KARKKIKAUPASSA

Eilen sadepäivänä viipyilin harvinaisen paljon TV:n äärellä. näppäinosuma oli kolmosella Pomo piilossa ja yömyöhään Prismastudio, jossa tutkittiin halun alkuperää apinoilla. Muutama vuosi sitten luin Timo Airaksisen kirjan halujen olemuksesta. Nuo ohjelmat siis syventyivät halun ytimeen, onko se ohjaava tekijä ja ihmisen valintojen taustalla vai ohjaako meitä kenties jotkin muut arvot ja moraalia säätelisi esim. uskonto ja niiden koodisto. Prisman tutkija päätyi tulokseen ettei ihmistä ohjaa järki, ja ympäristö on parempi laittaa palvelemaan näitä ihmisen haluja, sopii markkinatalouden idealismiin. Kristinuskossa toivotaan ahneutta kuriin, mutta se näyttää hyvin epätodennäköiseltä, kun katselee maailman menoa. Moraalisaarnat saattavat nostaa halun yhä vahvemmaksi.

Näiden tutkimusten ja pohdintojen ehkä tärkein yhteiskunnallinen kysymys kuuluu siis, valitsemmeko markkinatalouden ja/vai kontrolloidun sosiaalisen markkinatalouden, vai taannummeko noudattamaan ikiaikaisia ohjeita vanhoista pergamenteista. Joka tapauksessa me ihmiset päädymme valitsemaan aina oman edun mukaisesti ja siihen loputtomaan suohon uppoammekin, haalimme jatkuvia elämyksiä kokeaksemme elämän tuntua. Ilo, se on ihmisyydessä niin harvinaista, että aistielämykset vievät mennen tullen.

Väitän, että monet tutkimukset on hyväosaisten kauraa, jossa näkemykset syntyvät niiden kokemusten kautta, jotka tutkija on itse kokenut. Seksuaalinen halujen maailma on miesten kokemusten siivittämää, ja testosteronien ajamaa, niin että naistenkin seksuaalisuus on sitä kautta kehittynyt organismistaan miehen näköiseksi. Halusta on tullut organismi, joka liikkeen ja kiihottamisen kautta synnyttää eritteen, liman ja jälkeläisten syntymahdollisuuden. Siis sinällään tarpeellista, mutta ei pakkomielteisenä.

Altruismiakin saattaa esiintyä, mutta se on harvinaista.

Itselleni haluja ei ole saanut esiintyä kovinkaan paljon lapsuudessa, joten saatan olla umpisokea näille. Kun leipääkin oli niukasti, edes ruokaan ei päässyt syntymään himon ja aistimusten yltiöpäinen halu. Tosin sitten aikuisena kun ruoka oli mahdollista, söin silmilläni ja kuolasin, oli se ruoka niin ihmeellistä.

Meillä ei ollut lapsuudessa kyniä eikä papereita, ei leikkikaluja eikä harrastusmahdollisuutta. Oli vain ihmiset ympärillä ja niitä olikin sitten vähän enemmän suurperheessä. Muistan, kuinka piirtelin höyrystyneeseen ikkunaan kuvia sormilla, ja elämän piirin muodostivat sisarkisailut. Vanhemmilla oli vahva auktoriteetti, ja se vaikutti kunnioituksen syntymään. Ehkä kuitenkin kaikkein vahvin vaikuttaja oli luova leikki, joka oli  iloon johtava, sai synnytettyä jotakin katsottavaa itselle ja muille, saapui vuorovaikutukseen. Lapsuus oli vuorovaiktuksen iloa.

Kuin elämän piru olisi kulkenut käsivarrella ilkkumassa, mutta juuri tuosta vuorovaikutuksen ilosta työyhteisö on rankaissut minua eniten, aitoudesta. Siinä näkyy halujen taisto, muut halusivat aistihaluja, minä vain iloitsin toisen näkemisestä, se oli minulle olemista, jossa olin olemassa. Pitkään elämääni hallitsi luottamus, jossa toinen oli ilo ja vuorovaikutus keino, jolla pääsi eteen päin. Sitten satu päättyi, ja pahuus astui kehiin, elämä opetti, että vain ahneudella ja itsekkyydellä saa jotakin, muuten jää paitsi, se oli yhteisövallan tyyli. Vuorovaikutuksesta oli tullut peliä, jossa vain haalimme itsellemme elämyksiä.

Joskus joku sanoi, että tunteet syntyvät ajatuksista. Perusoppien mukaan tunteet syntyvät aina ensin, ennen ajatuksia. Jos ajatukset syntyvät ensin, on kysymys jo ehdollistuneista malleista. Halu ja ympäristö on sitä mitä olosuhteet luovat, me miellymme sellaiseen mikä on mahdollista. Jos apinalle tarjotaan vain ostohetkiä, hän valikoi ostoja. Halujen ruokkiminen on kyltymätöntä. Olemme halun vankeja karkkikaupassa, hyllyt notkuvat, eikä Amerikan malliin  mikään ole riittävästi. 140 erilaista limsamerkkiä, sekö on Suomenkin tulevaisuus.

Raija