ISÄN MURHAAJAT

 

Psyykkiset murhat ovat aikojen saatossa jääneet liian vähäisen tutkimuksen alle. Psyykkisellä murhalla tarkoitan ainoastaan tunne-elämään liittyvää tuhon puolta. Erikseen ovat nk. sovitut, kehitetyt, opitut ja tapoihin liittyvät murhat sekä toivottaman elämän tuomat itsemurhat, kuten vakavien sairauksien tuskasta syntyneet.

Psyykkisten murhien takaa löytyy vallan väärinkäyttöä, julmuutta, väkivaltaa, alistamista, jonka vuoksi henkinen kärsimys tuhoaa elämän, jollei itsemurhana niin vähintään mielen murtumisena. Monta kertaa olen pohtinut, tekikö Jeesus itsemurhan, kun kollektiivinen syyttämisoperaatio tuhosi häneltä itseyden. Kansa julisti hänet Jumalan pojaksi, ei Jeesus itse, sitä ei ole Raamatussa. Tässä ihmisten syyllisyydestä pakeneminen ja ylimielinen luonteenpiirre yhdistyvät, Jeesus nostetaan alustalle ja synninkantajaksi, ja hänen kauttaan luodaan oppi, jossa syyllisyydestä vapaudutaan. Käytännössä ihmiset menevät vain rooliin, jossa he eivät tiedosta tekojaan, teot irtaantuvat tietoisuudesta ja ihmisiä uhrataan oman syyllisyyden tähden, eikä tunnusteta omia tekoja, vaan ryhdytään tuomariksi ja asiaa ylä- tai ulkopuolelta katsoen kohteena tapahtuvaa, sisäistämättä omaa kokemustaan, ettei omia tunteita tarvitsisi kohdata.

Psyykkistä murhaa on kuvattu ainakin minun lukemissani kirjoissa enemmän kasvamisen kautta sankaritarinana itsenäistymisprosessissa ja jossa valtarakenteet rooleineen ovat alistavia ja/tai ylistäviä. Vähemmän asiaa on kuvattu kohtelun tuomana loukkauksena, jossa ihminen menettää itsestään sielun. ”Mitä siitä, jos voittaisi itselleen koko maailman, mutta saa sielulleen vahingon”.

Alkuperä tunne-elämässä on suhde omiin vanhempiin tai lähihoivaajaan ja nuo tunteet siirtyvät osittain toisiin ihmissuhteisiin, tai vähintäänkin vaikuttavat niihin. Murhan kohteeksi voi joutua äiti, sisar, koulukaveri, opettaja, jos he toistavat vanhempien kovan kohtelun, tai myös sijaiskärsijöinä, kun omaa vanhempaa ei uskalla vastustaa.

Ihminen ei joko itse pysty kohtaamaan omia tunteitaan vaan ulkoistaa ne, tai yhteisö ei anna lupaa tunteille, vaan alistaa yksilön vallan alle monin eri keinoin vieden itseilmaisuoikeudet, jolloin on mielikuvien vietävissä. Yhteiskunnan arvojen vuoksi meillä on tarinat, jotka pitävät yllä mielikuvia, ja yksilö ei pääse itsetuntemukseen, tutkimaan syviä tuntojaan loukkauksissa ja/tai hyvissä kohtaamisissa. Kohtaamisista tulee pintapuolista, eikä keskusteluun tule monipuolista sanavalintaa, mikä edesauttaisi oppimista. Pidän tätä yhteiskunnan arvomenetelmää rikollisena, jossa ihmisoikeudet eivät toteudu. Ihmiset kulkevat tarinoiden ja mielikuvien näkemysten alla, eivätkä kohtaa sisintään. Siksi pidän todella pahana ihmisoikeuksien loukkaamisena ja hyväksikäyttönä sitä, ettei psykoanalyyttistä teoriaa opeteta koulutuksissa. Moni on katsonut elokuvan, ”Olemisen sietämätön keveys”, jossa psykoanalyyttistä lääkäriä vainotaan oppinsa vuoksi. Tämä on sosialismin oppia, jossa yksilönoikeudet eivät toteudu. Psykoanalyysissä yksilö oppii tunnistamaan ja tiedostamaan omat mielikuvansa ja tunteensa sekä niiden vaikutuksen ja osaa hallita ajatuksiaan, ja jäsentää asiat itsensä kautta. On lupa myös olla myös toistava ja uskoa muidenkin tuomat näkemykset, ei kaikki mene tunteisiin, mielen tai kieleen puhuttelevaksi, mutta se ei saa viedä itseyttä. Sosialismissa tarinat kuljettavat ajatuksia tietyn suuntaisina, eikä yksilö pääse kiinni omiin syvällisiin kokemuksiinsa.

Huomiotta jätetty, tunteensa sulkemaan joutunut on valmis murhaamaan, niin aikuisen itsensä ja sen toiseen siirtäen, kuin oman pienen sisäisen lapsen, lapsen, jonka olemus on ollut rankaisujen kohteena. Uskonnoissa tätä lasta kutsutaan riivaajaksi, mikä on tuhottava, sillä sen olemassaolo, vaikka se olisi aivan normaalilla tavalla innostuva, iloinen, oppiva, leikkivä ja nauttiva, se on kurjan ja alistavan kohtelun kulttuurissa hirviö.

On aina muistettava, että on olemassa jo niin pitkälle kehittyneitä ihmisiä, etteivät he alistu psyyken orjuuteen, tunnistavat tunteensa, havaitsevat ja havainnoivat hyvin, ja osaavat eritellä mielen, tunteet ja kielen toisistaan ja näkevät havaitsemisessa oman todellisuuden ja ympäröivän todellisuuden erilaisuuden. Tämä on jo lapsuudessa mahdollista leikin myötä kehittyä, kyky on vain kadonnut kasvatuksen ja opetuksen myötä.

 

Raija