen tuen ja turvan tunteiden jakamiseen, jossa aluksi
aikuinen ikään kuin säilöö ja kantaa liialliset tunteet. Lapsen turvallisuus on
oltava niin vahvaa, että siinä kehittyy itseys, joka valitsee itse, ei tunteet
tai keho ja kasvaa vastuulliseen vapauteen itsensä kokemisessa.
Pelot tunteina
voi ehdollistua niin vahvaksi voimatekijäksi kehoon, että se vie voimat tyystin
koko kehosta. Jos on kokenut syvän masennuksen, tietää mitä on henkisyyden
poissaolo kehosta. Se tekee kehon lyijymäiseksi, jonka paino on niin suuri,
ettei sitä jaksa liikauttaa. Pelon yhteydestä voi nähdä ja löytää kiihkomielen.
Kiihkomielessä on kahtiajakautunut olemus, voittaa tai hävitä. Kilpailuja seuratessa
voi huomata itsessään kiihkomielen samaistumisen kilpailijoihin. Tuo alkujaan pelon
synnyttämä mieli voi riistäytyä käsistä ja synnyttää ylivahvoja
kehoaistimuksia, jotka nousevat joskus jopa hurmokseen kollektiivisen
kokemuksen innoittajana, olemme ylisuorittajia, huudamme ulos sen voimaa
väkivaltaisesti.
Surullisinta
tuossa kehoelämysten metsästyksessä on se, etteivät ne tuo tyydytystä
syvähenkiseen olemukseemme. Ne voivat tuoda väsymyksen, josta ei pääse ulos
vaikka kuinka yrittäisi lisätä kuntoilua ja treenata lihaksiaan. Syvähenkisessä
olemuksessa merkitys nousee lapsen innostuksen alkuperästä, ilon syntymästä.
Kokiessaan tämän yksilö kokee tyydytystä, ja jakaessaan kokemuksen toisen
kanssa, merkitys synnyttää yhteisyyttä, jossa hyväksyntä on läsnä. Tuossa
lapsen innostuksessa ei ole enää järjetöntä pelkoa, joka veisi mielen
yliaktivaatioon, vaan leikkivä ja vuorovaikutteinen olotila, jossa vapaus on
läsnä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti