AUTORITAARISEN KULTTUURIN KUKOISTUS

Katsoin YLE Teemalta diktatuurien hallitseman maailman hallintakeinoja. Nyt ensimmäisessä jaksossa oli Pohjois-Korean johtaja, nimeä en kirjoita, kun en niitä koskaan muista. Kansa tottelee sokeasti johtajaansa ja on suorastaan psykoosin partaalla puhuessaan asiasta, ja pääsääntöisesti he eivät uskalla puhua ollenkaan, kommentoijat olivat maasta lähteneitä. Henkilöpalvonta on totaalista, järjetöntä ja estää ihmisiä kehittymästä.

Monarkiaa, joka on vielä monessa maassa hallitsevaa, ei voi myöskään kiitoksella ajatella. Mutta media ei ole vielä oppinut käsittelemään järjestelmää hierarkian näkökulmasta, mikä tuottaa ja mahdollistaa tällaista ihmisten kehitystä. Yhtä lailla, kun kommunistinen järjestelmä tuottaa psykoottista kehitystä ihmisyyteen, sitä voi nähdä kuninkaallisten vierailussa kansan parissa, kirkuvat ihmiset ovat hurmoksessa. Kiitollisuuteni on vahvaa, kun saan elää tasavaltaisessa järjestelmässä. Mutta ei tule tuudittautua omahyväisyyteen, eikö meilläkin nuoret ole hurmiossa julkkisten kokoontumisessa.

Näen näiden psykoottisten käyttäytymisten taustalla useampia erityisesti vaikuttavia tekijöitä. Oppiminen metodeina, kohtelu, asema yhteisössä ja arvot, jotka johtavat niihin. Ihmiskäsityksessäni uskontojen suhteen nousee kristinusko erityiseen arvoon, koska näen sen ihmiskuvan auttavan pois autoritaarisesta vallan käytöstä.

Oppimisessa pääosa on etuotsalohkolla tapahtuvaa ja tulevaisuuteen sekä tavoitteisiin pyrkivää näkemystä. Ja se on tietenkin oltava niin. Mutta tavoitteen rinnalla tulisi kulkea todellisuus tässä ja nyt arjessa, miten kohtelemme ja kohtaamme toisiamme, arvostamme ja kunnioitamme yksilöinä. Liiallinen etuotsalohkolla työskentely erottaa liiallisesti tunne-elämästä, ja tunnekeskus jää aktivoitumatta. Koska ihmisten pääsääntöinen havaitsemiseen vaikuttaja on tunteet ja niiden pohjalta luodaan ja syntyy sekä tehdään päätelmiä ja näkemyksiä, sen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Meidän on opittava tunteiden säätelyä, niiden tunnistamista ja nähtävä niiden vaikutusta itseemme ja muihin. Mielestäni vaikein sosiaalisen kehityksen ongelma on peilautuvat tunteet, emme ole oppineet tunnistamaan omia tunteita, mutta en ole vakuuttunut siitä, että se olisi peilisolut ainoastaan, vaan se on myös kehittynyt hierarkkisen vallan käytössä, ehkä lähtöisin siitä, aivot ovat oppineet sen.

Kun tunteet eivät ole selkiytyneet, ne mahdollistavat psykoottisen autoritaarisen luonteen piirteen kehittymistä, tunteiden aktivoiduttua liian tavoitteellisessa oppimisessa juuri etuotsalohkoon. Tunteiden käsittely ja jakaminen puhumisen avulla on perustavaa tämän autoritaarisuuden ehkäisemisessä, sillä tunnevyöryt eivät ajaudu sen jälkeen etuotsalohkoon. Autoritaarisyys on vallan väylä ja valtamekanismi, mihin johtajuusvaikutukset järjestelmissä perustuvat. Kristinuskossa ihmiskuvan kautta pyritään vaikuttamaan yksilölliseen kehitykseen niin ettei tuo hurmos pääse johtamaan vallan avulla, vaan yksilö oppii erittelemään, analysoimaan ja kokemaan tunteet yksilöllisesti itsestä tulevana eikä joukkohysteria pääse kehittymään. Kaikki tunteet eivät synny automaattisesti itsestään yksilöstä, vaan ne aktivoituvat ympäristön teoista, sanoista ja niin monista arvotekijöistä.

PS. Seuraavalla kerralla minä kirjoitan oikein sanan autoritaarinen, on siis autoritäärinen.

Raija