RAKASTAMISEN KYKY

 

 

Joskus viisas psykologian opettajani sanoi, ”ei sen väliä, miten kohtaaminen tapahtuu, on tärkeää löytää yhdessä tie oppimiseen ja kasvamiseen, tie itsensä löytämiseen”. Tämä tuntuu olevan kadoksissa liian monesta paikasta ja ihmisellä, elämän tarkoituksen löytäminen, miten rakastaa niin, että se on hyväksi ihmiselle. Opettajia on ollut elämässäni paljon, toisten ohjeet ovat vieneet kohti katastrofia, koska he ovat määrittäneet minut ja oivallukseni vääriksi, ja vaatineet alistumista heidän näkemyksiinsä. Siitä on tullut pahaa jälkeä, olen saanut osakseni kärsimystä enemmän kuin psyykeni olisi kestänyt. Eikä nämä suuret opettajat suinkaan ole olleet tavallisia pieniä ihmisiä, heitäkin, he ovat olleet korkeimmalla yliopiston oppituoleissa, tuoden tiedon viisautta ja valistusta oppimiseen, valtaa käyttämässä, ohjaamassa alan ammattilaisia tekoihin, mikä oli kohdallani enemmän nöyryyttämistä, ei suinkaan opettamista, se oli alistamista, ei kasvuun vievää.

Kun melkein puoli vuosisataa sitten kirjoitin yhdelle psykologian professorille, ”ihmistä ei voi opettaa, Jumala on johtaja ja hän on hyvä psykiatri”, olin hirvittävässä hätätilanteessa, jossa minulla oli pelko päällimmäisenä, menetänkö elämisen mahdollisuudet, jos menetän työt yksinhuoltajana, sillä koulutusvaatimus tuli työnantajalta ja sain tietysti hullun maineen ja se sai vallanhimoiset ja uskon halveksujat hurmokseen, kyllä tuo tyttö opetetaan. Ja tällöin alistamalla psyykestäni nousi pintaan nuoruudesta trauma, jota ei voitu kyseisenä aikana käsitellä, koska aika ja yhteisö piti sitä sopimattomana asiana. Kahden viikon kuluttua opetuksen aloittamista olin erittäin syvällä psykoosissa, täysin lapseksi taantuneena.

Rakastamisen kyvyt menetetään, kun katsotaan maailmaa liian psykologisesti, psyykkisinä ongelmina, käytöshäiriöinä sekä oppimattomuutena ja/tai itsetunnon heikkoutena, näkemättä ihmisen kokonaisuutta, henkisyyttäkään, ottamalla valtaa ihmisen määrittelyyn ja pyrkimällä hallitsemaan häntä. (Freud, käytös ja itsetunto on eri asioita, käytös opittua, itsetunto itsetietoisuuden hyvää kehitystä). Arvostus määrittää sitä, miten hyväksymme toisiamme, jos vain jonkin käsityksen kapea-alaisena ihmisyytenä, otamme valtaa hänen ihmisoikeutensa ja arvonsa yli. Pitkälti tähän perustuu myös ihmiskäsitys, jossa ohjaavimpana tekijänä elämän tarkoitukseen ja elämänvoimaan pidetään seksuaalisuutta, ja sitä myös ruokitaan vahvasti keho/mieliaistimuksia ruokkimalla.

Henkisyydestä etsii vastausta Viktor Frankl kirjassaan ”Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä”, toim. Timo Purjo. Jos ihminen on sairastunut psyykestään, silloin psyyke täytyy hoitaa, se on tavallaan edellytys henkisen löytymiselle, mutta henkisesti ei voi sairastua. Kun 40 vuotta sitten luin Franklia, en ymmärtänyt hänen ydinsanomaansa, ennen kuin luin edm. kirjan, jossa Purjo selkeytti asian. Psyykeni esti näkemästä henkisyyttä.

