KIVIKKOISET MIESTEN TIET

Liian usein nuoret miehet sortuvat alkoholin kosteille poluille menettäen elämästä otteen. Olen seurannut erään kunnan alkoholipolitiikkaa, alkoholistien tukea ja turvaa, sekä hoitoon ohjausta, koska satun tuntemaan henkilöt, jotka ovat tuupertuneet lopulliseen uneen kadulle.

Poikia kasvatetaan usein urheiksi ja sankareiksi monissa kodeissa, myös koulutuksessa ja päiväkodeissa odotukset ovat erilaisia kuin tytöillä. Pojilta odotetaan liikaa, se voi käydä liian raskaaksi. Edm. paikkakunta on maataloustyökeskeinen, eikä miehillä ole paljonkaan harrastus mahdollisuutta. 50-luvulla ei ollut muuta kuin metsästys ja kalastus näille pojille, mikä sekin hyvä harrastus, mutta vahvistaa enemmän henkilön saalistusta kuin herkkää sielua, jos he vaikka olisivat halunneet viulistiksi. Kylän kermaan kuuluvat nuorukaiset saavat huomattavasti tukea omille urheiluharrastuksille esikuvaan viittaavilla maininnoilla, kun köyhät saavat tyytyä tyhjään.

Olen kummastellut kunnan toimia alkoholisoituneisiin. Suomen rikkaimpiin kuuluva kunta ei panosta näihin. Sen sijaan alkoholipolitiikasta vastaavat lautakunnan jäsenet kulkevat koulutuksissa hotellimatkoineen, eikä tiedosta tunnu olevan mitään hyötyä alkon alle tuupertuneilla.

Kevyemmin. Tuo jo nelikymppisenä poismennyt poika oli samassa koulussa kuin minäkin. Maatalon poikien tapaan hän oli hyvin omatoiminen, sitä odotettiin, ja piti pärjätä. Niinpä hän kymmenen vanhana otti isänsä mopon, ja ajeli sillä kouluun. Opettaja ilmoitti, että hän saa jälki-istuntoa, jos vielä tulee mopolla. Seuraava aamu koitti ja opettaja kysyi pojalta, "Tulitko mopolla" ja poika vastasi. "En tullut, tulin hevosella"

Muistan nämä pojat inhimillisinä ja aitoina, heiltä puuttui vain se tuki, mitä nuori tarvitsee ohjautuakseen elämässä kantavien toimien piiriin. Vielä yhteiskunta ei osaa tukea näitä avuttomia, on liian paljon tuomitsevia asenteita, välinpitämättömyyttä ja suorastaan tukijoiden oman egon pönkittämistä.

Raija