ARVOJEN PERÄSSÄ JA HAKOTEILLÄ

 

 

Lännen ja idän arvot ja filosofiat asettuvat usein vastakkain. Kysymys on enemmän vallan väärinkäytöstä, asioiden jäsentelemättömyydestä, kuin todellisista eroista. On erilaista tietoa, osa painottaa eri asiaa, kuten esim. nyt maailma painottaa ruumiinkulttuuria ja aliarvioi ihmisen henkistä puolta, se on valtamenetelmä, jolla kansoja ja ihmisiä pyritään hallitsemaan, tieto on pirstaloitunut niin, ettei kaikki ymmärrä kokonaisuutta, ja ihmisten on mahdotonta enää ymmärtää mikä mihinkin vaikuttaa.

Koska olen kiinnostunut erityisesti henkisestä puolesta, kirjoitan siitä. Jaan nämä karkeasti psyykkiseen, sosiaaliseen, keholliseen ja hengelliseen (mistä en paljon ymmärrä). Usein nämä sekoittuvat toisiinsa käsitteinäkin, mutta myös mielen kulkureiteillä.

Karkeasti voi sanoa, että läntisten elämänarvojen isä on Sigmund Freud ja itäisen Carl. C. Jung. Heidän tiensä erkanevat osittain, keinotekoisestikin, koska he olivat toistensa oppilaita, kun syntyi erilaiset näkemykset ihmisen kehityksestä, psyykestä ja ihmisen eri puolista, mikä mistäkin syntyy ja mikä on niiden ontologia eli olemisoppi. He molemmat olivat lääkäreitä ja psykiatrian tutkijoita ja luoneet elämänfilosofiaa. Viime viikolla luin uudelleen Jungin ontologisia näkemyksiä, teoreettista viitekehystä ja se nosti pintaan muistoja, jotka koin 50 vuotta sitten ja kuten silloin, minua kiusasi se ihmiskuva, jossa ei huomioitu täysin eristetty ja ihmisoikeuksista poissuljettu ihminen, minuutensa ja itseilmaisuoikeutensa menettäneenä, toisten vallan alle alistettu julmilla rankaisuilla ja elämän oikeudet estettynä monella tasolla.

En ole minkään koulukunnan edustaja enkä mitään erityisen syvästi opiskellut, (ainoastaan mielen hallinnan menetelmiä, mitkä pelastivat täydeltä tuhoutumiselta mielen suhteen). Olen oppinut ehkä elämisestä täällä maailman todellisuudessa eniten ja siksi minulla on tunne, että monet suuretkin filosofit katselevat maailmaa hyväosaisen näkökulmasta, kuten esim. valinnanvapaus, ja sillä perusteella katsovat, että yksilö on aina vastuussa itsestään ja teoistaan. Valinnanvapaus ja vastuu on oleellisia ja suojeltavia asioita, periaatteita, mistä ei voi luopua, mutta jos ne viedään, ihminen tuhoutuu menettäessään minuuden. Kristinopista olen saanut opin, ettei ihmiselle tule antaa valtaa ylitse toisen ja se on suurin syyllinen ihmisen tuhoon, kun hän ei saa säilyttää itseyttään yhteydessä muihin, opin mukaan Jumalaan, mikä pitäisi siirtyä ihmisten väliseen yhteyteen, mutta ylivallan ongelman ja ihmisluonteen vuoksi Jumalasta on tullut ylistyskohde, eikä elämänsuojelija.

Karkeasti voidaan sanoa, että Freudin näkemyksessä ihmisen libido eli elämänhalu on seksuaalista, eli alkuun aistimusta nauttia kehostaan, mikä on luonnollisesti normaalia ja kuuluu elämään, liiallisena johtaa himoon, jos vain ruumis on johtamassa sitä ilman tunteita. Ilman aktiivista henkisen puolen kehittämistä ruumis voi alkaa johtaa kokemuksia, omaehtoisesti toimivana, erillisenä henkisestä puolesta, eikä tiedostamattomassa syntyneet tunteet tule tietoiseksi. Tiedostamattomasta syntyneet tunteet säätelevät vahvasti ihmisten valintoja. Jung painotti vuorovaikutuksen yhteyttä ja katsoi, että tämä alkaa äidin ja lapsen välisenä katseissa ja on luottamuksen pohja, sekä tunnekokemusten alkuasetelma.

Näen, että pelot ovat johtavimpia ihmisten kokemuksissa ja pelkovaltaa käyttää eniten mieskulttuuri uskontojen kautta, toki naisetkin ja sitä ei haluta tutkittavan kriittisesti, vaan oppi on uskon sanomaksi luotua, koska se suojaa juuri vallankäyttöä jatkossa, ylivaltaa. Kun pelolla kehitetty mieli on vuorovaikutuksen vahvin vaikuttaja, psyykkiset traumat ihmisten välillä pitävät valtaa eniten, kehonkieli, ahdistus, masennus, sanat vähemmän, tutkimusten mukaan kehoviestit ovat vaikuttamassa yli 90 % kokemuksiin. Sanakielestä on tullut julistusmoodi, julkiminuuden kanava vallan käytössä. Traumatutkimusten mukaan tunneongelmat siirtyvät sukupolvilta toisille, kun asioita ei käsitellä tunneosaamisen avulla, vaan kuvitellaan järjen selittävän kokemuksemme ja viimeinen asian esille ottaja joutuu syyllisen penkille. Asiat, joita kohtaamme, voivat olla kovin vieraita, eikä kielikuvat aina riitä ymmärtämään kaikkia solmuja, tunteet nousevat pintaan joskus liiankin voimakkaina, jos taustalla on traumoja, eikä asiaa kyetä kohtaamaan. Ongelmana on muistin toiminta, kun sitä ei ole selkeytetty omassa kokemuksessa ja traumat pitävät yllä viimeistä tietoa tapahtumista muistina, toki on myös havainnoitsijoita, jotka jo näkevät monipuolisesti.