Maailma on mennyt psyyke edellä ja unohtanut henkisen puolen. Siinä on unohdettu, että henkinen puoli tulee enemmän oppimisesta, psyyken osaaminen ja oireet kohtelusta. Syvällä psykoosissa, kun nousin tietoiseen tiedostamattomasta, ensimmäinen muistikuvani oli, että opettaja opetti kaunokirjoitusta vanhanaikaiselle liitutaululle, oppiminen johti ohjautumistani. Sille oli syvä ja merkityksellinen pohja varhaislapsuudessa jo ensimmäisiltä koululuokilta, leikkimisen kyky, mikä on yksi mielen kehittymisen perusasioista, kyky ajatusleikkeihin ja opettamisessa siten myös henkisyyden puolta, oppimista.

Ihmisen sielun keskeisin ominaisuus on oikeus vapauteen. Juuri tätä vapautta rakkaus vaalii. Rakkautta ei siis saa vaatimalla, koska vaatiminen vie sielulta sen vapauden. Vain vapaudesta käsin voi rakastaa, sanoi Tommy Hellsten joku aika sitten twiitissään. Juuri tämän asian unohtivat ihmiset, jotka pyrkivät valtaan elämässäni, riistäen itsemääräämisoikeuden ja vapauden valintaan rajaten valintamahdollisuuttani. Elämäni Kristinuskon uskossa johti omaa henkistä polkuani, uskoa johdatukseen, joita jopa harhaisena kaipasin, oikeutta kulkea oma oppimispolkuani. Elämäntarkoitukseni määrittely opettajien toimesta ei ollut ohjausta ja opetusta Kristinuskon käsitysten mukaan, koska kärsimystä tuotettiin ylivallalla psykologisin näkemyksin, yksilöiden ja yhteisöjen toimesta, kun ei osattu kunnioitusta, kuuntelua, arvostusta ja arvoja, jossa ihmisarvo olisi toteutunut, ei käsitystä ihmisen henkisen kehityksen eroavaisuudesta psyykeen, ja mielen tuomiin ongelmiin, kun itsemääräämisoikeus riistetään. Sairautta ja psyyken ongelmia tavallaan pidettiin yllä traumatisoimalla yhä uudelleen riistämällä itsemääräämisoikeus, ja niin trauma nousi aina pintaan ja hajotti psyykeä, kuten oli tehty nuoruudessa. Sinä kiitämätön, joka et tottele minun näkemyksiäni ja usko niin kuin opetan, rankaisen sinua sulkemalla pois elämästä ja yhteydestä, oikeudesta vuorovaikutukseen, se oli opetuksen ja opettajiksi ryhtymisen päänäkemys heiltä minuun kohdistuen. Ohjaamista oli sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Valtaa, vapautta ja vastuuta voi olla myös tuhoavassa mielessä, eikä se ole rakkautta. En vastusta opetusta, se on koko elämän tarve, mutta vastustan opetusta, jossa alistetaan ihminen toisten vaatimuksiin.

Surullisinta on, että yhä vieläkin ihmisillä on tarve alistaa, rangaista ja häpäistä, pitää tätä yllä, koska he kuvittelevat, että haluan nostaa itseäni heidän yläpuolellensa, kun suojelen itseyttäni, minuuttani, henkisyyttäni, että voisin pysyä psyykkisesti terveenä. Kysynkin, kuka tässä nostaa itseään yläpuolelleni. Kun asiaa tarkastelee ihmissuhdevaikutteena, taustalta löytyy peilautumisen ongelma, näemme toisessa itseämme, vallan ongelma, pyrimme hallitsemaan toista, yhteisön valta-asetelmat, roolit, joissa käytämme valtaa tietoisesti ja tiedostamatta, psyyken heijastumat ilman tietoista oppimisen ymmärrystä. Kärsimyksen tuottaminen ja opetus alistamilla ei tuota kuin lisää kärsimystä ja psyyken ongelmia.

