ARVOJEN KUPERKEIKKAA

Päivittäin saa kuulla, kuinka emme osaa arvostaa asioita, ennen kuin menetämme ne ja se pitää varmasti osittain paikkansa. Mutta opinteitä ja tietoisuuden tasoja on monenlaisia. Kun menetin oikeuden itseeni, osasin arvostaa sitä todella vahvasti, sen jälkeen, kun ymmärsin sen, akuutissa menetysvaiheessa sitä ei kykene näkemään, kun psyyke on jatkuvasti puolustuksessa, eikä ajatuksia ja tunteita synny. Osasin arvostaa minuuden olemusta vaistomaisesti ennenkin, taistelin ihmisoikeuksista, koska se minuuden kokemus oli vahvana minussa lapsuudesta saakka, sen hyvinvointia tuova voima.

Harvemmin ajatellaan, että arvot heittävät kuperkeikkaa jo yhteisön, yhteiskunnan ja valtion rakenteissa, koska kuvitellaan, että erilaisuuksien kirjo itsessään tuottaisi ihmiselle valinnanvaraa, ja siten itselle sopivaa samaistumisen kohdetta, sitäkin se tuottaa, mutta myös sitä kautta syrjintää. Kun vallalle annetaan oikeus toisen hallitsemisessa, se tuo tuhoa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö rikollisuuteen tule puuttua, mieleltänsä seonnut tarvitsee apua ja ohjausta, mutta normaali ihminen ei tarvitse jatkuvaa kontrollia ja holhousta. Yhtenäisyyttä tarvitaan, mutta ei ainoastaan yhtä totuutta. Valitettavasti näissä on paljon valheita, pinnallisuutta ja arvopolitiikkaa, jossa on vain tarkoitus hyötyä ihmisestä, ihmisellä on välinearvo. Yliopistoihin, peruskouluun ja lukioihin valitaan negatiivisesti vaikuttuneita ja arvoista kyseenalaisia aineita, puolueettomuus ei aina toteudu. Yliopistoissa on koulukuntia, politiikkaa, mikä ei huomioi ihmisyyden arvoa, eikä luontoa itseisarvona, elämä ei ole arvo.

Monessa kohtaa olen huomannut, että esim. psykologiaa ja filosofiaa pidetään hömppäaineina, kuten taidettakin.  Tieteeseen halutaan kovia arvoja, tuottamista ja vallan politiikkaa. Esim. psykologia on aine, mikä säästäisi huomattavasti yhteiskunnan menoja, jos ihmiset oppisivat tuntemaan itseään, säätelisivät omia tunteitaan purkamatta niitä muihin. Filosofia on yksinkertaisesti vain totuuden etsimistä, vaikka sen viitekehyksissä on kehitetty erilaisia aatteita, jotka pakenevat totuutta, ihmisyydestä on tehty vallan avulla arvoton, teoriat ovat järjettömiä, kuten rotuoppi. Nämä aineet ovat ihmisyyden perustaa, ajattelun oppimista, ja sitä eivät vallanpitäjät usein hyväksy.

Suomen presidentti sanoi haastattelussa eilen, että hän uskoo yksilöihin. Se on hyvä asia, vaikka ihminen onkin laumaeläin, mutta sitä tärkeämpää on yksilöllinen kehittäminen, että ihminen oppii kunnioittamisen taidon. Siitä on meillä kova puute. Kun minulle tehtiin rikos, en saanut apua mistään. Otin yhteyttä ihmisoikeusjärjestöihin, presidenttiin, oikeusasiamieheen, olen aina pyytänyt apua, mutta minulle ei vastattu, minut oli luokiteltu arvottomaksi. Minulta on vaadittu kunnioittamista muihin nähden, mutta muiden ei ole tarvinnut kunnioittaa minua.

Kunnioittamisen oppimiseen ei tarvita ainoastaan arvoja, asenteita ja asemaa, se vaatii kyvyn kuulla, uskoa, luottaa, tapoja, ja rakenteellisia oikeuksia yhteiskunnassa ja yhteisöissä kuten yksilöissäkin, laki on niiden turva. Itse koen, että varhaislapsuudessa äitini opetti minulle tämän, katsomalla silmiin, kuuntelemalla, huomioimalla. Mutta ei totuutta haluta kuulla, peilautumisongelmassa näkyy toiseen suhtautuminen laumakäyttäytymisessä. Jos olen kerran suuttunut törkeästä kohtelusta itseäni kohtaan, sillä on oikeutettu muille jatkuva epäluulo ja vaatimusten esittämisen oikeus minulta toisten kunnioittamiseen, mutta muiden ei sitä tarvitse tehdä. Näin valta vain osoittaa sen, että se ei ole ihmisen ymmärrettävissä toiseen ihmisyyteen, se tuo esiin mielen vastakkaisuusilmiön. Tämä on myös johtamisen ongelmaa, se on opittu tieteen taholta paradigmana tutkia asioita, uskoa toisen havainnoinnin todellisuuden ymmärtämiseen. Oikea ja looginen tieto on oleellista. Mielivaltaiset ajatelmat hajottavat, hyvään sanakieleen tulee olla oikeus.

Raija