NUORUUDEN HERKKYYS

60-luvulla, jolloin olin nuori, maaltapako oli ilmeisen voimakasta Kainuun maisemista. Niinpä itsekin lähdin maailmalle vähän alle viidentoista vuoden ikääni. Ilmoitus työpaikasta oli Maaseudun tulevaisuudessa, kotiapulaisen paikka. En ehtinyt olla puoltakaan vuotta, kun isännän sisar ei päässyt keskikouluun ja sai paikkani. Nuoruus maaseudulla ei ollut herkkua, monen oli lähdettävä leivän perään ja paikasta auringossa sai myös taistella kaupungissa.

Viime viikolla eräs lapsuuden kaverini soitti huurupäissään, että olisin yllyttänyt häntä lähtemään maailmalle, vähän yli kuudentoista ikäisenä. Hän ei ollut valmis siihen. Hänet oli kasvatettu kovalla kurilla ja auktoriteettipelolla, kun taas itse olin kasvanut ottamaan vastuuta ja olin jo varhemmin itsenäinen. Voimakas pelko vanhempia kohtaan ajoi hänet kuitenkin pelon ilmapiiristä ottamaan ensiaskeleet omaan elämään. Hän syytti minua, että olin pakottanut häntä, eikä hän muistanut kuinka oli itse järjestänyt asunnon sukulaisensa luota ja meni töihin. Alkoholisoituneena ja elämäänsä katkeroituneena hän etsi syyllisiä epäonnistumiseensa.

Kun kasvatus on ollut kovaa kuria ja auktoriteettipelkoa, herkkä mieli nuoruudessa voi heijastaa pelkonsa ulkopuolelle, tavallaan siirtämään vastuun ikään kuin vanhemmille, kuten on tottunut elämässään. Ja niin hän otti pelkonsa kohteeksi minut. Mutta vieläkin, viidenkymmenen vuoden jälkeen hän nosti esiin pelkonsa. Elämä oli hänelle ollut kovaa taistelua avioliitossaan ja maatalon miniänä. Alkoholi oli tullut jo varhain kuvioihin, ja elämäänsä murehtien hän etsi syyllisiä kovien koettelemusten sarjalle. Pelot ja syyllisyydet tulevat mieleen monella vuosikymmenten jälkeen.

Kuinka paljon nykyäänkin nuorilla on valintoja, jotka jäävät hämärän peittoon, kuin pakon edessä valintoina. Nuoren mieli on herkkä, eikä hän aina kykene ottamaan vastuuta valinnoistaan. Vanhempien tuki on tuiki tarpeen, ja valintojen edessä on pohdittava monia puolia asioissa.

Pelko ei ole hyvä saattaja elämän valinnoissa, jos ei missään muussakaan asiassa. Vanhempien tulisi osata antaa tukea monella tasolla ja monissa asioissa, tunteissa, osaamisessa, taloudessa, ja arjen haasteissa. Kaikelta ei voi varjella, mutta en pidä hyvänä esimerkkinä myöskään omaa nuoruutta, jolloin oli pakko lähteä, pakko valita, ja punnerrettava eteenpäin vaikka väkisin.

Kun olin ensimmäisessä työpaikassani, halusin heti toteuttaa lapsuuden opiskeluhaaveitani ja pyrin keskikouluun. Rehtori ei kuitenkaan hyväksynyt hakemustani, sillä olin kaksi päivää myöhässä, koska olin tullut työhöni juuri silloin.

Onneksi nykyään olemme joustavampia, ja tuemme nuoria monin tavoin.

Raija