AIVOTOIMINTAA MASENNUKSESSA

 

Jokaisen masennus on yksilöllinen ja nyt kerron niistä kokemuksista ja tunnoista, joita koin syvässä masennuksessa.  Osa ammattiauttajista katsoo masennusta liian kapeasta näkökulmasta, tai se ei ainakaan tule esiin riittävästi potilaalle, tai sitten en itse ole osannut kuulla sitä. Näen, että ongelmaa tulisi tutkia useammasta suunnasta, fysiologia, toiminnallisuus aivoissa, tunteet, oppiminen, kasvatus, sosiaalinen ympäristö vuorovaikutuksineen ja varmasti muutakin, jota en nyt osaa tuoda esiin. Esimerkiksi aivokipu on täysin erilaista kuin fyysinen kipu ja se kohdistuu tiettyihin paikkoihin. - 80 luvulla, jolloin sairastuin, perhettä ei otettu mukaan hoitoon. Korjaava hoito ei ole paras ratkaisu, ennaltaehkäisevässä mielenterveyden hoidossa tulisi olla väkivallan estämistä ja vuorovaikutuksen kehittämistä yhteisöissä.

Ei ole helppoa löytää tietä, miten pääsisi kehityksessään eteenpäin, toisen tuki on äärimmäisen tärkeää, mutta painostaminen vie negatiiviseen suuntaan. Kohdallani kohtelu on vienyt pahempaan suuntaan.

Kun aistihavainnot kaltoinkohteluin jälkeen kertovat toista havainnoissa kuin tapahtuu, tällöin pelko voi vääristää, mutta voi olla hyvinkin oikein havaittua ja kun mieli pommittaa puolustuksena mielikuvia, kuinka saada ne tasapainoon, ja myös viisauteen ymmärtää ongelman juuria. Minulle opiskelusta oli suuri apu. Masennuksessani oli kuin kaksi puolta, välillä täysin lamaannuksessa ja välillä se pikkuinen innokas lapsi nousi pintaan ja yritti. Surua koin eniten siitä, ettei ympäristöstä tullut tukea, päinvastoin ja suru sisälläni jäi liian pitkäksi aikaa pimentoon, kauhu kertaantui, kun arkipärjääminen otti liikaa voimille. Takana oli erittäin vakava väkivaltarikos, mikä kohdistui kehooni, sekä itseilmaisuni estäminen tuodessani sen esiin. Asian hoitamista esti se, ettei rikolliset tunnustaneet tekojaan, vaan minun kerrottiin kuvittelevan asian, jopa valemuistoiksi väitettiin. Rikoksen tekeminen aiheutti heille valehtelemisen tarpeen, jota virallinen taho tuki. Valheiden verkkoon väärin tekemisten jälkeen vie usein itsensä yläpuolelle asettaminen. Tämä on yksi syy siihen, etten voi hyväksyä alistamista edes käsitteenä.

Pidän erittäin ratkaisevana lääketieteen apua aivojeni elpymisessä toimivaksi, kun sain serotoniinia lääkkeeksi. Serotoniini on välittäjäaine, jota tarvitaan synapseissa tiedon kulkuun. Ja tuo serotoniini puuttui minulta. Kun sain sitä, muistini alkoi palata, muisti oli piiloutunut alitajuntaan häpäisyn vuoksi, kuulemattomuus oli kätkeytynyt tunteista ja havainnoinnista säilöön ja lääke auttoi sekä avasi reitin tutkia minuuttani/itseäni, piiloon menneitä kokemuksia muistista. Usein ajatellaan, että ihminen itse piilottaa, kun hän ei kestä asian kohtaamista, mutta se voi tapahtua myös julmien rangaistusten vuoksi, hengissä pysymisen vuoksi, itsesuojeluna. Tunteet oli kuolleet, ratkaisevaa masennuksessani oli itseilmaisun ja puhumisen puuttuminen, ja yhteisön rankaisevat toimet, jotka olivat ja ovat vieläkin julmia. Yhteisöissä ei ollut valmiuksia kohdata mielenterveysongelmaa. He itse jäivät loukkuun rooleihinsa. Ennakkoasenteet kukoistavat, jos yhteisössä on negatiivisia näkemyksiä ja tulkintoja, vallan sekä roolin tuomaa ongelmaa, kuten syyllinen ja syytön toisiaan vastaan. Kun on joutunut alistetuksi, siitä irtaantuminen vie aikaa, yhtäkkiä ei osaa olla itsenäinen, palaa vanhaan, on epävarma, lähtee pois ja taas palaa vanhaan, jos ei ole vaihtoehtoja, kipuun tottuu kuin olisi elämä kummallista ilman sitä, se tapahtuu pakkoroolissa niin rikoksen tekijälle kuin uhrillekin.

Mitä tekee ympäristön pilkka jäätyneelle aivoille, kun ne jäätyvät yhä enemmän, sulkeutuvat ja psyyken puolustusmekanismit rynnivät täysillä päälle tuottaen yhä vain enemmän mielikuvia hallitsemattomasti aggression jälkeen tai lamaannuttivat toimimattomiksi. Vasta mieheni rakkaus toi niin suuren turvan, että saatoin palauttaa muististani häpeän alle jääneet asiat.

Minua pidettiin vain tyhmänä ja pilkattiin sanoin ja kehokielellä. Jokaisen olisi syytä muistaa, että masentuneet ovat usein älykkäitä. Onhan vanha sanonta, että hulluus ja viisaus on samassa päässä.

Kun olin syvällä masennuksessa, aivoni ikään kuin jäätyivät ja koin ne lyijyn raskaana. Lopussa juuri mitään tietoa ei saanut sisään eikä ulos. Muisti oli kuin pysähtynyt ja se oli toistavaa, loogisuus katosi tai toimi vain osittain muistin osalta, ympäristön havaitsemisessa saattoi enemmän nähdä loogisuutta, kun sai vain seurata sivusta. Aggressio mielessä puski esiin voimalla ympäristön ihmisten hyökätessä ja mielen puolustuksessa se aktivoi mielikuvien runsauteen ja toisaalta piti olla mykkä. Puheen oppiminen takaisin teatterin ja runouden kautta, syvätunteet ja puheen tuottaminen oli merkittävä ajattelun rakenteiden pystyvyyteen vievä teko. Ongelma olisi poistunut tai ainakin helpottunut sillä, että olisin saanut puheoikeuden, mutta yhteisö toimi juuri niin, että se ajoi mielen murtumiseen, hylkäämisten, pettämisten, ja menettämisten kautta vieden ihmisoikeuteni. Säännönmukaisesti on tutkimuksissa todettu, että ärsyketyhjiöön saatetulle tulee mielenterveysongelmia. Yksistään se, että vuorovaikutus olisi sallittu kohdallani ilman roolipakkoa, ja fysiologisesti liikettä olisi tullut aivoihin aisteja aktivoimalla kohtaamiseen, niin se olisi estänyt aivojen kivettymisen. Geriatrian professori Hervosen sanoin, ihminen tarvitsee jatkuvaa liikettä aisteihinsa.

Leikkimisen kyky pitkäaikaisen muistin palauduttua serotoniinin avulla avasi kykyni löytää pakkoroolit, joita yhteisö antoi ja otinkin tottumuksesta, joskin rangaistus vaikutti oleellisesti siihen mitä saatoin ottaa, yhteisön valta oli ratkaisevaa, yhteisön moraali ja uskonto sekä käytänteet kuinka niitä tulkitaan. Yhä aina palaan siihen, että toista ihmistä on kunnioitettava ja kuultava.

 

Raija