PEILAUTUMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA

 

 

Peilautuminen on ehkä vaikeimpia asioita ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja tulee pahimmin esiin kasvoista kasvoihin tilanteessa. Peilautuminen tapahtuu nk. peilisoluissa aivoissa, aistimuksen heijastumisena toisiin, hyvässä ja pahassa. Tällöin ihminen on tavallaan oman mielensä orja, antaa mielen ja tunteiden synnyttää ajatuksensa, eikä erittele havaitsemistaan omista mielikuvista. Se on kuin sokeaa rakastumista, vaikka kuinka joku sanoisi, tuo ei ole todellista, sanominen menee kuuroille korville, tunnetila johtaa. Peilautumisessa ihminen yhdistää omat mielikuvat toisesta syntyneeseen kokemukseen, näkemiseen ja kuulemiseen ennakkotietojen ja asenteidensa mukaan ja siirtyy vallan vaikutuksen alaiseksi tiedonmuodostuksessa. En muista tarkkaan peilautumisen määritelmiä, oppiskirjassani ei nyt ole käsitettä otsikoissa, enkä muista minkä käsitteen alla se sijaitsee. 500 sivun opus vaatisi aikaa ja paneutumista uudelleen asiaan. Tällöin voikin kysyä, onko tuo luonnontieteen tuoma ulkoa havaitseminen ja vuorovaikutukset ihmisten välillä kehittävin ja totuutta etsivin vaihtoehto, pysytään vaan kriittisinä.

Usein olen huomannut, että työnohjaus ja työnopastus sekoitetaan toisiinsa. Työnohjaajakoulutuksessa tutkitaan mielen toiminnallista rakennetta ja sen ehtoja toimintaan. Itse olen käynyt psykoanalyysin toiminnalliset menetelmät koulutuksen. Tällöin tutkitaan ihmisen todellisuutta mielen käyttäytymisessä, opetellaan ottamaan haltuun kunkin omia mielikuvia ja käsitellään niitä niin, että mieli vapautuu pakkomielikuvista ja vapauttaa havaitsemaan ja kuulemaan ympäröivää todellisuutta mahdollisimman oikein. Persoonallisuuden kautta ohjaaminen ei kuulu ohjaajan oikeuksiin, yksilöllinen minuus, vaan on ehdottomasti yksilönoikeus ja menetelmässä käytetään mielen yleisiä toimintamekanismeja perusteena, persoonallisuus kuuluu psykologiaan. Yksilön todellisuudesta käsitellään mielikuvia, muistikuvia, esikuvia, esikuvien muodostumista suhteessa lähihoivaajiin, tunnekuvia, ja haetaan yksilön mielenhallintaan keinoja. Tämä on objektisuhdeteoria nimeltään.

Pääosin yhteisön ongelmiin ja ristiriitoihin on puututtu keskusteluin, ja se on varmasti oikea vaihtoehto, ajattelun kehittämistä ja yhteisten käsitteiden löytämistä, tavoitteiden ja kokonaisuuksien rakentamista yhteisön hyvinvoinnin hyväksi.