Nk. kyky etäännyttämiseen, itsensä tarkkailuun, ajatustensa ja tunteidensa ulkopuolelta katsomiseen on Franklin perusajatuksia. Frankl ei kuitenkaan tuo esiin, sitä, että olemassaolo ei ole aina mahdollista, eikä nuo edm. mainitut kyvyt ole mahdollisia, kun psyyke ajetaan hajoamiseen julmuudella. Sen elämässä opin, ettei vielä psyyken taito etäännyttää tai paeta omaa kokemustaan auta oppimisessa, vaikka se siinä esiintyy, kun ei kestä julmuutta. Se on mahdollista oppia johdonmukaisessa, viisaassa korkeatasoisessa opetuksessa, jossa harjoitellaan mielen kykyä osata etäännyttää tiedon ja mieli/muistikuvien avulla ratkaisukeskeisesti, mikä voi vaatia kovankin harjoittelun, että oppii erottamaan psyykkisen ja henkisen oppimisen toisistaan, se onneksi mahdollistui elämässäni, kun siihen pyrin, jossa näkyy selvästi se, että olen pitkäjänteinen, kun saan itse valita, lyhytjänteinen kun alistetaan siihen mistä en ole kiinnostunut. Minua ei missään tapauksessa olisi tullut alistaa opetukseen, mitä en itse halunnut, eikä tarpeeni sitä vaatineet, sen alistamisen kautta traumani uusiintui.

Vesa Vierikko muistutti vähän aikaa sitten Jari Tervon haastattelussa, kuinka ihmiset tuhoavat toisen ihmisen nähdessään hänessä jotain jumalallista, tarkoittaen oppimisen ja osaamisen kykyä, taitoa, mitä toisella ei ole, Mozartin suhdetta Salieriin, kuinka hän halusi tuhota Mozartin, koska tällä oli jumalallinen kyky säveltää.

Yhteisökäyttäytymisen ongelma tulee esiin myös Wikipedian määritelmässä, mikä alla. Ikään kuin uskotaan, että yhteisövalta olisi oikeudenmukaista, se on pääosin tuhoavaa, kun kunnioitusta ei ole, ei ihmisoikeuksia, ei itsemääräytymistä, vain toisen ylivalta, mitä järjestelmät pitää yllä valtaapitävien kautta.

Kasvatuksen ja opetuksen professori Hollo on sanonut, ”Kasvatus on kasvamaan saattamista”

Raija

Hybris (m.kreik. ὕβρις, ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.

Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä julkisen tai pyhitetyn omaisuuden varkauteen saakka.^[1]

Antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa esimerkki hybriksestä ovat Homeroksen Odysseiassa Penelopen kosijat. He joutuvat lopulta maksamaan julkeasta käyttäytymisestään Odysseuksen perhekuntaa kohtaan.

Hybriksen vastakohdiksi on mainittu itsekritiikki ja itseironia.^[2]

 

 

 

 

 

 

 

ONKO SIELUSI, MIELESI JA KIELESI VAPAA?

 

 

Joskus tuntuu, että olemme köyhtyneet sanakielestämme niin, ettemme edes osaa kuvailla elämän ja ihmisyyden monipuolisuutta, muuttumista ja vaikutteita niin, että ymmärtäisimme niitä, ja että lähestyisimme totuutta, tuskin sitä edes koskaan saavutamme, näemme vain pienen osan, ja toisaalta ihminen muuttuu koko ajan tietoisuuden ja tiedostamattoman taholta, että sitä on tutkittavakin muutoksen alaisena. Onko terve sielu terveessä ruumissa? Ne ovat kovin kiistanalaisia asioita, miten ne kytkeytyvät kokonaisuuteen, onko ylitreenattu keho enää hyvin aistiva.

Jokunen aika sitten pohtiessani menneisyyttä, mikä on minulle erittäin tärkeä arvona sen opettavaisuuden vuoksi ja ydinkokemusten/osaamisten säilyttämiseksi minuudessa. On vaarallista paeta tietoisuuteen, jossa vain osa minuudesta voi näkyä. Joku sanoi, kun päästää irti ja antaa anteeksi, ei tarvitse miettiä koko ajan menneisyyttä, ja mieli voi olla vapaa. Ei ihminen ole aina kiinni muistina menneisyydessä, vaikka joskus puhuu siitä. Mielen vankila voi olla jollekin kauhua tuottavaa, on ollut joskus sitä itsellekin, mutta nykyään koen olevani vapaa mielen suhteen, vaikka se ei koskaan todellisuudessa ole täysin vapaa. Tosiasiassa mieli voi olla vapaa, mutta ihminen voi olla täysin hirviö ja tekee julmuuksia toisille, eikä ole oppinut kunnioitusta, ei kanna vastuuta teoistaan, projisoi ongelmansa toiseen ja/tai antaa ylimielisesti toiselle ohjeita, tulkitsee toista oman mielensä kautta, ei osaa kuunnella. Mieli voi olla vapaa kehollisena tuntemuksena, vapautunut kahleista, se voi olla hurmoksellisessa tilassa nauttien äärimmäisesti kehollisuudesta, hedonismista. Hedonismissa liitetään yhteen aistimielihyvä ja nautinto, katso alta Wikipedian määritelmää. Erottelen itse mielihyvän kehollisena, johon mieli liittyy, mutta myös syvimpänä mielikuvituksen syntymänä, mikä liittyy oppimiseen, tuo iloa, on luovaa, ja kuin alkuun unien maailmaa, ajatusleikkien ja ratkaisujen etsimistä, jossa onnistuminen tuo ilon.

Muutama vuosikymmen sitten luin Kari Turusen kirjoja sielun kehityksestä. Hän on tutkija Jyväskylän yliopistosta. Sielu termi on edeltäjä tunteille, niiden synonyymi. Joskus näyttää siltä, että niin tieteessä kuin uskonnoissakin tutkitaan enemmän tuloksia kuin syyseuraussuhteita. Tunnetusti seitsemän kuoleman syntiä tulevat uskonnon näkemyksistä, myöhemmin on löydetty psykologisissa tutkimuksissa yllättäviä tuloksia siitä, että ne ovatkin kehittyneitä vallitsevan kulttuurin todellisuudesta ja arvoista, kuten ahneus, liiallisesta säästämisestä tai puutteesta. Pidän ongelmallisena sitä, että uskotaan ihmisen pahuuteen synnynnäisenä, se ikään kuin luo alustan ihmisen syyllistämiselle ja alistamiselle, koska olet syntinen perisyntisi tähden, ja tätä kautta luodaan pohjaa tuomitsemiselle.

Jos ja kun filosofiat, uskonnot, ja politiikka aatteineen muuttuu itsetarkoitukseksi, se tuhoaa enemmän kuin suojaa hyvää elämää. Niiden alta täytyy löytää todelliset ja konkreettiset ihmisen ja luonnon tarpeet. Helposti lipsahdamme valinnoissa kannattamaan jotain, mikä tuntuu mieluisalta, suorastaan maistuu aisteissa hurmaten, saa hyvää seuraa ja valtaakin. Ei ole väärin nauttia kohtuullisella tasolla aistimielihyvästä. Kuitenkin yliaistimusten alle voi jäädä ihmisen todelliset tarpeet, jossa suosittelen esim. Maslowin tarvehierarkiaan tutustumista. Monissa henkisen kehityksen suunnitelmissa on vasta tarinoita, taidetta ja/tai näkemyksiä, joista puuttuu esim. lapsen kohdalla kehityspsykologinen huomioiminen, mitä on tutkittu lapsen todellisuudesta käsin, ikätasoon liittyvänä. Näitä puutteita huomasin opetussuunnitelmissa päiväkodeissa. Ei taide ja tarinat voi olla myöskään itsetarkoituksellisia vieden uskoon ja toistoon ilman muutosta ja oppimista, joihin vaaditaan kehityspsykologinen lasten oikeus, leikki, mielikuvituksen suojaamiseksi ja oppimisen takeeksi.

Ei ole helppoa aina näitä moraalin ominaisuuksia tutkia ja ymmärtää, saatikka sitten käytännössä toteuttaa. Moraalitukija Kant jakaa moraalin kolmeen tasoon ja olemme kehityksessämme pääosin alimmalla tasolla. Sigmund Freud sanoo, että omatunto on kehittynyt kasvatuksen ja oppimisen seurauksena ja toimii yliminässä, mutta taas Viktor Franklia siteeraten Timo Purjo sanoo kirjassa, ”Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä”, että omatunto on tiedostamattomassa, eli liittyisi vahvasti tunteisiin ja sitä kautta toisen ihmisen ja itsensä kokemiseen kohtaamisessa. Kohdatessa vaikutteina on menneisyys, tulevaisuus sekä tässä ja nyt sekä itsessä että toisessa, niiden kertymät, kohtelun laatu, arvostus ja kunnioitus.  Kärsimys ei ole helposti avautuva, samaisessa kirjassa Purjo sanoo, että Frankl oli varsinaisesti vankina vain kuusi päivää, ja loput työtehtävissä, tosin vankilaoloissa. Kritisoin Franklia siitä, että hän tutkii kokemuksia vahvasti valintaperusteisena ja tietoisuuden toimivuuden olemassaolona, vaikka rankka kohtelu ja itsemääräämisoikeuden riisto on voinut tuhota ne, tai tuhoaa.

Raija

Hedonismi (m.kreik. ἡδονή, hedone, 'nautinto', 'mielihyvä') on elämänfilosofian oppi, jonka mukaan keskeisiä ja tavoiteltavia ovat nautinto ja mielihyvä. Yksinkertaisimman eettisen hedonismin mukaan "hyväksi on mikä tahansa, mikä aiheuttaa mielihyvää".

Hedonismin perusidea on ajatus siitä, että kaikki teot voidaan mitata sen mukaan, kuinka paljon nautintoa ne tuottavat. Yksinkertaistettuna hedonisti pyrkii saavuttamaan mahdollisimman paljon nautintoa ja mahdollisimman vähän tuskaa.

Samanlaisia ajatuksia voi löytää John Stuart Millin klassisesta utilitarismista. Utilitarismi on teoria, joka arvostaa tekoja niiden tuottaman hyödyn ja tyytyväisyyden perusteella, mihin usein yhdistetään mielihyvä. Utilitarismi ei kuitenkaan ole hedonismia, joka keskittyy yksilön tyytyväisyyteen, vaan utilitarismi määrittää kaikkien tyytyväisyyden (vrt. individualismi ja kollektivismi).

 

ELÄMÄNMATKA

 

Perintö syntymäkylästä ja syntymäkylälleni. 

Kirjoitan tämän muistoksi syntymäkylälleni, perimästä tulleelle voimalle selviytymisessäni, josta syvä kiitos äidilleni ja ensimmäiselle opettajalleni, alkuopettajilleni, sekä myös kaikille kanssakulkijoille, jotka olette olleet opettajiani. Äitini jaksoi opettaa ja kasvattaa meistä ensimmäiset periaatteidensa mukaan, mutta elämän kärsimykset veivät hänen voimiaan ja nuoremmat jäivät vähemmälle, joista nuorempien puolesta olen pahoillani.

Monet asiat muistissamme kertovat eri tarinaa kuin toinen muistaa, myös muistiin tulevat asiat ovat värittyneitä ja voivat tulla esiin vain osittain ja osa asioista, tai joskus liikaa positiivista ja negatiivista tai täysin jompaa kumpaa. 

Tämä on minun tarinani.

Jossain vaiheessa viime vuonna hain kotikylääni jostain kehittämiskeskuksesta avustusta, että sinne kehitettäisiin ”Leikin kylä”, vähän samaan tapaan kuin elokuvajuhlat Sodankylässä, mutta se ei saanut tulta alleen, leikkiä ei pidetä tärkeänä, vaikka se on ajattelun kehityksen ja kulttuurin perustaa, jo synnynnäisenä meille annettu, sikiönä näemme unia, mielikuvina.

Tämä on selviytymistarina, ja ilman kotikyläni, rauhan ja luonnon majaa maalla, ja sen vahvaa kulttuuria, en olisi selvinnyt, sillä tämä kulttuuri antoi eväät selviytymiseen, ja se oleellisin oli leikki, joka eli ja antoi ajattelun kehitykselle perustan, josta selviytymiseni lähtee, oppimisen tielle. Tätä erityistä kylää on jo tutkittu 50 vuotta yliopiston taholta. Tämä ei ole uskontoa eikä politiikkaa, eikä kerro niistä. Vaikka kielemme, mitä olemme oppineet, voivat olla poliittista ja/tai uskonnollista, ne eivät vielä kerro selviytymistarinan arvoja tarkemmin ihmisyyden syvimmistä elämän voimista kuin osittain, meidän on kurkistettava niiden alle etsiessämme totuutta, minun tapauksessani leikki arvona ja oppimisen menetelmänä. Toisilla se voi olla toisenlainen tie. Kielen ja historian tuntevat ja osaavat tutkijat voivat aukaista enemmän kulttuuria heidän näkökulmistaan, jossa myös arvot välittyvät ja avaavat niitä maailman tunnetuimpiin filosofioihin, kuten Antiikin Kreikkaan, josta kylätutkija on puhunut tutkimuksissaan.

Puhun selviytymistarinassani mielen kehyksissä olevan leikin osuudesta yksilöitymisessä ja ajattelun perustana, syväoppimisen voimavaroja ylläpitävinä mielikuvina, mitä opiskelin 3,5 vuotta yksityisessä opinahjossa, koska sitä ei Suomen yliopistoissa opeteta syväkokemuksen kautta, johtuen itänaapuristamme ja mikä sitten politiikan seurauksena säätelee yhteiskunnallisia valintojamme. Perustaa ja oppia mielen kehityksestä on luonut länsimaissa vahvimmin psykologian tutkija Sigmund Freud, joka sanookin, että elämän kantavat voimat ovat, työ, rakkaus ja leikki. Selviytymistarinani on enemmän tieteellisen tiedon tuomaa osaamista ja oppimista, mutta ehdottomasti juurieni kautta ymmärryksen syntyä, kun vapaata leikkiä oli riittävästi. Psykiatria ei ole aina paras mahdollinen auttaja, mitä Suomessa paljon harrastetaan, ja on vallitseva käytäntö poliittisesti valittuna ja itänaapurimmekin filosofian ja kulttuurin perintö, kuten myös uskonnolliset käytänteet.

Sekä valtion, kunnan että kirkon piiristä olen apua hakenut, mutta minut on tyrmätty ja alistettu vallanpitäjien tahtoon suorastaan pilkaten, yksityishenkilöitä hyväksikäyttäen, olen ollut vainottu, asiat halutaan salata, koska ne ovat hyvin häpeällisiä ja ylhäältäpäin valvoen tehtyjä rikoksia, mitkä eivät kestä päivänvaloa. Kuin salaa saan kirjoittaa ja puhua asioistani, mitkä ovat tuhonneet elämääni, hyvinkin erikoisilla tavoilla, häpäisten, sulkien pois yhteisöistä, rangaisten, jopa opiskeluani estäen, koska poliittinen valta tapoineen määrää niin tekemään, minkä orjia monet olemme valinnoissamme.

Ihmiskuvaa olen etsinyt sekä opiskelun kautta, mitä kertyy yli kymmenen vuotta eri ihmisyyden puolista, että Kristinuskosta, jonka vaikutukset alkoivat 1979 näkyä käyttäytymisessäni ja teoissani, koska en saanut apua ammatti-ihmisiltä, kun heiltä puuttui syväkokemisen opit, tai ne olivat liiallisesti politisoituneen oppien värittämiä ja/tai siten tulkittuja opeista. Ihmiskuvani löysin erilaisena, mitä tieteessä opetettiin, siellä ei ollut sellaista ollenkaan, kuin oli saanut tai joutunut kokemaan, vai osittain, ei syvimmiltään. Kristinopin syvimmät tapahtumat jätän kyläni ylläpitäjälle yksityisviestillä, koska en halua järkyttää ketään niiden outoudesta johtuen, mikä näyttäytyy kuin johdatuksen voimana, ja on osin uskonnollista kieltä.

Elämääni tuli järkyttävä tapahtuma, jota ihmiset eivät osanneet kohdata eikä auttaa. Kun olin saanut tarpeeksi voimaa ja turvaa kykenin kirjoittamaan tarinastani fiktion kirjaksi, Kuoleman kädet, jossa on tositarina pohjalla. Siinä psyykkinen puolustus luo kauniin tarinan, kun ei kestä julmuutta, se ei ole siis uskontoa, vaikka siinä on uskonnollista vertauskuvien kieltä, jota olin oppinut lapsuudessa ja kirjoittaessani olin taantunut lapsuuteen. Juuri tällöin tuli esiin se syntymäkuntani perintö, ajatusleikkien kyky luoda kuvia ja tarinaa etäännyttäen, että mieleni saattoi parantua.

Haluan jättää tämän muistoksi syntymäkylääni, sinne savusaunojen kehtoon, missä minäkin synnyin, ehkä satojen vuosien päästä ymmärretään asioita paremmin. Toivon että säilytätte tämän, sillä minä en voi tietää, kuinka elämäni tarkoitus oli tuoda nämä oppeihin ja harhaankin johdetut asiat esiin, ehkä korkeammalta taholta.

Olen 70 vuotta vanha, ja koskaan ei tiedä, milloin lähtöni on käsillä, äiti kuoli 66 vuoden iässä.

Kiittäen ja kunnioittaen Raija

 

NEGATIOIDEN JA POSITIOIDEN MAAILMASTA

 

Eilen oli keskustelua negatiivisten asioiden kohtaamisesta muissa ja itsessä, asioissa ja yhteyksissä eri kohteisiin. Eräs keskustelija toi esiin, kuinka negatiivisistakin asioista voi keskustella positiivisesti. En tiedä, mitä hän tarkemmin tarkoitti positiivisuudella, käytöstä, kauniita sanoja, ymmärtämystä, myötäelämistä, puherakenteita, analysoivaa avaamista, luokittelua, vai mitä. Pääsääntöisesti olen huomannut, että ihmiset tarkoittavat positiivisuudella käyttäytymistä, eikä ihme sillä maailma on psykologisoitunut, mikä vie monesti kapealaisuuteen asian kokonaisuudessa, ihmisen käyttäytymisen syntymässä, ja rinnalla vahva uskonnollisuus, mikä vie harhaan ja mielikuvituksen rönsyilyyn. ”Älä tuhlaa aikaa pohtimalla, millainen hyvän ihmisen pitäisi olla. Ole hyvä ihminen”. Marcus Aurelius. Tuohon minä uskoin kauan, olemalla ystävällinen, huomioimalla, kuuntelemalla, kohtuullisuudella, kunnioituksella, tottelevaisuudella jmv., mutta mikään ei auttanut. Ja tulin aina kysymyksissäni siihen solmukohtaan, kenelle valta annetaan, hän valtaa käyttää, ja se johtaa useimmiten juuri tulkintaan, toisesta ihmisestä sellaisen kuvan luomiseen, mikä ei ole totta. Lujaa ammattitaitoa tarvittaisiin, mutta miten sitä saa tieteestäkään, kun siellä ei vielä ole ihmistieteissä ihmisyyden ydinolemuksia. Raamatussa niihin viitataan osin, mutta niistä ei puhuta, koska usko sumentaa käsityksiä ihmisyydestä nojaten vain hyvä/paha akselilla ihmisyyden tutkimuksiin.

Nyt on hyvä erottaa esim. aggressio vihasta. Aggressio on perimiltään tunne, mikä suojelee ihmisyyttä, ja on osin itsesuojelua yksilöllisyyden säilymiseksi, mikä tulee ymmärtää, eikä alistaa ihmistä toisten määriteltäviksi ja hallitsemiseksi.

