Katsoin
eilen YLEN ykköseltä dokumenttielokuvan ”Valkoinen raivo”, jonka moni muu
varmasti myös katsoi. Vieläkin nousevat kylmät väreet selkäpiihin
katsomiskokemuksen jälkeen. Se on katsottava uudelleen, että kykenee
havaitsemaan tuon huikean teorian johdonmukaisuuden. Tuo Arto Halosen ohjaama dokumentti
on historiallinen ja merkittävä käännekohta suhteessa väkivaltaan, mitä se saa
aikaan. Se on tieteellisesti merkittävä, sillä olemme tottuneet näkemään väkivallan
jälkeiset tilat mielen toimintoina. Teoria todentaa myös hyvin norjalaisen massamurhaaja
Breivikin tekoja, vaikka hänet ensin luokiteltiin skitsofreenikoksi, mutta myöhemmin
psykiatrit pyörsivät sanansa.
Elokuvan
päähenkilö kertoo kehityksestään, kuinka hän älyllisti ja epäinhimillisti
itsensä varjoksi, joka suunnitteli tappoja, ja totesi itsensä koko ajan
mahdolliseksi tappajaksi. Tuo metodi, jolla hän selviytyi elämässään, on
Amerikan armeijassa käytetty sotilaiden persoonallisuuden muuttamiseksi, jossa persoonallisuudesta
hävitetään inhimilliset puolet ja tunteet, ihmisestä tulee tappaja.
Elokuva kuvaa loistavasti sen, kuinka oppimisen ja kasvamisen kautta voidaan kehittyä
epäinhimilliseksi ihmiseksi, jolla ei ole tunteita, ja ihmisyys katoaa. Henkilöstä
kasvatetaan kiltti ja vastaan sanomaton, joka kääntää toisen poskensa
väkivaltaisille alistajille, hän ei puolustaudu, ei lyö takaisin.
Muistan
selkeästi pitkän vaiheen elämässäni, jossa yliälyllistin puolustukseni, kun olin
kiusattu. En uskaltanut lyödä takaisin, vaikkakin sen alussa tein, mutta siitä
seurasi yhä enemmän lyöntejä. Siispä otin avukseni älyn, jolla saatoin saada
muut vaikenemaan ja perääntymään, se tepsi lähihyökkäykseen, mutta ei kostoon,
joka tehtiin takanapäin, ihmisoikeuksieni riistämiseksi. Myös elokuvan
päähenkilö joutui yliopistomaailmassa tuhon kohteeksi.
Tämän kuvan
merkittävin anti on siinä, että kuka tahansa voi oppia tappajaksi.
Perinteisesti olemme tukeutuneet mielen mekanismeihin, jossa sekä vallanhimo,
että mielen puolustuksellinen aggressio synnyttävät hyökkäyksen ja raivon, eli
se on yksilöllisesti syntynyttä ja itsestä kehittynyttä. Mutta tässä elokuvassa
kuvataan oppimisen jälkiä, väkivallasta syntynyttä persoonallisuutta, jossa eri
kehityksen polut, kuten äly, sosiaalisuus, kieli ja tunteet dissonoituvat
irrationaaliseksi väyläksi irti kokonaisuudesta ja lopulta tunteettomaksi ihmiseksi,
käyttäen omia ominaisuuksia tienä selviytyä.
Sitä vain
ihmettelee, kuinka pitkään olemme olleet mieliteorioiden talutusnuorassa,
ymmärtämättä, ettei mieli ole mukana aina taistoissa. Mielihyvän ja mielipahan
stimulantit saattavat olla kaukana tappajan sielusta, ne jopa saatavat puuttua
kokonaan, koska niitä ei saa kokea.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti