REHELLISYYTTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ

 

Periaatteisiini kuuluu luottamuksen ja turvallisuuden rakentaminen niiden hyvää tuottavina tekijöinä, mutta näen maailmaa enemmän valheiden verkostona ja uskon ilmentyminä, mihin valheellisuuteen meitä enemmän kasvatetaan ja opetetaan ylivallan kautta valtarakenteina hierarkkisine systeemeineen. Joku kouluttajani sanoi kerran, että Natossa luottamuksen synnyttämiseen tarvitaan ensimmäiset kahdeksan kuukautta.

Pidän Suomea enemmän neuvostolandiana kuin itsenäisenä valtiona. Vaikka olemme muodollisesti itsenäisiä, käytännössä kulttuurimme on vahvasti sidoksissa neuvostosysteemien tapoihin. Ihannoinko Amerikkaa, no en todellakaan pyssyvaltioita ihannoi, väkivaltaa? Ei maailmassa ole vielä sellaisia valtioita, joissa olisi kehitytty hyvän elämän mahdollisuuksiin, vain osassa asioita olemme onnistuneet. Tunnetusti satutarinat ovat Venäjällä pääosassa totuutta selitettäessä, viisaitakin tarinoita löytyy, kuten kaikkialla. Ylipäätänsä kaikkialla on valhetarinoita enemmän, jonne voi paeta totuutta ja rehellisyyttä, osittain tärkeää rentotumista ja vapautumista, mutta ei kaiken aikaa valheessa eläminen ole kenellekään hyväksi.

Hyvällä on itseisarvo, koska se tuottaa hyvää, mutta hyvän ymmärtäminen vain kauneuden ja mielekkyyden varassa tuhoaa enemmän kuin tuottaa hyvää. Hyvällä täytyy olla perusarvot kunnossa, kunnioitus, ihmisarvo, toiminnallisuus, oppiminen, moraali ja suoja ihmisyyteen ja luontoon Maslow on näitä luokitellut ihmisyyden suhteen. Pahalla ei ole itseisarvoa, koska se tuottaa pahaa ja tuhoaa. On tärkeää tutkia ihmiskuvaa, ja ajattelumalleja, kuinka ne kehittyvät, löytääksemme kehitystekijöitä. Kauneuden arvoa ihmiselle hyvää tekevänä ei ole tarpeen aliarvioida, se tuo katharsista vaikutusta, jota tarvitsemme kestääksemme totuutta.

Useammin kuin kerran olen miettinyt niitä mielen mekanismeja, miksi ihminen on altis valehtelemaan, miksi sitä ei ole saatu koulutuksella kuriin, edes rehellisemmäksi. Enkä ole brutaali totuudentorvi.  Arvot on monimutkaisia ja vallan väärinkäyttö sosiaalisissa suhteissa vähiten totuutta kuvaavaa. Moralisointi, tuomitseminen, häpäiseminen ja syyllistäminen ovat suurin syy ihmisyyden tuhoutumiseen. Rikollisuutta ei tule suojella. Kun ihmisyyttä kohtaan hyökätään ja hän puolustautuu, niin hänelle annetaan rangaistus siitä, tämä on moralismia pahimmillaan, ja tässä helvetissä olen elänyt. Rankaisevia tapoja, rakenteita ja vallan väärinkäyttöä yhteisöissä tuetaan usein virallisesti ja epävirallisesti, toisten jatkuvaa kontrollointia, jossa oma syyttömyys on kaikkialle tunkeutuva moralismin juuri. Miten selität sen, että arvottoman ihmisen kohdatessasi olet heti valmis valheeseen, ei aina, inhimillisyyttä on myös olemassa? Psykologian opettajani opetti, että heikkous on asia, jossa sudet käyvät raateluun.

Onko pahuus aina heijaste mielestä, omasta kokemuksesta tullut ja naamari valheeksi kehittynyt luonnon mekanismi? Se on myös suoja ja rooli, missä on lapsesta saakka suojautuminen pakkovaltaa kohtaan.

Ajattelun perusta ei voi olla psyykkisestä puolustuksesta lähtöisin. Jos se on kehotunteiden tuottamaa, ja lopulta siitä luovuutta, mikä siirtelee palikoita aistihavaintojen perusteella, vanhoja kuvia. On myös teorioita, jossa ihminen myönnetään synnynnäisesti harhaiseksi, ja siitäkin voi kehittyä kohtuullisen hyväksi ajattelijaksi. Harhojen uskon olevan enemmän kehoaistimusten reaktioita väkivaltaan. Kun ajattelun alku on unissa, ja synnynnäistä jo kohtuajalta, se voi kehittyä leikin kautta turvan ja luottamuksen perustaksi, itsenäisen ajattelijan kehykseksi, ja herkkyydeksi myös tunne-elämän aistimiseen toisesta, mutta ei koskaan oikeudeksi tulkita toisen tunteita, se on ehdoton yksilöoikeus. Leikin pohjalta itseys ajatustensa tuottajana on itselle totta ja totuus on mahdollista rakentaa hyvien havaintojen pohjalta johdonmukaiseksi.

Psyykkisen puolen toimivuutta aliarvioidaan, ja pidetään turhan ruikuttamisena, ja verrataan ”tosisairauksiin”. Psyykkinen pahoinvointi tuottaa runsaasti sairautta ja syö erittäin paljon yhteiskunnan varoja, sen moni lääkäri sanoo, että se on myös monien fyysisten sairauksien taustalla. Leikin kautta voimme kehittää ajatuksiamme kestävämmäksi, psyyken hyvinvoinniksi.

Kun ihmiskuvamme on itsekkyyttä ja pahuutta korostava, myös tulkinnat ihmisestä ovat sen mukaisia. Riippuen ihmiskuvasta, ulkoa ohjaten ja ulkoisia arvoja korostavasti kehollisiin ja aistillisiin piirteisiin vetoamalla, tällöin ei kunnioiteta sisäisen lapsen syntymää, vaan ne vaativat olemassaolonsa suorittamista. Tiedämme Narkissos tarinasta kaksi selitystä. Narkissos menee lähteelle, ihailee itseään, ja muuttuu kukaksi, vertauskuvallisesti, toisessa tarinassa muuttuu sokeaksi. Asiaa on lähestytty persoonallisuudesta käsin, eikä huomioitu tekoja, joita ulkopuolelta tulee, kohtelua, psyyken olemusta puolustautua, mikä tuottaa persoonallisuuteen ongelmia ihmiskuvan vääristyminä, toisen ihmisen määrittelyinä. Narsismiin sairastuminen on alkujaan psyyken puolustusta, mistä voi kehittyä paha persoonallisuushäiriö. Jos ihmiskuvassa olisi sisäisesti kokeva lapsi, ja häntä kunnioitettaisiin, hän oppisi kokemaan ja ajattelemaan myös tunteiden kautta, ei vain fyysisinä reaktioina. Kun ympäristö opetuksessa ja kasvatuksessa korostaa vertailua, kilpailua ja ulkoisia arvoja, ja kun pelko alkaa johtamaan, sisältä nousee syvätunteina seitsemän kuolemansyntiä tekoihin, kun ihmisarvoa lapsen tasolla ei anneta.

Koulutususko on vahvaa, ja sitä korostetaan tämän tästä. Mutta voisi sanoa pikemminkin, että koulutus tuo ongelmia, kun oppiminen perustuu fyysisiin ominaisuuksiin, aistihavaintoihin vain luonnontieteen mukaisesti. Ajattelu ei pääse kehittymään, vaan enemmän syntyy uskoa ja tottelemista ja toistoa. Tottelevaisuususko vie ihmisen ruumiin vankilaan, jossa ei ole sitoutumista tunteiden tasolla ja niinpä opit valuvat kuin vesi hanhen selästä. Kun ulkoa ohjatusti ihmiseltä viedään sisäinen minuus, oikeus itseyteen, lopulta mieli murtuu. Mieli, jonka tehtävä on vastaanottaa aistikokemus, ja itsen tehtävä käsitellä tunteet, joita niistä syntyy. Kun kaltoinkohtelu on julmaa, mieli ei enää suoriudu tehtävästä, ja tunteetkin kuolevat.

Mieleen voi kehittyä oppivaa ja eheyttävää kokemusta, tarvitsemme kunnioittavaa otetta ihmistä lähestyttäessä. Vapaudentilan saavuttaminen omaan oloon on lapsen kehitykselle tärkeimpiä asioita, oppia valitsemaan ja havaitsemaan itseään ja muita, jota turvataan kiintymyksen hyvässä kontekstissa.

Mitä jos löytäisimme todellisen lapsen, aidon ja vilpittömän, joka on kuin täydelliseksi luotu alkujaan? Hän korjaa, jäsentää, ihmettelee, sitoutuu tunteisiin ja totuuteen havaitsemastaan, etsii säännönmukaisuutta ja jatkuvalla uteliaisuuden turvaa uuden syntymää. Mitä jos kunnioittaisimme lapsen kykyjä olla oppijana edistyksellinen, muuttuva ja rakentava leikkien myötä. Leikkeihin on annettava meemejä. Lapsuutta on turvattava pitkään, vähintään seitsemän vuotta leikin aikaa, että lapsi ehtii oppia kyvyn vapauteen ja muodostaa ajatuksensa ilman pakkomielteitä. Psykiatrinen lapsikuva itsekkäästä omnipotenssista lapsesta ei usein pidä paikkaansa, ja syntyy siitä, ettei lapsen sisäistä herkkää minuutta kohdata, eikä anneta henkiselle kehitykselle mahdollisuutta, vaan autoritäärisesti tunkeudutaan hallitsemaan lapsen mieltä ja pidetään lasta kohteena, jota operoidaan.

Kunnioitus on ansaittava, usein sanotaan, siinäpä vasta vallan väärinkäytön mahdollisuus. Toista ei kunnioita, jos asenteena on halveksunta epä-, ja ennakkoluulojen vuoksi, silloin ei auta silloin yksilön hyvä käytös. Tällä haluan sanoa, että kaiken voi muuttaa päälaelleen. Tarinasta voi tulla valhekuvia, jotka etäännyttävät pois kokevasta ihmisyydestä.

Raija