sunnuntai 22. toukokuuta 2016

POSITIIVINEN AJATTELU


Näyttää siltä, että koko Suomen kansa on nyt positiivisten ajattelun kinkereillä, kun maailmamestaruus on aivan hyppysissä jääkiekossa. Tavoitan itsessäni vain sen mielen hurmoksen, miltä tuntuu kun voittaminen on pääasia. En sitä vapautta, jonka mieli voi saavuttaa ajautumatta mielihyvään tai mielipahaan.

Muutama päivä sitten luin artikkelin, jossa kerrottiin positiivisen ja negatiivisen ajattelun kehittyvän, kun niitä harjoitellaan tietyillä alueilla. Ikään kuin hermostoradat valikoituvat juuri sille alueelle, missä harjoitellaan ja vahvistuvat niissä, sekä ajautuvat niihin myöhemmin. Tällöin ikään kuin ehdollistutaan aivojen eri alueille. Vaikka kannatankin jonkin sorttista järjestäytymistä ja ajatusten hallintaa, silti en lähtisi lokeroimaan ajattelua ja tunteita ja erityisesti jonkin osan itsenäistä autonomista toimintaa.

Syntymähetkellä meillä on sekä miellyttävä, että epämiellyttävä kokemus kehossamme, ja se on alkuun tiedostamaton. Syntymäpuristuksesta on syntynyt kehoaistimus ja kohtuaikainen lempeä vapaus liikkumiseen suojaavassa lapsivedessä. Tunsin erään henkilön, joka oli syntynyt keisarinleikkauksella. Joskus tuntui siltä, ettei hän reagoinut kokemuksiinsa pahoittuen (onpa muuten kumma ettei wordin kielioppi hyväksynyt pahoittuen sanaa, vaan käänsi sen pahoittaen)tai ilahtuen, vaan järki saneli hänen kokemustaan, tavat, jotka hän oli oppinut. Mielellä on tärkeä tehtävä, sekä empatian syntyyn, että omien kokemuksien selkeyttämisiin, mieli viestii, kuinka suhtautuisi ja kokisi tapahtuvaan asiaan itsessä ja muissa.

Johtaako liiallinen mielen, tunteiden ja ajatusten hallinta liikaa separoituneeseen oppimiseen, sitä on syytä kysyä. Jäämmekö mielen jakautumisen vankilaan, mielihyvään ja/tai mielipahaan, jos johdattelemme ajatuksen juoksua tiettyihin käytäviin. Uskon, että tästä mielen vankilasta voi vapautua, ja aktivoitumisen tunnelähtöisyydestä syntyy eheytyvä ja kehittyvä, kokonaisuuteen ja laaja-alaisuuteen etenevä sekä syventävä ajattelu, jossa mieli ei pakota tietynlaiseen ajatteluun ja tunteisiin.

Kun ajattelen aivojen toiminnallisuutta, näen siellä ikään kuin puroja, jotka virtaavat eri osissa eri suuntiin, ja niiden lähtökohdassa on mantelitumake, tunnekeskus, joka saa virrat liikkeelle. Jo yksistään tuo sanakielikanava voi olla liian aktiivinen, ja dominoida koko aivoaluetta. Sisäisen rauhan, luottamuksen ja turvallisuuden kantava voima voi antaa tilaa vapaammalle aktivaatiolle, mikä liikkuu paikasta toiseen juuttumatta mihinkään kiinni ja toistamaan siellä syntynyttä. Täysin absurdi ja vetopakoisvoimien saattelema keinotekoinen sattumien summa ei ole sekään hyväksi. Paluu kohtuaikaiseen lempeyteen luo tilan vapaasti syntyville tunteille ja ajatuksille.

Mitä on se todellisuus, jonka mielihyvään tai mielipahaan ajautunut kehitys saa aikaan? Eikö se juuri ole sitä mielen valtaa, jota meidän tulisi välttää, että näkisimme sen mitä on. Kai se on niin, että kun on nähnyt maailmaa monien tapahtumien jälkiseurauksina, on jo oppinut hyväksymään sekä hyvän, että pahan, eikä niitä tarvitse mielellä värjätä, eikä niihin reagoi dramaattisesti.


Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti