VUOROVAIKUTTEISUUS

 

Minun ihanteeni on ollut ihmissuhteissa ja asioiden edistämisessä kohti mahdollisimman hyvää vuorovaikutteisuutta. Se on juurtunut minuun lapsuudessa, mikä oli erittäin lapsimyönteinen niin kodissa kuin koulussakin juuri sen tärkeän kehitysvaiheen aikana, leikin syntymässä ja etsinnässä sekä toteutuksen. Se ei ole helppoa, mutta siihen kannattaa pyrkiä.

Vuorovaikutus tarkoittaa sitä, että vuoroittain vaikutumme ja vaikutamme, opimme toisiltamme, vuoropuhelu on enemmän julistusta omasta oikeasta näkemyksestä.

Olen etsinyt erilaisia ymmärryksen ja kehittymisen tasoja itsessäni ja muissa peilaten niitä niin tieteen tuomiin kuin kristinuskonkin näkemyksiin ja teorioihin. Ymmärrys näyttäytyy nykyään enemmän psykologisten teorioiden kehityksestä käsin kuin todellisuudesta, mitä ihmiset joutuvat kohtaamaan. Sosiaalinen ulottuvuus on ikään kuin piilossa ja valtafunktiossa kuin se olisi hyvän kehityksen tae. Sitä se ei ole ja harvoin on, sillä yhteisökehityksissä valta muuttuu usein näytelmäksi ja tarinaksi, ihanteeksi, mikä on utopiaa.

Kun katsomme maailmanmenoa tällä hetkellä, huomataan, etteivät suuret valtionjohtajat kykene ymmärtämään asioita, eikä ihmisyyttä ja ihmiskunnan tarpeita kohti suojelua, vaan käyvät valtataistelua omista ideologioistaan käsin. Kuinka sitten osaisi tavan tallaaja? Paljolti on kysymys siitä, mitkä ovat ihanteemme. Ei toisten maiden ja alueiden valloittamiseen pyrkiminen sotatoimin voi olla ihmiskunnan suojelua. Elämän suojelu niin luonnossa kuin ihmisyydessäkin on hyvään pyrkimistä, elämän säilyttämistä uusiutuvana ihmisyyden osalta, jotkin asiat ovat pysyvyydessä.

Ihmisen kehitys kohti vapautta on ensiarvoisen tärkeää pyrkiessämme vuorovaikutukseen, jossa oppisimme kuulemaan toista ja sitä kautta ymmärryksen lisääntymiseen. Se vaatii yksilön omaa mielen käsittelyä, myös suhteessa yhteisöön, kollektiivisena mielenä. Käsittelemättömät tunnekokemukset siirretään toiseen, muutos vaatii yksilöllisen vastuunoton. Emme ole kovinkaan kehittyneitä vuorovaikutteisissa suhteissa. Jostakin traumatologian artikkelista luin, että ihmiset pääsevät keskusteluissa vasta pintapuolisiin näkemyksiin, eli muistavat vasta tuloksen asioista, viimeisiä tapahtumia, ei syitä ja seurauksia ja teoista ei oteta vastuuta, vaan uhrit maksavat hinnan kärsimyksinä. Syväoppiminen ja syvätietoisuus on kadoksissa ja se on paljolti oppimismetodien seurausta.

Yhteisön perusongelmiin kuuluu rooliin asettautumiset. Kun asetut tarkkailijan, vaatijan, määrittelijän, kuvailijan, selittäjän tmv. rooliin olet asettanut itsesi ulkopuoliseksi, josta katoaa vuorovaikutteisuus, vallasta tulee hallitsija. Etäännyttämisen taito on tärkeä, ja taito tarkastella kokemusta ulkopuolisena voi olla ratkaisu, mutta ei tunteiden jakamisena vuorovaikutteisesti, enemmän oppimisen avaamisena. Rooli on joko itse valittua, tai toisten antamaa mahdollisuutta, epävirallista tai virallista. Asettautuminen asettaa usein ehtoja, ja vie vapauden, parhaimmillaan yksilö ja yhteisö osaa käyttää tietoa perusteena, mikä näyttää välillä todella vähäiseltä. Asemoimisessa on sekä yksilölliset että yhteisölliset valinnat ja määräytymiset. Infektiolääkäri määrittele koronarajoituksia, opettaja antaa välineitä oppimiseen. Kun nämä tekijät on huonosti hoidettu, vuorovaikutus on valtataistelua, ja moralistista tuomitsemiskulttuuria, ja juuri näistä kehittyy uhraamiset, heikoimmat uhrataan, tai kuvitellusti kauniimmat, rohkeammat, viisaammat ja paremmat.

