VUOROVAIKUTUKSEN LÄHTEILLÄ

Elämme vuorovaikutuksissa kulutusjuhlia kehollisten ärsykkeiden yllyttäminä sulkien ihmisyyttä, se on suosittua, puheoikeudet ovat valtaoikeuksin valituilla tottelevaisuutta yliarvostaen, heikkouksia hyväksikäyttäen ja vahvuuksilla pelaten. Markkinat yllyttää kuluttamiseen, se on ihmiskuvaa, se on valtaa, se on ideologiaa, se on ihmisen kehitystä ja näkemystä usein sellaiseen maailmaan, jossa yksilöllisyys on kadoksissa ja valtarakenteet toistuvat kulttuurisissa menoissa, ilman että niiden merkitykset avautuisivat ihmiselle konkretiassa ja ihmisyyden säilymisessä kokonaisuudessa syvintä olemustaan tunnistaen. Symbolit eivä tue yksilöä niin, että se kuin yläkäsitteenä opettaisi ajattelua. Näitä ydinkysymyksiä on pohdittu paljon alkaen antiikin ajoista, kulkien kristinuskon polkuja, persoonallisuutta ja ihmisyyttä selittäen ja kadottaen. Karkeasti sanoen, ehkä länsimaisen ja itämäisen kulttuurin syvimmän uoman aukaisivat psykoanalyytikot Sigmund Freud ja Carl Jung, jotka sitten ihmiskuvanäkemyseron vuoksi joutuivat ristiriitaan ja välit menivät poikki ideologisessa näkemyksessä ihmisyyden kehityksestä. Filosofiat tuntuvat yhäkin avatuvan ajattelutason kehitelmiin näistä, mitä ihmisyys on, mikä sitä suojelee, ja mikä on oleellista aitouden ja vuorovaikutuksen säilyttämiseksi, vai onko kaikki kehittynyt vain tietoisuuksien ja muistien kilpailuksi totuuden paetessa kauas. Jung katsoi mielen alkavan ja aitouden ytimen syntyvän äidin ja lapsen välisen suhteen luottamuksen ja turvan rakentumiseen, ensin mielen tasolla herkästi aistien ja toisen aikeita vaistoten, suojautuen ja turvan tunteena, ja, tai, vai pelkona, tuoden mieleen reaktioita tunnistamisessa, sanakielen lujittaessa sen merkityksiin ja kokemusten jakamisessa kohtaamisten ytimeen niin, että luottamus ja turva voisi säilyä. Jung toi esiin myös uskonnollisen yhteyden ja haki symboleista yhteneväisiä tekijöitä ihmisille yhteisiin näkemyksiin kuten kristinuskon pojalta sanakielen avulla, joka oli salatussa tiedossa symbolisesti kala. (itse kyselen, miten se voisi kertoa sen, jossa mieli nostaa fyysisyyden pelon kautta kuin seksuaalisuutena esiin, se eläimeksi nimetty) Freud taas näki seksuaalisuuden johtavaksi tekijäksi ja syntyvän samaistumisen kautta, josta syntyi objektisuhdeteoria, lapsi ikään kuin poimisi ydinminuuteen samaistumisena vanhemmiltaan merkitykset, jotka hän sitten liittää identiteettinsä osaksi, jossa näyttäytyy taustakuvana lapsen itsekkyys, ja tässä ongelmaksi syntyy se, että aistimus voi alkaa kehittyä pelon pohjalta, mikä on luontaisin mielen alkukokemus lapsella turvattomuutena, ihminen jää aistimusten orjaksi ja pelko vahvistaa seksuaaliseksi luokiteltua kehoa, jota käytetään jopa uskonnoissa laeiksi luotuina ja ihmisen orjuuttamiseksi toisten hyväksikäytölle omia tarpeita varten fyysisesti ja valtaa käyttäen alistamisen avulla, kuten eläinkunnassa usein käy, jotka ovat aistimaailman lainalaisuudessa jatkuvasti halua tuottavia ja lisääntyviä. Tällöin juuri mieli ja tunteet eli sielu kuolevat, vuorovaikutteinen äitisuhde ihmisyyden kehityksessä. Tässä mielessä maailman kehitys on mieskulttuurinen. Erottelen näitä Freudin teorian ja Jungin teoriasta siten, että lapsen oppimisessa ei ole vielä valintoja, on vain aistimuksia, joita lapsi matkii alkuun keho-osaamisena kun ei ole vielä ydinminuutta. Ydinminuuden olemus on vuorovaikutuksessa alkuun mielen suhteen erittäin heikko ja aistimukset tavallaan heijastuksia vanhempien reaktioista, turvasta, viestejä vanhemmilta, joiden juuri sitten rakentuu tukipylvääksi muihin ihmissuhteisiin. (nk. omnipotenssi termi kertoo matkitun ja pelosta syntyvän roolikehityksen vaiheesta) Lapsi ei alkuun tunnista omia tunteitaan, vaan oppii ne vanhempien välisestä viesteistä, joita sanoitetaan. Jos ja kun vuorovaikutus on turvaton, kehomieli