TARINOIDEN VANGIT JA HÄPEÄLOUKKU

 

 

Suomessa on vihapuhe suunnitelmissa saada lakiin rangaistavaksi, mikä on hyvä asia. Se on tärkeä asia mielivaltaisuuden estämiseksi. Tarinoilla häpeän ja vallan avulla pyritään hallitsemaan ihmisiä, vangitsemaan heitä häpeän alle ja niillä on pitkät perinteet alkaen uskonnoista ja uskomuksista, joilla nujerretaan ihmisyyttä toisiaan vastaan, kontrolloijiksi, häpäisijöiksi, syyllistäjiksi ja erilaisiksi toimintatavoiksi saada ihmisten yhtenäisyys eetokseksi, mikä unohtaa ihmisen perustarpeet olla ihminen, yhteydessä toiseen, mikä on biologinen perustarve. Törkeimmillään viha ja häpeä tuovat sotia. Venäjä on esimerkki tarinoiden vallasta, mikä on liittynyt nyt yhteisrintamaan Iranin valtion kanssa, missä pahimmillaan naiset alistetaan hirmuvaltaisten uskomusten ja diktaattoreiden alamaisiksi noudattamaan sokeasti mielivaltaisia käskyjä ja ohjeita.

Ilmiö on maailmanlaajuinen. Sitä on tutkittu ja todettu, että ihmisten päätökset ja näkemysten synty perustuvat paljolti juoruihin. (Yuval Noah Harari, historian tutkija; Ihmisen lyhyt historia, kulttuurien ja yhteiskuntien kehityksestä). Olen tullut siihen tulokseen, että vahvin vaikuttaja on häpeä luoden tarinoita, mistä kumpuaa vainoharhaisia ajatuksia synnyttäen vihaa, tätä viljellään uskontojen nimissä ja ongelma rehottaa yhteisöissä perintönä. Se on tätä päivää monissa yhteisöissä, mihin ei uskalleta puuttua, koska uskotaan, että se pitää ihmistä moraalisesti oikealla tiellä.  

On tärkeää erotella se, mikä on totta, mikä on valhetta, se on koko elämän jatkuva prosessi, koska ihminen on heikko ja herkästi uskoo tarinoihin, opetus on sanakielikeskeistä, ja vaikka se on tärkein viestinnässämme, sen ei pidä syrjäyttää tunne-elämää, mikä on pääosin valintoihin vaikuttaja. Kohteina on yleensä yksilöt, mutta myös ryhmät. Valheiden tarinoissa moralismi kukoistaa ja vainot vyöryvät tuhoamaan. Johtajina voi olla kuka tahansa, missä tahansa, perheissä, yhteisöissä, työpaikoilla, valtioissa, kirkkokunnissa, harrastuksissa ja kohteena kuka tahansa. Suurin syy häpeän lukittumiseen ja häpeäloukkuun on häpeällä luodut valhetarinat, yhteisössä sovitut normit, oman mielen projisointi ja siitä on kehittynyt vallan väline. On surullista, ettei meitä opeteta koulutuksissa ja kotona tunne-elämän kohtaamista.

Yksilötasolla häpäisy liittyy osin persoonallisuuteen ja on jokaisen nahkoissa. Puhun nyt kuitenkin systemaattisesti toteutetusta häpäisystä, jolla on pitkät perinteet kirkon piirissä, kuten jalkapuut, ruoskintaa nykymaailmassa, kuten musiikin kuuntelu ääri-islamissa, syitä on miljoonia ja se on ainoastaan vallan väärinkäyttöä.

Häpäisyn vaikutus synnyttää vainoa ja häpäisyä yksilöä kohtaan, tarinat, joita juoruina kuljetetaan, niissä on usein johtaja ja laumat tukevat näitä, koska jäävät häpeäloukkuun. Eräs nuori oli joutunut yhteisöön, jossa kirkon edustaja esti tyttöä tapaamasta toista tyttöä. Tytöillä oli luottamuksellinen hyvä suhde ja uudessa yhteisössä hän alistettiin syrjimään kaveriaan. Kun sitten alistettu ja ulkopuolelle suljettu tyttökaveri toi esiin asian, kysyen, miksi ei kutsuttu yhteistapaamiseen, häpeä nousi voimakkaasti pintaan vihatarinan avulla alistettuun tyttöön ja viha alkoi leiskumaan syrjittyyn, ikään kuin auktoriteettiin, joka oli hänet alistanut syrjimään ja viaton lapsi hänen sisällään huusi vihaksi muuttuen, sillä häpeä oli lukittunut mieleen purkautuen sieltä ulos, vilpitön lapsi ei halunnut tehdä julmuutta. Viha voi kohdistua myös ulkopuoliseen, ja häpeä jää lukittuneena ystävien väliin estämään avointa ja luottamuksellista suhdetta. Näin häpeät lukittuneina lähtevät yhteisöissä kulkemaan johdettuina, häväisty kantaa kehossaan häpeää, keho oirehtii levottomana ja saa yhteisön jäsenet epäilemään ja tuomitsemaan. Kun häpäisyä vain toistetaan yhä uudelleen, uhri ei pääse eroon häpeäloukustaan. Kehittyneimmissä persoonallisuuksissa voi kehittyä minuus, joka tietoisesti harrastaa valhetarinoita, häväisten uhrejaan, tuhoten viattomuutta, joista kehittyy tapoja.

Häpeän synty ei ole ainoastaan tarinoilla synnytettyä. Se voi tulla myös esim. liiallisesta ihailusta, ja ihaillulta odotetaan täydellisyyttä ja koetaan myötähäpeää, kun ihailtu ei täytä odotusta ja toivetta, mutta tämä on toinen asia ongelmana, mikä liittyy persoonallisuuden kehitykseen.

Arvot, joita kuljetamme mukana, ovat usein häpäisyn syinä. Nainen on ollut synnintekijä vuosituhansia, mies pyhä. Näemme päivittäin, kuinka miessukukunta yrittää korjata ongelmia naisia kontrolloimalla. Traumat kulkevat vuosikymmeniä ihmissuhteissa ja häpäisy tuo lisää häpeää. On tärkeää erottaa suunniteltu ja kontrolloiva vallan väärinkäyttö häpäisynä, joissa näkyy vainoa, mustamaalausta, johdonmukaisuutta, takanapäin toimintaa, yhteisiä sopimuksia, mitätöintiä, ulossulkemista, syrjintää liittyen persoonallisuuteen, keinot ovat erilaisia yhteisön tapojen mukaan. Sitten on uhrin psyyken puolustuksessa syntynyt suojautumiskeino, jossa yksilöön syntyy psyykkisessä puolustuksessa suojaavia uudenlaisia kuvia asiasta. Itse taantuneena lapsen tasolle kirjoitin kirjan, jossa tuli esiin lapsena luetut sadut ja pyhäkoulussa opitut uskonnolliset käsitteet. Kirjassa näkyy kauneuden syntymää psyykkisessä puolustuksessa. Sitä esiintyy myös yhteisön luomissa tarinoissa, mutta ne ovat enemmän suunniteltuja ja sovittuja, valtakäytänteissä kehittyneitä, toki myös psyyken tuottamia. Tarinoita on tarkasteltava suhteessa yhteisön tapoihin ja arvoihin sekä yksilön psyykkiseen kehitykseen. On täysin sopimuksen mukaista, miten päätämme kohdella ihmistä.

Psyykkinen reagointi on sekä tietoista että tiedostamatonta, kollektiivista ja yksilöllistä.

Raija

 

.