KUMPI ON RANGAISTUS, ELÄMÄ JA/VAI KUOLEMA?

Katsoin YLE 1 neliosaisen sarjan UHRI. Se on katsottavissa YLE Areenassa, suosittelen. Siitä voi sanoa, että se on laatua. Se pureutuu elämän ydinkysymyksiin elämästä, kuolemasta, vallasta, kostosta, armosta, oikeudesta ja niiden vaikeudesta. Lopussa runoilija Rumi sanoo ” Vääryyden ja oikeuden tuolla puolen on niitty, odotan sinua siellä.” Elämässä on hyvä nauttia pienistä asioista, jos pystyy vaeltamaan nautinnon puolella, mutta jos elämä tuo kärsimyksen, joutuu miettimään suuria asioita, eivätkä ne jätä rauhaan, siihen on turha neuvoa. Meillä on täällä jokaisella osamme. On aivan eri asia, jos ei kestä nähdä ja kuulla toisen tai omaa kärsimystä, silloin nöyryys tulee avuksi, ja kuunteleminen ilman arvostelua auttaa.

Kuka voi sanoa itsestään, että hänen vallassaan on ihmisen elämä ja kuolema, mikä ihmiselle suodaan? Sen tiedämme, että Jeesus on näin sanonut. Toisaalta Jeesuksen ihmiskuva voi olla kertomus ihmisyyteen, se voi olla kertomus vallan maailmaan, mitä se voi tuoda tullessaan. Milloin valta nousee niin suureksi, että se loppujen lopuksi tuhoaa ihmistä itseä ja lopulta muitakin? Tv-sarjan lopussa tapetun pojan äiti armahtaa tappajan, kun häntä uhkaa kuolema. Onko tappajan kokema katumus ja tuska teostaan riittävä rangaistus, ja kenellä on oikeus määritellä kärsimys armoon tai ei kuuluvaksi ja mikä on uhrin oikeus elämään?

Elämää on syytä pohtia monipuolisemmin oikean ja väärän kautta. Eikö valta toisen elämän ja kuoleman antamisesta ole ihmisen suuruuden ja vallan mittaa? Elämänhalun ymmärtäminen laajemmin ja syvemmin on tarpeen. Usko voi jopa tuhota elämää, ellei uskalleta katsoa ihmisyyttä elämän kokemuksen kautta, lääketiede todistaa, että menettäessään elämän mielekkyyden ja sen sisältämän merkityksen itseydessä mielen tasolla ihminen voi dementoitua ja kuolla siihen. Itsen löytämiseen mielen tasolla tarvitaan mielikuva, ja että itse säilyisi omana itsenä, se on kuvaton, sitä voi harjoitella tosielämän kuvien kautta. Se ei ole Jumalaksi pyrkimistä, vaan oppimista erottelemaan sana, mieli ja tunteet. Jos ihminen nähdään vain seksuaalisena olentona, kehoaistimusten kautta, ei oikeus elämään ja itseyteen ole mahdollista elämän mielekkyyden vaatimuksessa kokonaisena ihmisenä, vaan ainoastaan aistinautinto. Usko vallan välineenä voi viedä pois ihmisoikeudet, ja se on usein autoritaarisen kulttuurin tulos, jossa on menty ihmisen ylentämiseen toisen yläpuolelle vallan avulla alistamisen kautta, roolittamalla ja yhteisöjen arvoasemien kautta. Tällöin nk. lapsi, aikuinen ja vanhempi minuudessa eivät tule hyvään kontekstiin toistensa ruokkijana, koska se on roolin alla, ei vuoropuhelua itsessä.

On pelottavaa ajatella, ettei ihmistä voida auttaa pois kärsimyksestä, vaan kärsimyksellä pelataan moralisoiden ja kiristäen syyllisyydellä, jopa vaaditaan kärsimystä. Kärsimystä saa jokainen kyllä ilman sen lisäämistä. Kannatan tervettä syyllisyyttä, teoistaan on vastattava, mutta ongelmaksi muodostuu se, että oma syyllisyys ja häpeä siirretään usein toisen kannettavaksi, onko oikein opettaa siihen.  Usko ja uskonnot ovat äärimmäisen vaikeita tarkasteltavaksi. Ihminen tarvitsee uskoa luottaakseen itseensä, saadakseen turvallisuuden tunteen sellaiseksi, että hän voi toimia. Pahimmillaan usko vie pois juuri ihmisyyden mahdollisuudesta kokea hyvää elämää, kun se riistää itsen oikeuden kokemukseen ja ottaa elämää toiselta ihmisen kehittämän ylivallan kautta toiseen nähden. Tällöin tieto ei ole perusteena vaan ihmisen käyttämä valta. Vastuu niin itsestä kuin toisestakin vaatii tietoa monipuolisesti. Itsetuntemus vaatii oikeutta itseen, ei kenenkään vallan alla, oikeutta tietoon, auttamisen perusta on tieto, ei valta. Ihmisenä voimme olla inhimillisesti läsnä ja aitoja, mikä on edellytys toiselle avautumiseen, turvallisuuteen ja luottamukseen vuorovaikutuksen tarpeiksi.

Oikeus tekoihin ja toimintaan tulee rakentua sovittuihin asioihin ja sääntöihin, jossa on selkeä kuva kokonaisuudesta johdonmukaisesti. Miten sitten rikoksen voi antaa anteeksi, ehkäpä joitain ei voi koskaan, mutta ei ole pakko siirtyä tuomarin rooliin ja kostoon. Usko Jumalaan kaikkina tekoina voi viedä pois vastuusta, jopa pahuuteen, jossa hyvyys katoaa. Jos usko on ainoastaan totuus, se voi antaa valheella kanavan valtaan.

Jäämmekö Jumala suhteessa riippuvuuteen, jossa pelko hallitsee vai turvallisuuteen ja ehdottoman rakkauden tunteeseen. Armosta voi tulla sekä negatiivinen että positiivinen riippuen todellisesta elämästä, mikä meitä ympäröi. Oikeutta elämään ei vielä ole kaikilla.

Raija