Jungilla on nk. arkkityyppiteoria, joissa hän hakee ihmisille yhteistä yhdistävää asiaa uskonnoissa, mikä johdattaisi henkisellä puolella heidän näkemyksiään. Esim. hän on löytänyt kalan yhteiseksi nimittäjäksi, jolla olisi symbolinen ja merkityksellinen syvätietoisuudesta ohjautuva vaikutus. Se on tietoisen viestinnän ja kertomusten tuoma tieto, minkä ihmiset kokevat ja ovat sen kertoneet. Minulle tämä avautui kehollisena kuvana, kun menetin ihmisoikeuteni yhteisövallan alla, puheoikeuteni, ja kun rikosta salattiin. Unissa, mitkä ovat syväsyntyisimpiä ihmisyyden kehityksessä, aloin nähdä itseäni kalana, (se kai oli tutuin eläinpopulaatiossani, kun mieheni kalasti silloin paljon). Unessa muutuin vain pitkulaiseksi kalan muotoon, kuin kehonkuvan menettäneenä. Unien lisäksi koin päivänvalossa kehonkuvani katoamisen, muutuin kehoaistimuksessa erittäin pieneksi rikoksen jälkeen, tulitikun kokoiseksi ja taas suureksi kuin olisin jättiläinen, pitkäksi kuin maanvetovoimien mukaan ja sitten kokemuksen jälkitilana raiskauksesta litteäksi. Muistikuvat, joissa tapahtuu hajoamista pahassa traumassa, kuten minulla, katoaa muistia, muisti on epäjohdonmukaista ja vaikka minuus tavallaan voi toimia, se ei ole minuuden hallintaa, vaan toiminnallista tekoa, automaattista näkömuistin kautta, kinesteettistä, koska minuudella ei sosiaalisessa yhteisössä ole oikeuksia ilmaista itseään, kun ympäristö vaatii salaamaan tapahtuneita asioita uhaten julmilla rangaistuksilla, toteuttaen niitä, luoden kauniimman tarinan maineen säilyttämiseksi. Tämä salaamisen kehä on kaikkia yhteisön jäseniä vaurioittava, julkisesti häpäistyä kohtaan rankin, se ylläpitää häpeää ja lisää salaamista ja trauman toistumista tiedostamatta, ja jos kukaan ei halua/uskalla paljastaa totuutta, koska totuuden paljastaminen on rankkaa ja häpeällistä, vaikka se lopulta vapauttaa ihmisen häpeästä. Täydellisyyden tavoittelu on yksi häpeän muoto, sanoi yksi tunnettu tutkija.

Kokemuksista on erilaisia teorioita, niille on yhteisiä piirteitä. Monesti aliarvioidaan yksittäistä yksilön kokemusta, vaikka se on psyyken suoja, saada pitää itsemääräämisoikeus ja kokea todellisuutta psyyken ravintona elämänhalussa. Ihmisoikeudet Suomessa on enemmän itänaapurista tulleita ihmiskäsityksiä, poliittiseen valtaa perustuvia ja miesvallan uskontoa.

Sosiaalista valtaa ei nähdä niinkään vallan kautta, vaan persoonallisuuden, luonnontieteellisen havaintomenetelmien oppina, uskoen, että ulkoa havaiten ja siitä havainnoiden saadaan luotettavin tieto, se on hallitsevaa ja siirtynyt kansanvallan ominaisuudeksi.

Miten muuttaa maailmankuvaansa, jos on nähnyt vain negatiivista ympärillään, asenteet ovat julmia ja rankaisut jatkuvia, siinä kysytään uskon voimaa itsessä uskoen voivan vaikuttaa itseen ja muihin. Usko, että asenteella voi mielen tasolla muuttaa kaikki positiiviseksi näkemykseksi, ei aina ole totta, mieli ei itsessään muuta, mutta luovuuden kyky ja oikeudet voivat oppimisen oikeutena ja kautta tuoda uusia mielikuvia, jotka estävät juuttumasta pakkomielikuviin.

Milloin psyykkisen puolustuksen mielikuvitus ja/tai tietoisuuden avulla kehitetty on vaarana muuttua sellaiseksi todellisuudeksi, ettei ihminen näe enää sitä mitä on todellisuuden ytimissä aitoa ja tapahtuu todellisesti ja tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi mielikuvitusta erittäin tärkeänä kokemusmaailman elämyksistä, voimaa tuottavana ja elämänhalua synnyttävänä, vaan tarkoitan sitä, että liiallisuus ja kokonaisuudesta eriytyminen voi vaarantaa toden näkemisen. Vaikka itse jouduin elämään nuoruudessa mielikuvituksen turvin, se ei silti saanut muististani katoamaan tositapahtumia, vaikka jouduin ne kauan salaamaan yhteisövallan vaatimuksesta. Etsivä löytää, mutta valitettavasti ihmisten ongelmana on usein autoritäärinen suhtautuminen toiseen, haluamme määrittää mitä toinen saa olla, miten puhua, käyttäytyä, liikkua, pukea; kontrolloimme, jolloin ihminen ei saa olla oma itsensä. Hetkellisten tapahtumien asioista tehtyä analyysiä kokonaisuudesta on usein todellisuutta ihmisluonteen ongelmana havainnoinnissa, ja silti meidän täytyy uskaltaa elää tämän hetken tapahtumaa. Satunnaisten ja irrationaalisten mielivallassa kokemusten kautta menetämme turvallisuutta ja luottamusta itseen ja se estää tutkimusmatkaamme, tiedostamasta sitä mitä on.

Raija