MYÖNTEISYYS

Istahdin kauppareissulla torikauppiaan myyntipöydän viereen ja tilasin lätyn hillolla. Pitää kai se nyt ihmisen kerran vuodessa lätty syödä. Kahvin tinkasin kaupan päälle, kun ei sitä toista euroa sattunut olemaan taskussa. Lätty oli mitä makoisin kokemus makunystyröihin, aivan hiukkasen lisättyä kanelia taikinaan, mikä jätti mukavan makuelämyksen. Ja isäntäkin oli ihan mukiin menevä.

Aikansa siinä rupateltuamme, hän kertoi kuinka oli viimeisen vuoden aikana saattanut hautaan sekä vaimon että sisaren, kun syöpä oli vienyt molemmat ja ollut heidän tukena viimeiset kuukaudet. Loppupäätelmänä totesimme, ettei tuo elämä tunne johdonmukaisuutta kärsimyksen saralla. Hyvin ja terveellisesti elämänsä elänyt voi sairastua syöpään mutta kulkurin raitilla lauluja laulellut säästyy siltä vaivalta, jos moni muu vaiva on repussa taakkana.

Mietin tuota myönteisyyttä, mitä se oikeastaan on. Pääsääntöisesti ihmiset ovat kohteliaita, se on käytöstapa, mutta mitä on myönteisyyden henki. Onko se myönteisiä ajatuksia itsestä ja toisesta? Jotensakin liitän tuohon myönteisyyden olotilaan vapauden, vapauden iloita ja nauttia elämästä. Jarruttaako sitten kielteiset kokemukset myönteisyyden syntyä? Näin uskoin ainakin kymmenisen vuotta takaperin. Hoidin yksilöllisesti esikouluikäistä, kahden alkoholistin lasta. Lapsi oli kokenut julmaa väkivaltaa. Halusin antaa hänelle positiivisia kokemuksia ja vein hänet erilaisiin paikkoihin, jossa olin vain häntä varten ja teimme yhdessä positiivista. Mutta mitä teki kasvattajakaarti. Nousi minua vastaan, että lellin lasta piloille. Jaksoin puoli vuotta, enkä saanut tukea mistään. Jätin työpaikan.

Jokseenkin ajattelen, että myönteisyys tarkoittaa myönteisiä kokemuksia, ja niistä tulevaa voimaa. Ihminen voi puhua kuin Runeberg, mutta teot voivat olla toista maata, se on valheellista. Nämä on vaikeimmin tunnistettavia, huomata tekojen ja sanojen ristiriita. Pääsääntöisesti ihmiset uskovat puhuttuun kieleen. Myönteisyydessä on hyväksyntää ja eläytymistä. Masennuksessa yksilö on kuin liejussa kaivon pohjalla ja ei pääse sieltä ylös. Tällöin olen todennut uusien mielikuvien virkistävän, sekä itse luotuina, että ulkopuolella nähtyinä. Masentuneet ovat toisaalta hyvin realistisia, mutta joskus raja tulee vastaan ja haluaa kuulla/nähdä vain kaunista. Yhdessä parisuhteessa kumppanini oli todellisuuden kieltäjä ja puhui vain kauniita, tällöin tarvitsin myös itse kauniit tarinat.

Liiallinen myönteisyys vaurioittaa ja ahdistaa ihmistä, joka rakastaa totuutta, sellainen myönteisyys, mikä vain maalailee kauniita tarinoita, kuvailee hillittömästi, eikä kosketa todellista elämää, sitä mitä tapahtuu.  Eräs opettajani sanoi, että on tarinan kertojia ja totuuden poissulkijoita. Niiden käsissä elämä luisuu kuin saippua kädestä. Kun oppimisessa luodaan uusia kuvia kehitykseen, silloin taustalla on perustavanlaatuiset ihmisen tarpeet, mikä on lihaa ja verta, tällöin pyritään tavoitteen kautta parantamaan toimintaa ja asiaa keinoja kehittämällä tai välinettä uusimalla.

Raija