Juhannus on
taikauskon aikaa suomalaisessa kulttuurissa, mikä myöhemmin Kristinuskon myötä kehittyi
Johannes Kastajan päiväksi.
Olen
syntynyt 1950 luvun alussa Kainuun rajamailla pienviljelijän perheeseen. Tavat
ja kulttuuriset arvot vallitsivat vahvoina ihmisten keskuudessa, valistus ei
ollut kovin vahvaa. Ajattelen, että tavat olivat 1900 luvun aikaa, joten olen
nyt kokemusiältäni 120 vuoden ikäinen. Vasta 1930 kylään tuli kansakoulu, jota
sain käydä kaksi vuotta, sitten muutimme isommalla kylälle, sillä yksi lehmä ei
riittänyt ruokkimaan suurentuvaa perhettämme, koska lapsia syntyi jokainen
vuosi.
Kylällä
puhuttiin uskomuksia ja varhaisimmissa lapsuusvaiheissa kaikenlaiset
kertomukset ukkojumalasta ja pirusta olivat arkipuhetta. Setäni kertomuksia on
tallennettu Kansantieteen laitokselle yliopistoon, kun piru heittelee tavaroita
ja vauvat itkevät kellareissa, kun heitä ei ole kastettu Kristinuskoon.
Onneksi
kylän opettaja oli edistysmielinen ja alkoi opettaa ajattelutaitoja leikin ja
laulun kautta. Uskomukset olivat varhaislapsuudessani vahvempia kuin sanan
vaikutus. Siksi löydän muististani sekä uskomusten muistot, että tiedon
rakentumisen tieteen mukaan. Uskostani on tullut oppimisen kautta hyvin
persoonallinen ja olen sen pitänyt. Olen poiminut tiedon ja kuunnellut
varovaisesti niitä asioita, mitä tiede tuo ja uskonnot välittävät. Erityisesti
näyttää siltä, että vallan väärinkäyttö on ollut puhuttelevin arvo, joka on
tuonut elämänkokemukseeni haastava piirteen. Jeesushan sanoi kaiken vallan
olevan hänellä maassa ja taivaassa. Ensimmäinen käsky on minun usein
lanseeraama lause. On kuin tuo opetus näyttäisi kulttuurin ongelmat opetuksesta
alkaen muihin viisauksiin, järjestelmien ongelmat, ihmisen vallan vaarat ja
ihmisyyden olemassaolon vaikeudet. Näen elämässäni myös ajan, jossa
itsekkyydeltä näyttävä käyttäytymiseni nousee sen jälkeen esille, kun
väkivaltaa on tehty rumasti ympäristön taholta. Silloin persoonaani on tullut
itsensä korostamista, ylhäisten tavoin pukeutumista, ylikorostunutta tiedon
ylistämistä jne. Onneksi kausi ei kestänyt kauaa, mutta se jätti vahvan vaikutuksen
siihen, että arvostan tietoa korkealle.
Uskoni
ytimessä on hyvin vahva lauseke, Jumala todistaa, ihminen ei voi todistaa
Jumalaa, eikä uskostani voi tehdä todistetta Jumalasta, se on minun uskoa. Minä
elän maanpäällisen tiedon ja tutkimuksen luottamuksessa. Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole
Jumala, saarnasi joku pappi muutaman viikko sitten. Ihminen ei siis voi
todistaa Jumalaa ja Jumalan tarkoitusta, ja tästä syntyy nöyryys, jossa
kaikkitietävä Jumala on aina korkeammalla. Uskonto on vaikuttanut
tietoisuuteeni kuten kaikkien kun se on kulttuurissa läsnä, sitä ei voi
välttää, luomiskertomuksesta olen poiminut opin hyvän ja pahan tiedon puusta,
jossa Jumala haluaa, että ihminen tulee tietoiseksi siitä. Haluan olla nöyrä
uskossani. Elämäni on opettanut köyhyydestä alkaen nöyryyttä, olen kiitollinen
mitä saan, sen opin jo lapsuudessa, kun kenkiä ei ollut, ruokaa ei ollut riittävästi,
odotukselle jäi tilaa ottaa kiitollisena vastaan sitä mitä sai.
Minulle usko
on ensisijaisesti yksilöllinen ja persoonallinen. Jumala on läsnä
yksilöllisesti. Kun olen nähnyt etukäteen asioita, ne ovat uskoni perustaa ja
epäilyä tuonpuoleisen olemassaolosta. Näyt ovat minulle ihmeitä. Kun näin kuukausia
ennen Thaimaan tsunamin, Sirkesalon perheen kuoleman, henkilöt, joita en tuntenut,
en kuunnellut hänen musiikkiaan, mutta näyssä kaksi aikuista ja kaksi lasta
kulkee kuoleman puvussa ja ajatukseen tulee Sirkesalo, se on vähintäänkin outoa
ja saa epäilemään. En halua uskoni avulla todistaa, enkä vaatia muita uskomaan,
uskon että Jumala ottaa yhteyden, jos on. Lapsuuskodissani rehellisyydellä oli
erittäin tärkeä merkitys.
Elän
vahvasti sitä todellisuutta, mikä on, luotan tieteeseen kritiikin oikeudella,
mutta en tee siitä uskontoa ja Jumalaa. Usko ei vaikuta minuun vahvasti, vaan
tieto. Näen Jumalan sisäisenä puhuttelijana, jossa ihminen oppii tutkimaan omaa
mieltään, ottamaan haltuun tunteiden kautta tulvivia mielikuvia ja oppii
erottelemaan sekä tunnistamaan tunteensa ja osaa käyttää tietoa. Minusta ei voi
sanoa, että olisin uskovainen, vaikka näen sen tässä maailmassa, sillä on
typerää kieltää se, kun se on. Vastakkainasettelu ei ole viisasta tieteen ja
uskontojen välillä. En kuulu kirkkoon, koska se ei mielestäni kulje Jeesuksen
oppien mukaan, vaan edistää valtaa ihmiselle toisiin ihmisiin nähden
ylimielisyydellä.
Juhannus on
minulle keskiyön taikaa, kesäyönunelmien hupsuutta, herätyksen riemua,
juhannusruusun tuoksua ja kesämökkihöperyyttä, se on luonnon kauneutta. Toivon
kaikille hyvää juhannusta!
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti