TURKAN AIKAKAUSI

Jouko Turkka oli aikakautemme vieras, joka opetti kehotunteiden vahvan vaikutuksen ihmismieleen.  Keho ja tunteet olivat yhtä. Nuo kehotunteet, joista opetetaan jo lukion psykologian kirjoissa, on varteenotettava kehityksen pylväs matkalla ihmisyyden analyysejä. Turkan aikana tunteet nostettiin ihon pinnalle kukoistamaan yli äyräiden. Lapsella tämä on aika yleistä, ei ehkä niin vahvana, kuin Turkka esitti. On tutkittu, että liian neutraali kasvojen ilme pelottaa ihmistä enemmän kuin jos voi lukea aikeita ja elkeitä kasvoilta. Epäilen, että ihminen voi erehtyä toista arvioidessaan, ja parempi on oppia itse sanoittamaan tunteet, että mahdollisesti löytää syyt niiden takaa. Tunnekieli ei ole helppoa.

Koska itse olen kokenut nuo kehotunteet psyykkisessä puolustuksessa kehon yliaktiivisuutena, katselen näitä tunteita ikään kuin vieraana oliona ihmisyydessä. Ensimmäisessä kirjassani käytän näistä nimitystä ruumisolento. Se on kuin vieras, joka saapuu vuokralle kehoon ja muuttaa sen ruumiiksi, joka vääjäämättä etenee kohti tunteettomuutta, tyhmyyttä ja konemaista suhdetta näkemyksiin tuottavana elementtinä ja kehojännitteitä.

Jokseenkin olen tullut myös siihen tulokseen, että kehotunteiden taustalta löytyy myös negatiiviset tunteet viha, pelko ja kauhu. Pidän hyvänä kehityksenä sitä, että syvätunteet, jotka saavat alkunsa lapsuudessa, saisivat sijan ihmisen kehityksessä. Siellä on aidot ihastumisen kokemukset, jotka johtavat kohti pyrkimystä hyvyyteen. 

Itsensä menettäminen synnyttää kuin erillisiä ruumiinosia, erillisiä toimintoja, tunteet menetetään ja ruumis ottaa toimintojen johdon.  Jo yksistään tunne-elämän aktivaatio on tärkeää terveydelle eri ruumiin toiminnossa synnyttäen rauhas- ja hormonitoimintaa, mikä on tärkeää aineenvaihdunnassa. Liiallisuus kaikessa on liiallista, myös kehon toiminnoissa.

Voisi suorastaan sanoa, että nykyinen kulttuuri on vihan kulttuuria. Sen voisi sanoa jopa enemmän esiintyvän miessukupuolessa. Jouko Turkka oli jatkuvasti vihainen puhuessaan. Viha synnyttää väkivaltaa ihmisyyttä kohtaan, mikä vie psyykkisen puolustuksen kautta liiallisuuteen kehossa. Tervettä suuttumista ei tule sekoittaa vihaan. Sanakieli on väline aktivoida aivotoiminnan kautta hyvää kehokulttuuria. Mutta valitettavasti uskonnot ovat luoneet sanakulttuurista toistoa, mikä ei ole sanakulttuurin tarkoitus, vaan pitää ihmistä henkisenä olentona.

Jos ihmisen elimistö nähdään ainoastaan kehon tuotantoa tuottavana elimistötoimintana jättäen tunteet pois kokonaisuudesta, on elimistön toiminta vajaata. Uskon, että jopa hedelmällisyys naisessa syntyy tasapainoisten tunteiden tuloksena.

Koko ihmiskunnan kehitystä tarkasteltaessa voi sanoa, että olemme vasta vihakulttuurissa. Rakkaus ei ole saanut sijaa ihmisten välillä.

Turkan kautta katsoessa tulee väkisin mieleen liiallisuus kehon palvonnassa, urheilun ja kehoviestinnän äärimmilleen viritetty ansa. Särkän elokuva-aikaa nähdessä ei ruumiin ”horkkaesiintymistä” ollut. Särkän aikana kuitenkin erehdyttiin palvomaan yläluokkaa, kuvaten vain heitä, joilla viestintä oli sanakielen kautta syntyvää, ja miellyttävää katsella, kun ruumiin ärsykkeet eivät tulleet silmille. Tuo ruumiskeskeisyys on suomalaista kulttuuria, sitä ei näe muualla maailmassa tehdyissä elokuvissa juuri lainkaan.

Syvätunteet ovat miellyttävää kokemusta. Ne ovat hallittavissa ja analysoitavissa selkeiksi johdattaen meitä itsetutkiskeluun. Kehoa ei tarvitse kieltää, se voi aistillisuudessaan olla iloa ja miellyttävää kokemusta, mutta liiallisesti viritettynä se vie meidät negatiivisiin kehotunteisiin ja itsekkyyteen, jossa näkee maailman itsensä läpi, ja vaatii samanlaisuutta.

Naisiin kohdistuva viha on jäännettä kehon liiallisuudesta, josta miehet kärsivät ja mikä estää hyvää kehitystä. Onko maailman historia vasta sittenkin mieskulttuuria? Ei tunteiden huomioiminen vie pois meitä hyvästä kehityksestä, se tuo rauhaa ja miellyttävyyttä, kun sen ohjaus on viisasta. Väärin ohjattuna tunteet nousevat kiihkoon ja tuhoavat kehityksen.

Raija