PILKKAAMISEN MERKITYS, VOIKO SILLE ANTAA OIKEUTUKSEN

 

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo sanoi Marja Sannikan ohjelmassa, että Jumalan pilkka pykälä voitaisiin poistaa laista, koska Jumalaa on pilkattu kautta aikojen. En tiedä, halusiko hän asiasta keskustelua, vai tarkoittiko hän asian kirjaimellisesti. Lakiin kirjattuna pilkka tulee käytäntöön tuhoten, josta leikki on kaukana. Asia ei ainakaan keskustelun suhteen ole aktivoitunut kovinkaan paljon.

En hyväksy pilkkaamisen oikeuttamista. Se on inhimillinen piirre ihmisessä, mutta valloilleen päästessään tuhoaa merkittävästi ihmisyyttä, yhteisöjä ja yksilöitä julmuuteen, jolle ei ole rajaa. Ihmisen valta julmuudessaan on käsittämätöntä. Jeesuksen kertomus ristillä kansan pilkatessa on kerrotuin tarina kristillisessä maailmassa. Pääosin olen tullut siihen tulokseen, ettei Jeesuksen oppeja noudateta ihmisyyden yhteydessä, mikä korkea tavoite ihmisyyden suhteen oli liiallista kansalle, ja se tuhottiin Jeesuksen oppina. Jeesus korosti ensimmäistä käskyä, oleellisen huomioimista, ”minulla on valta taivaassa ja maan päällä”, kuului julistus, minulle se on merkinnyt sitä, ettei valtaan pidä pyrkiä toisiin nähden, alistamiseen omien näkemysten mukaisiksi. Jeesus näki vallan vaarat.

Pilkan oikeus vie ihmisen tuhon tielle, siitä syntyy tapa, jossa lopulta laki mahdollistaa ihmiset konkreettisiin tekoihin. Sanat ovat sopimuksia. Pyhä on sielun syvintä, koskemattomuutta, se on pyhyyden ja ihmisyyden suojaamista, turvaa Jumalassa. Sen syvyydessä rakentuu itsekunnioituksen, itsearvostuksen ja vapauden ydinkokemus, vaikuttaen ajatuksiin. Kun pilkkakirves isketään ihmisen pyhimpään, pyhyys tuhoutuu, sen vilpittömyys ja puhtaus katoaa, koska häpeä peittää sen, ja ihminen tulee syntiseksi Raamatun mukaan, ihmiseen tulee perisynti. Nykyisin ymmärretään myös häpeän suotuisa vaikutus, osaa varoa sellaista, mitä ei pidä tehdä, mutta myös rakastamaan totuttua tapaa negatiivisesti vaurioittaen, oikeassa suhteessa se kasvattaa ihmistä kohtuullisuuteen, liiallisena tuhoaa ihmisen ja vie pois pyhyyden kokemuksesta. Pilkka on voima, mikä voi viedä pois pyhyydestä.

Joidenkin uskontojen opeissa vääräuskoiset tapetaan ja ihmisarvo on valjastettu toisten vallan alle. Muhammedia ei saa pilkata ja pelkkä pilapiirros johti monen kuolemaan Pariisissa. Siinä ei taidekaan saa kertoa edes vitsillä, mitä pahaa ihmiset tekevät toisilleen, mikä on taiteen perimmäinen tehtävä, kuvata todellisuutta siedettävään muotoon.

Sanakeskeisissä uskonnoissa pyhä tuntuu katoavan, sana muuttuu lihaksi ja sitä kautta ihmisen teoiksi. Monissa uskonnoissa olen nähnyt tämän pyhäolemuksen välittäjänä ihmisyyden kehittymisessä, mutta ne ovat kuin kevyt henkäys, mikä katoaa ihmisen vallanhimon alle.

Pyhä on jotain sellaista ihmisyydessä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pyhän kokemuksessa on suoja ihmisyyteen, itsesuojelua, jossa ihminen voi säilyttää itsensä toisten sitä määrittämättä. On terrorismia alkaa alistaa ihmisiä muiden sanelemiin oppeihin, olkoon se sanassa, kokemuksessa, käytöksessä tai persoonallisuudessa. Pyhän olennaisuuteen kuuluu kunnioitus ja ihmisen oikeus kokea yhteys Jumalaan pyhän kautta. Tuntuu käsittämättömältä, ettei ymmärretä, kuinka vaarallista on antaa ihmiselle valtaa määrittää ja kontrolloida toista ihmistä, se on tuhoon johtava tie. Oppimisen syvin ydin on synnyttää ymmärrystä oikeasta ja väärästä, tietoisuuden ja tiedostamattoman vaikutuksesta ja vuorovaikutuksen merkityksestä toistemme välillä. Vuorovaikutus on kaiken ydin, sitä kautta pyhyydessä välitetään ihmisyyteen aitoa kokemusta itsestä.

Kirkko on politisoitunut vallan käytössä ja unohtanut kristillisen sanoman. Se on todella surullista, että ihmisyys määrittyy identiteetistään uskoon, jossa ihmisyys on määrittynyt sukupuolen mukaan, historiallisten tapojen mukaan, tiedon puutteeseen, tunteiden ja/tai mielen valtaan.  Tarvitsemmeko vielä tänä päivänä pilkan oikeutta, jalkapuuhun laittamista, kun suuret joukot lähtevät pahuuden tielle. Eikö Jeesuksen ristinkuolema ole riittävä esimerkki ihmisen pahuudesta. Näyttää siltä, ettei näitä oppeja ymmärretä, kun ei ole itse jääty ristille riippumaan, kuoliniskuja kohtaamaan ihmisten vallanhimon toteuttamiseksi.

Ihmisluonteessa on paljolti kysymys oppimisen tyyleistä, joku professori sanoi, että luonne on elämän kokemuksista syntynyttä. Omaksumme sellaista, mitä kehomme antaa, mieli mahdollistaa ja arvot antavat suunnan. Näyttää siltä, että ylimieliset ajautuvat Jumalan palvontaan, kumartamiseen ja hierarkkisten järjestelmien tukemiseen, missä valta ihmisyydessä on tuhoa vallan avulla. Se on osin oppimisen kautta tullutta uskomista.

Raija