Ihmisarvoisessa lähestymistavassa jokaisella on ihmisarvo, eikä siitä kilpailla. Näiden edm. rakenteiden ja vallan käytön vuoksi ihminen menettää itsemääräytymisen.

Asema voi tuoda ongelman, jossa tieto kuvitellaan ainoaksi oikeaksi, jossa vain omien näkemysten mukaista tietoa vastaanotetaan. Esim. taloyhtiössä putket oli vaihdettu muovisiin, kun ne aiemmin olivat rautaiset. Remontin jälkeen putket alkoivat tukkeutua usein. Isännöitsijä syytti asukkaita, että käyttävät nestemäisiä pesuaineita, vaikka ne olivat ennenkin käytettyjä. Tutkimuksessa selvisi, että kuuma vesi oli vaurioittanut putken sisäpinnan ja jätteet juuttuivat niihin.

Minuuden kehityksessä nähdään eri vaiheita, jolloin voi kehittyä kuulevaksi hyvässä kohtelussa ja opetuksessa sekä kasvatuksessa. Psykodynaaminen kasvatus tuo helpotusta minuuden hallintaan, eikä mielikuvat pursuile miten sattuu. Psykologinen minän syntymä on noin 3 vuoden iässä, jolloin lapsi on oppinut ymmärtämään mielikuvan ja muistikuvan yhteyden ja erilaisuuden, toden ja epätoden, osaa tunnistaa sen yhteyksistään ja pukee sen sanoiksi ja kuviksi, oppii ymmärrystä ja vasta 7 vuoden iässä se on selkeä, mutta voi kadota kaltoin kohtelun seurauksena. Syvää itseyden kehitystä en ole löytänyt täsmällisenä psykologisesta tiedosta, mikä on syvintä mielikuvan haltuunottoa ja sen purkamista ymmärrettäväksi yhteiseksi kieleksi. Mistään en ole saanut tietoa nk. tyhjyyden tilasta minuudessa. Kun menetin ihmisoikeudet, olin pitkään tyhjyyden tilassa, en kokenut tunteita, eikä ajatuksia syntynyt, oli refleksejä ja reaktioita ympäristöön nähden, kun rangaistukset veivät lisää ihmisoikeuksia.

Näyttää siltä, että nk. jumalallinen ihmisyydessä, jonka hän voi löytää menetettyään oikeutensa osallisuuteen ja ihmisyyteen, ja jossa psyyken alkuperäiset toimintaehdot ovat läsnä vailla minuutta ja minuuden tahdonalaista valintaa, esim. psyyken muuttuminen fyysiseksi puolustukseksi, (eläin taideilmaisuna), ja lopulta on enää solutoimintaa, hajoamista. Tällöin itseyttä/minuutta ei ole. Ulkoisesti sen voi nähdä sisäänpäin kääntymisenä ja itsetuhona, ja jos vielä aggressio nousee pintaan, se on ulkoisen kehon oireita käyttäytymisenä, vihaa, ryntäilyä ja levottomuutta, mikä usein tulkitaan itsekkyydeksi, vaikka itseä ei ole. Itselläni oli molempia, lamaantuminen ensin ja sitten aggressio masennuksesta parantumisen jälkeen, kun ei ollut mitään oikeuksia itseilmaisuun.

Uskonnolliseen näkemykseen kuuluu ihme, oivaltaminen, toivo, usko, kaipaus, löytäminen, etsiminen, valo, mikä on ihmisen jumalallisuutta, jota kehotetaan löytämään, ja johtaa kunnioittamisen ja välittämisen kautta rakkauteen. Ulkopuolisena Jumalan ymmärtäminen johtaa usein ihmisen kunnioittamattomuuteen, vihaan ja väkivaltaan, vallan väärinkäyttöön. Tämä jumalallinen olotila on ikään kuin tuon psykologisen kehityksen alla, syvyydessä ja tyhjyydessä, kuin olemattomuudessa, se on itsen syntymää ilman tietoisuutta, se on rohkeutta, se on pyhää, se on uskallusta luottaa Jumalan johdatukseen. Se ei ole tiedostamatonta siinä psykologisessa merkityksessä, jossa se yhdistetään tunteiden syntyyn ja tajunnallisuuteen. Se on tajunnallisuudenkin ulkopuolelle, kuin avaruudessa.

Mielellinen kehitys on kehoaistimusta, jossa kieli tulee mielikuvayhdisteistä ja opituista tavoista, joskus havaitsemisesta ja havainnoinnista. Tunteet syntyvät kokemuksesta, tullen itsestä ja vaikuttuen muista.

Sota ja valtataistelu ei ole ihmiskunnan suojelua.

Raija