saa johtoaseman, ja lapsi ajatuu rooliin matkien. Siksi on surullista todeta, että niin usein toistetaan esim. uskonoppien kautta heidän ydinkirjoissaan sanomaa sanoilla toistaen ja uskoen sen olevan ytimessä, eikä avata sitä historian kehityksen valossa yhteisöistä ja yksilöistä käsin. Eräs kristitty nainen sanoi hiljattain, ”tunteet eivät ole totuus”, jossa todistaminen tuo esiin uskona sanaan ja ihminen ei pääse ydinminuuteen, tunteet tavallaan kielleltään ja se on myös kristinuskon ydinsanomaa, ihmisen ihmisyydessä on kuoltava tullakseen ihmiseksi muisteja kadottaen kohtuuttomasti ja ihminen jää helposti hallittavaksi. Tämä johtaa tottelemiseen sekä uskomiseen ja konkretiassa kuitenkin pahimmillaan tietoisuuden tuhoutumiseen, muistin ja tunteiden tuhoissa, ihminen ei tunnista tunteitaan, ei tiedosta tietoa osaksi ymmärrystään, unohtaa tunteensa, mielensä kehityksen ja ajautuu kulutuksen kärrynpyörään, yleisiin lainalaisuuksin yllykkeiden maailmassa, jossa tiedot hajoavat yleiseen hybrikseen ja mielikuvavirtoihin, jotka vartioivat vallan avulla ihmisen tietoisuutta tulemasta oikeasti tietoiseksi omasta turvastaan ja luottamuksesta, tulla tietoiseksi aistiensa tuottamista vaikutteista itseen ja toisiin, miten ne heijastuvat, onko, saako ja pitääkö ne olla vain osina kulutuksen alttarille vannomisena, usein seksuaalinen aktivoivana, saako mieli vaikuttaa ilman kehomielen valtaa, saako sisäisen minuuden kokemukset tulla arvojen ja hyveiden kautta, turvan ja luottamuksen puitteissa, toisiamme kunnioittaen syvällisellä tunnetasolla, jossa yksilöllisyyden syntymä saa olla omien kuvien synnyissä, vai vain sanakielen pakottamina. Saako elämää olla vuorovaikutukseen rakentuneena, vai tuhotaanko se juuri kieltämällä ihmisyys ja vaatimalla kuoleman kautta kehitykseen, syyllistymisen kautta kasvuun, mikä sinetöityy yhteisövallan alle hybriksin kilpajuoksussa ja on lopulta vain vallanhimoa? Ihminen ei saakaan sivistyä, oppia, tulla tietoiseksi, vaan se myydään arvostusten markkinoille kulutukseen ilman ihmisarvoa ja yksilön todellisuutta, ajetaan todellisuuteen joiden juuret ja opit ovat vallan kautta tuotu esiin julkiseen kulkueeseen karnevalisesti. Kristinuskossa ydinsanoma on että kristus symboloi Jeesuksen kuolemassa ristillä ihmisyyden hyvää kehitystä. Jos koko minuus kuolee muisteja myöten se on tuhoa, jos se kertoo uusiutumisesta ja uuden syntymästä kehityksessä, se on toivoa. Ongelma on että asia käsitetään liian konkreettisesti, ihmisen on oikeasti kuoltava kaikessa osaamisessaan. "Ihmiset alkavat lopulta rakastaa sortoa ja ihailla teknologioita, jotka tuhoavat heidän kykynsä ajatella." *- Aldous Huxley (Tekoälyllä tuotettu lyhennelmä; Risti on kristinuskon keskeisin symboli, koska se viittaa suoraan Jeesuksen kuolemaan ristillä.Miksi juuri risti?Jeesus ristiinnaulittiin roomalaisten toimesta. Kristinuskon mukaan tämä tapahtuma oli syntien sovitus: Jeesus kantoi ihmiskunnan synnit ja kuoli niiden puolesta. Risti muistuttaa tästä uhrista ja lunastuksesta.Samaan aikaan tyhjä risti (ilman Kristuksen ruumista) korostaa ylösnousemusta. Kuolema ei ollut lopullinen, vaan Jeesus nousi kuolleista. Risti on siis sekä kärsimyksen että voiton merkki.Miten siitä tuli symboli?Varhaisina vuosisatoina risti ei ollut heti yleisin tunnus, koska ristiinnaulitseminen oli häpeällinen ja julma rangaistus. Ensimmäiset kristityt käyttivät enemmän muita merkkejä, kuten kalaa (Ichthys) ja Kristus-monogrammia.Risti yleistyi selvästi keisari Konstantinus Suuren aikana 300-luvulla ja sen jälkeen. Kun kristinuskosta tuli sallittua ja myöhemmin valtauskonto, risti vakiintui uskon keskeiseksi tunnukseksi. Se muistuttaa yhä: Jeesuksen uhrista, syntien sovituksesta ylösnousemuksesta ja toivosta. Lyhyesti: risti on symboli, koska se tiivistää kristinuskon ydinsanoman – kuoleman kautta elämään.)