Kun on puhunut kauniisti 50 vuotta, eikä se tuo tulosta, joutuu kysymään miten voisi tehdä toisin. Ehkä silloin on syytä jyrähtää, paljastaa sellaista salaisuutta ja valhetta, mikä tuhoaa yksilöä ja yhteisöä. Sellaisia on esim. traumoja tuottavat teot, väkivalta, todellisuuden olemuksen sulkevat ihmiskuvat ja ihmiskäsitykset. Monissa yhteyksissä olen huomannut, että oppimiskäsitys on kovin rajoittunutta ja käskykulttuurista tulevaa, ikään kuin hallittua ihmiskunnan ohjaamista ja johtamista, missä perusteet eivät ole johdonmukaisia, enemmän uskomuksia. Yksi merkittävimmistä asioista, joita ihmiskuvissa jätetään huomioimatta, mikä on ihmisyyden perustaa, ja ajattelun kehityksen avainasia, on leikki. Leikki, jos mikä on synnynnäisin ihmisyyden olemuksista. Se alkaa ennen syntymää sikiössä unina, mielikuvat. Ensimmäisiä merkkejä syntymän jälkeen on se, että lapsi alkaa hahmottaa näkemäänsä, kuten varjoja, pyrkimällä niiden kanssa leikkimään. Tätä leikin ja mielen syntymisen olemusta kuvataan psykoanalyysissä, nykyisin selkeämmin, kuin kaksi sataa vuotta sitten, jossa näkyi myös uskomuksia. Suomessa sen opetus on pääosin kiellettyä yliopistoissa, kuten itänaapurissamme.

En usko, että ihminen voi olla täysin hyvä ihminen, hän voi pyrkiä hyvään, mutta ihmisessä on pahaa ja hyvää. Muuttaisin tuon Aureliuksen sanomisen muotoon, ”Älä tuhlaa aikaasi pohtimalla ihmistä, minkälainen hän on, vaan yritä pohtia, mitä teet itsellesi ja tuolle toiselle ihmiselle”.

Jos puhun negatiivisista asioista, se ei tarkoita sitä, että olisin henkilönä negatiivinen, mihin tulkintoihin usein päädytään, siksi että puhun pahuudesta, en sulje asioita maton alle. Monet positiivisuutta ylistävät päätyvät hurahdukseen, suorastaan hurmokseen, josta todellisuus kaikkoaa tuntemattomille vesille. Jotkut päätyvät yltiöpositiivisuuteen. Joitakin olen seurannut somessa, he antavat kuin ylhäältä/sivusta ohjeita, minkälainen on hyvä ihminen käytökseltään, vuorovaikutuksessa, eri asemassa. Suosittuna oleminen tuntuu olevan tämän päivän tietoa, mitattuna sometykkäysten määrällä. Suosituissa henkilöissä olen huomannut piirteitä, mitkä eivät ole kovin mairittelevia. He puhuvat ihmisille, jotka ovat suosiossa, usein julkkiksia, mutta eivät juuri kommunikoi tavallisten ihmisten kanssa, he kai ovat sitten kermaa.

Negaatioksi voisin määritellä sellaista, jossa ihmiseltä viedään perus- ja ihmisoikeudet, se on toisten hallintaa, kontrollointia, määrittelyä, alistamista, rajaamista, ja jonkinmoisia eleitä, joilla toinen on tarkkailtavana, eikä luonnollista, keskustelevaa ja vuorovaikutteista asiantilaa saavuteta. Siinä ei tavoiteta ihmisen oppimiseen tähtäävää olemisen muotoa, jossa tarkoitus voisi toteutua merkityksineen. Oppimisen oikeus lienee perusoikeus, mitä tutkitaan tarkoituksen kautta, esim. Viktor Frankl. Sieltä löytyy uskomuksia, joissa ei ole huomioitu ihmisen koko psyykkisyyttä mahdollisuutena toimia.

Negaatioiden kuljettajia löytyy monella tasolla yleisemmin yhteisöissä, joissa on johtamista mielikuvatasolla, yksilöitä, ammatteja, organisaatioita, jolloin heidän alaisuudessa olevat eivät uskalla vastustaa peläten raivokohtauksia, rankaisuja, sulkemisia ryhmästä, tiedolla terrorisoiden epäpätevin perustein, roolien kautta jne.

On hyvä kysyä, mitä negatiivisuus ja positiivisuus oikeastaan on?

Raija