Perinteisesti yhteisöissä toimitaan mielikuvien pohjalta, ja mielikuvajohtaminen on yleistä. Tällöin yhteisöt joutuvat riitatilanteisiin, jolloin valtataistelut ja heikosti muodostunut tieto pääsee johtamaan, tiedosta puuttuu osia ja vallalla pelataan pelejä, joissa toisia hyljeksitään ja toisia ihaillaan. Tällöin mieli hallitsee ja mielikuvajohtajat pääsevät käyttämään valtaa väärin, ihmiset ovat jääneet rooleihin, syyllinen, naurattaja, asiallinen, kuulija, näkijä, jne. Esim. Aatu (nimet keksitty) on joutunut ryhmässään epäillyksi työpaikalta varastamisesta. Varastamista tukenut henkilö Arvo, ei halua jäädä itse kiinni teosta, vaan haluaa Aatun kantavan syyllisyyden. Niinpä hän vääristelee Aatun puheita, jättää kertomatta osan, ja saa Aatun näyttämään syylliseltä mustamaalaten. Koska rikollisuus on usein tuomittavaa, suurin osa ryhmästä siirtyy Arvon puolelle tuomitsemaan Aatua. Tällöin mielikuvajohtaja kerää yhteisön joukot valheellisen tarinansa alle, ja yhdistää joukkoja syrjimään Aatua. Asian tutkimiseen ei anneta mahdollisuutta, eikä Aatua kuunnella. Aatu lähetetään psykiatrin pakeille, ja psykiatri etsii syitä Aatun persoonallisuudesta, koska Aatu on alkanut aiheuttaa ahdistusta joukossa ja hän saa häirikön leiman, ja potkut. Syyllisyys on muodostanut ahdistusta kaikille tuomitsemisen kautta, mutta uskonnollisessa uhrikulttuurissa vain Aatu tuomitaan ja hän joutuu kantamaa taakan kuin Jeesus aikoinaan. Aatu sysätään yksinäisyyteen ja mielikuvien annetaan rehottaa, vaikka Aatu yrittää mitä, hänelle ei anneta tilaa, tämä paikka on meidän. Keskustelut mielikuvajohtaja Arvon kanssa kahden kesken ei onnistu, koska Arvo antaa oman mielensä johtaa ajatuksiaan, ja hylkää Aatun näkemykset ja kokemukset. Arvo käyttää valtaa väärin, ja hakee itselleen muiden tukea, hänellä on vallanhimoa ja todellisuudesta pakoa, mikä sokaisee. Itsesuojelu sallii hänen valehtelunsa, sillä hän ei halua katsoa silmiin omaa pahuuttaan, vaan siirtää sen toisen harteille, ja tavallaan ajautuu narsismiin. Narsismin juuressa on usein itsesuojelu. Arvo on joutunut yksityiselämässään ahdistuneeseen tilaan. Jatkuvassa puolustuksessa oleva mieli tuottaa ikään kuin nautinnollisen tilan ulkoa nähtynä, koska psyykkinen puolustus hermostossa aiheuttaa tahdosta riippumattoman jännitteen ääreishermostossa ja se näkyy kehonkielessä itsevarmuutena, jopa hyökkäävyytenä. Tästä hän ei pääse eroon, koska psyyken puolustaminen on jatkuvaa läheisessä suhteessa. Hän on ajautunut ylimielisyyteen eikä kykene kohtaamaan omaa syyllisyyttään, vaan siirtää sen Aatun kannettavaksi, koska hän kuvittelee, että Aatu on vahva ja alkaa myös uskoa todeksi, että Aatu on syyllinen, vaikka koko varkaus olisi valhetta.

Näin face to face ei aina ole ratkaisevan hyvä ajattelun toimintaa kehittävänä, mieli ja tunteet johtavat. Tarinassa ei välttämättä ole järjen häivää vaan pelkkää pakenemista omasta itsestä, valheen sallimista itselle, pakoteitä on monia. Mielen ja tunteiden näkemiseksi ja itsen hallitsemiseen tarvitaan kovin monia keinoja ja ajattelun kehittämistä, yleisemmin se onnistuu taiteen avulla, jos ihminen on oppivainen. Joskus vaan näyttää siltä, että taide elää omaa elämäänsä ja on saanut itseisarvon, eikä siirry yksilöiden kyvyiksi, sekin on ikään kuin laittautunut arvoasteikkoihin, nostamaan ihmisen yhteisöllistä asemaa ja kokemusta arvostavaksi, kun sitä ei saa kunnioituksena todellisuudessa. Kun mieli on hallitsija ja jos kohtelun vuoksi psyyke on jatkuvasti vaikeassa puolustuksessa, lopputuloksena on se, että mieli hajottaa ajattelun, jättää muistista pois havaintoja ja tarinasta tulee itsetarkoitus, mikä elää omaa elämäänsä totuudesta riippumatta, väkivalta tuottaa ongelmia.

Kielellisessä kehityksessä on voinut kehittyä Touretten oireyhtymän tapaisia pakkomielteitä, kieli on ehdollistunut mieleen, ja laukaisee asenteellisen näkemyksen pihalle ilman, että kykenee ajattelemaan, onko se oikein, havaitsemaan, erittelemään ja rakentamaan johdonmukaisesti, kirosanat voivat lähteä liutana ilmoille.

Moraali ei ole helppoa, siitä on puhuttu vuosituhansia, etsitty ratkaisua sen mahdollisimman korkealle tasolla, hyveisiin, mutta on uskottu ihmisen pahuuteen niin, ettei siihen voi vaikuttaa. Vähemmän on tutkittu tarinan kehittymisen ongelmaa joukoissa, valhetarinoiden syntyä. Kun tarinat tai mieli hallitsevat, ja syyllisyydestä tehdään kollektiivinen, kukaan ei tunne syyllisyyttä, ja kun yksilö syyllistetään, hänen elämänsä uhrataan ja valheet hallitsevat ja jäävät totuudeksi. Totuus ei ole tässä ja nyt, sitä täytyy tutkia, ja olla rehellinen. Ylipäätänsä toisten tarkkailu tuottaa paljon ongelmia, parempi olisi kunnioitus, mutta ei mitään sokeasti uskoen. Epäily pitää aina yllä järjettömyyttä vainoharhaisuuteen asti, terve epäily voi löytää totuuden.

Raija