KIUSAAJAHENGET

Kiusaaminen, luokittelu, erottaminen ja syrjäyttäminen ovat asioita, joita voi tarkastella eri näkökulmista. Ensimmäinen on persoonalliset piirteet, joista haetaan vikaa, ja toinen on yhteisölliset arvot, joiden vuoksi yhteisö hylkii. Muitakin varmaan on. Näkemykseni perustuu osin tutkimustietoihin ja osin arkihavaintoihin. Yksi minua puhuttelevin teoria on ollut Freudin vastakkaisuusteoria (Armi Hakanen), mikä on sitä, että sekä ihminen itse persoonana tai asiat näyttäytyvät vastakkaisena puheissa kuin ovat teoissa.

Persoonallisella tasolla viime aikaisin ehkä puhutuin persoonallisuuspiirre tai luonne on ollut narsismi. Pidän sitä osittain ympäristön vainoharhana, mutta ehkä en ole vain tavannut narsistia.Minun näkemäni nk. narsistit joiksi yhteisö on ne leimannut ovat olleet tuiki tavallisia ihmisiä, heille ei ole annettu mielipidevapautta, ei puheoikeutta eikä sijaa majatalossa. Yksikin oma ajatus, niin todistelua harjoitetaan vimmatusti.

Uskon itse tuohon vastakkaisuusteoriaan. Taustalta löytyy kateus, jossa jollakin katsotaan olevan jotain asiaa liikaa. Joku on liian rikas, kaunis, älykäs, osaava, ystävällinen, huomaavainen tai muuta vastaavaa hyvettä. Henkilön ei tarvitse tuoda esiin näitä hyveitään mitenkään itse erikoisesti, vaan ympäristöstä joku ottaa silmätikukseen, alkaa todistaa virheitä, joista henkilöä voisi syyttää. Ilmiö muuttuu vainoamiseksi, ja vainottu saa paeta yksinäisyyteen, etsiä paikkoja, joissa voisi olla rauhassa. Yleensä yhteisössä on yksi tai pari vainoavaa henkilöä ja muut ovat hiljaisia kanssatodistajia.

Jos yhteisölliset arvot ovat vastakkaisia kuin yksilön arvot, näistä rangaistaan ja yhteisö antaa tuomion. Itse arvostin päiväkodissa leikkiä alle kouluikäisen parhaana kehittäjänä, mikä oli myös työnantajan näkemys ja tuotiin työnkuvaan mukaan. Mutta henkilöstöllä oli ohjattu toiminta ja kurissa pitäminen tärkeimpiä arvoja, joten sain tuta halveksuntaa arvoistani.

Vastakkaisuusilmiössä on etsimisen piirteitä. Kun joku on ahkera, hänestä etsitäänkin laiskuuden piirteitä, eli hyve yritetään leimata toiseksi, vastakkaiseksi.

Hyvin yleinen näkemys on se, ettei saa sanoa yhteisöä ongelmaksi, vaan on etsittävä itsestä muutostarve. Tätä hokemaa pidetään itsestään selvänä.  Tällä suojellaan pahuutta ja sillä ei ole hyvän moraalin kanssa mitään tekemistä. Hyvä moraali on perustaltaan hyveistä johdettavissa, ei ihmisten mielipiteistä, mielipide on valtaa. On kuitenkin niin, että me ihmiset saatamme paheksua joitakin asioita toisessa, elämme toisten asioita vatvoen, ja joillekin se on kuin ainoa tie käsitellä itseään. Tunnen paljon näitä ihmisiä. He eivät kuitenkaan mene ja tuhoa toisten elämää järjestelemällä heidät huonoon valoon. Näitä ihmisiä on harvemmassa ja niitä jotka järjestelevät, näkee usein johtavassa asemassa, jossa he käyttävät valtaa.

Raija