Elämän parhaimpia hetkiä on se, kun löytää kirjan, joka tuo niin paljon hyvää mieltä, että on viikoiksi onnen kantamaa. Tämä kirja on nyt minulla Rauno Juntumaan, ”Miksi vihaamme”, yksilön ja yhteisön tunteen anatomia. Se mielenrauha ja helpotus, mikä kirjaa lukiessa syntyy, on melkein auvoisuuden kokemusta. En sittenkään ole elänyt harhoissa havaitsemisen ja havainnoinnin suhteen, vaan tieto ja tutkimus tukee näkemyksiäni, ja se tuntuu totuudelta. On kuin kulkisi totuuden tiellä, mikä on sitä nähtyä maailmaa, jota olen tarponut. Se ei tietenkään ole kaikkien totuuden tie, mutta ei kenenkään totuus tee toisen totuutta valheeksi, eikä voi totuutensa kautta vaatia valtaa itselleen yli muiden.
Suosittelen
kirjaa kaikille. Jos olisin rikas, lahjoittaisin kirjan kansanedustajille
alkaen Petteri Orposta, päätyen Li Anderssoniin, ja Sanna Mariniin. Ainakin
some keskustelijoiden puitteissa voi sanoa, että joillakin kansanedustajilla on
kummallisia näkemyksiä ihmisyydestä ja joukkokäyttäytymisestä, vihamielisyyttä,
mutta tämä kirjaa kuvaa sitä kaikkialla esiintyväksi ilmiöksi ja olen nähnyt
sitä kaikkialla. Kaikki eivät halua nähdä tätä valtailmiötä. Antaisin kirjan
myös Sauli Niinistölle, Tarja Haloselle ja Jari Sarasvuolle, ylipäätänsä
johtajille. Ihmissuhdetyöläisille kirja olisi erityisen tarpeellista
pakollisena tentteihin. Toimittajien perusoppikirjaksi tämä soveltuu
erityisesti. Puolueeton tieto on taitolaji, jossa kyllä täytyy olla vahvaa
osaamista ja tämä kirja tekee sen erittäin hyvin.
Tämä kirja
ei kumartele suuria, ei jätä helpolla uskontoja eikä tiedettä, ei korosta
muiden paremmuutta, katsoo vain kriittisin silmin osatekijöitä käyttäytymiseemme,
mielen ja tunteiden kautta, uskon ja uskomusten kummallisuuksia hierarkkisena
ilmiönä. Aatteet, opit ja ideologiat ovat tarinoiden kautta tarkasteltu
totuuden ja valheen pysymisenä, ihmisten erilaisina riippuvuuksina toisiinsa
nähden, yksilöistä yhteisöihin ja tiedon olemisena meissä.
Itsetuntemus
on avainasemassa siihen, miten ymmärrämme muita. Juntumaa puhuukin
ulkoistamisesta tunteittemme suhteen, syyllisyydestä pakenemista, siirtoa
muihin. Kyytiä saavat monet ideologiset aatteet, ja se on oikeutettua
kritiikkiä. Täytyy nähdä maailma sellaisena kuin se on, eikä tarinana, jolla
pelaamme itsellemme valtaa valheiden avulla. Hän kuvaa kuinka yhteisövallan alla
ihmisen henkiset kyvyt heikkenee.
Niin monet
kokemukset ja tieto ihmisessä on jotain muuta muuttumisen virrassa ja
järjestelmien kiskoilla, kuin ne parhaimmillaan voisivat auttaa ihmistä
kasvussa ja kehityksessä. Jos ajattelemme esimerkiksi ahdistusta, mikä on
synnynnäistä, mikä voisi olla tunnistin meidän ristiriitoihin, mutta kun se
muuttuu pelon ja aggression mielleyhtymässä vihaksi, se ei palvele ihmisyyden
mahdollisuuksia tuottaa hyvää. Aggressio, mikä luultavammin on ensiparkaisun
lähteillä syntynyttä, kipuun reagointia hyvän olon menetyksessä. Aggressio kokemuksen
luomana mahdollisuutena on suuttuminen, silloin kun siihen on tarvetta, mutta
pitkittyneenä ja vihaksi kehittyneenä tuhoavaa. Juntumaa puhuu monista
tunteista niiden muutoksina havaitsemisessamme.
Tässä on
esimerkki rohkeudestani. Uskallan esittää suurille herroille oppimista. Tässä
voit nähdä myös itseäsi, miten suhtaudut siihen, suotko kaikille kunnioituksen,
onko se sinusta arvokasta, että maan matonen tulee nähdyksi, vai laitatko
häpeäkoppiin hiljentymään. Kunnioitan
vapaata ja aitoa vuorovaikutusta, jossa kaikkien ihmisarvo toteutuu. Elämäni on
todistanut, ettei se ole yleistä ollenkaan, vaan kuten Mauno Koivisto on
sanonut, se riippuu sitä, kuka sanoo, onko se oikein. Se kertoo siitä, onko sinun
kunnioituksesi hierarkkista, onko tieto sinulle ylhäältä tulevaa uskoa ja
tottelemista, mitä ei saa kritisoida. Tätä Juntumaa kuvaa erinomaisesti, kuinka
meidän halumme ja tahtomme on auktoriteettisidonnaista, ja äiti kasvatti minut
vapaaksi ilmaista itseään, totuuden tärkeyttä monella tasolla, alkaen lapsen
silmiin katsomisesta, mikä sitten katoaa häpeän myötä häpäisemisestä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti