keskiviikko 9. lokakuuta 2019

VARJOJEN MAASSA



Minulle Suomi ei merkitse rehellisiä ihmisiä, päinvastoin. He eivät ole sen kummempia kuin muiden maiden ihmiset, heillä on samat lainalaisuudet ihmisyydessä, hyvässä ja pahassa. Ylpeys rehellisyydestä on ylimielisyyttä. Ystävälläni on mielenterveyspotilas Ruotsissa, ja hän puhuu samoista ongelmista, sielläkään totuutta ei haluta kuulla. Eilen mielenterveyspäivänä olin kuuntelemassa mielenterveysluentoja. Keskustelussa sai tuoda esiin kentällä vallitsevista ongelmista, ja toin esiin yksilön hylkäämisen yhteisön taholta, ulkopuolelle sulkemisen. Keskustelua vetänyt psykiatri totesi, että tapaus on sattunut varmaan ulkomaalaisessa yhteisössä, ei Suomessa.  Ymmärrän hyvin, että hän halusi etäännyttää keskustelijoiden kokemusta, koska tapaus oli rankka. Mutta asioita ei saada koskaan korjattua, ellei kohdata totuutta. Se on joskus kohdattava.

Elämäni on tuonut esiin häpäisyn mekanismeja yhteisöissä, se on ollut aina niissä koko elämäni ajan. Mikään ei ole muuttunut yhteisön ongelmissa, valta on yhä ongelmana. Siitä ei varmaan koskaan päästä eroon, mutta valtaakin voi käyttää oikein. Jo kymmenen vanhana opin, että mistä tahansa voidaan syyttää. Oppilasasuntolan hoitaja syytti minua kynsien lakkaamisesta, mitä ne eivät olleet, mutta hänellä oli valta päättää, että olivat. Kynteni kiilsivät ravinnon puutteen vuoksi. Apulainen alkoi puolustamaan minua, hän sai potkut. Ensimmäistä kirjaani myytiin paikallisessa kirjakaupassa. Eräs työkaverini, johtavassa asemassa oleva, tuli vastaan ovella kirjani kainalossa. ”En minä lue tätä, ostin työkavereille”, siinä arvostus ja kunnioitus tuli hyvin esiin. Päiväkodissa hankin television ilman johtajan lupaa osastonhoitajan oikeudella. Johtaja ei sanonut päivää moneen viikkoon, hoitajat olivat todella iloisia, kun joskus saattoi kylmässä hyisessä marraskuussa antaa lasten katsoa piirretty elokuva.

Yhteisön jäsenet ovat päättäneet, ettei minulle ole tapahtunut rikosta, vaikka  he eivät ole olleet näkemässä, heidän valtansa on ollut ilmoitus, sinä kuvittelet.

Pääasiassa hyljeksintään ja häpäisyyn ovat syynä asenteet, joita kuljetetaan paikasta toiseen esimerkiksi työpaikalla. Leima lyödään eikä siitä pääse eroon, vaan sen ongelmasta saa kärsiä kymmeniä vuosia. Sen näin monta kertaa ihmisten kohdalla, yhteisövallassa negatiivisia mielikuvia kuljetetaan ihmisten mieliin. Harvemmin ihmiset ovat persoonana vaikeita. Joitain piirteitä olen nähnyt heissä; ilmaisevat itseään, puuttuvat ongelmiin, ovat kouluttamattomia, ei ole virallista oikeutta suorittaa ammattia, uskaltavat ilmaista tunteita, omaavat jotain hyvettä, jota ei ole muilla.

Jokin aika sitten totesin, että miesten keskuudessa voi näkyä työssä, että kiusaaja erotetaan, mutta naisten työpaikoilla asian paljastaja erotetaan. Naisten keskuudessa on enemmän salailua, he kantavat kulttuurin häpeää enemmän kuin miehet, sitä mitä yhteisö on antanut arvostusten kautta. Joskus puolustin erästä sorrettua naista työpaikalla päiväkodissa, naista, joka oli useimpien työkavereiden hylkimä. Erään tilanteen käsittelyn jälkeen toisen osaston työpari kävi sylkäisemässä ulkoilutilanteessa päälleni. Nämä brutaalit tilanteet ovat niitä mielen inhon ongelmia, mutta ne ovat pääosin johtamisen ongelmia. Inhoa esiintyy riippumatta siitä, tekeekö ihminen oikein tai väärin. 

Inho syntyy ahdistuksesta, jossa tottelevaisuuteen on vahva sidos, ja pelkoa yhteisövaltaa kohtaan. Taustalla voi olla myös yksilöllistä kateutta, mikä ruokkii negaation synnyttämistä kohteena olevasta.

Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti