ROOLIEN SEKOITUKSIA

Olin joku aika sitten dementoituneiden kodissa havainnoimassa ja seurustelemassa. Yksi siirteli puolitoistatuntia erilaisia asiointikortteja kasseista toiseen ja rahapussiin edestakaisin, ja sitten hän alkoi pukea, riisui, puki ja riisui. Sanoin hänelle, älä pue liikaa, tulee kuuma. ”Älä komentele minua” tuli kipakka vastaus. Oliko hän tullut lapseksi jälleen? Niin moni tytär ja poika joutuu dementoineen vanhuksen hoitajaksi tänä päivänä, että hirvittää.

Mitä tapahtuu, kun ykskaks oletkin äidin ja/tai isän ohjaaja, opettaja tai komentaja. Roolit ovat vaihtuneet. Tällöin voi nousta lapsuudesta ahdistuksen tunteita, silloin kun olit tottelematon ja tuhma, ja vanhempi saattoi rajoittaa ankarasti, jäljelle jäi psyyken kipua, kun oli uskaltanut vastustaa, uhmata ja rikkoa sääntöä, ehkä tervettä itsenäistymistä, mutta nyt tämä häpeä ja ahdistus voi nostaa pintaan sen ahdistuksen, tunne voi yllättää vahvasti. Aviopuolison sanomiset ja lähestymiset tässä tunnetilassa voivat tuntua  tukahduttavilta, voivat tuoda jopa aviokriisin.

Tunnekuohut ahdistuksineen ja voimallisuudessaan kertovat suhteiden laadusta, kuinka ankaraa tai lempeää suhtautuminen on ollut ja on. On voinut joutua hyvinkin ahdistavaan pakkorooliin, jossa ei ole voinut olla oma itsensä. Omassa kodissani saimme olla vapaasti omana itsenämme, eikä pakkorooleja ollut. Vasta väkivaltaisen tapahtuman jälkeen pakkoroolit nousivat hallitsemaan mieltä, ahdistamaan kohtuuttomasti, ja roolit ajoivat itseä poissulkevaksi, yhteiskunnalliseksi rooliksi, joka piti yllä enemmän normeja. Onneksi pääsin eroon väkivallasta. Rooleista irtautuminen ei ole helppoa, se voi viedä vuosikausia. Myös kovalla kurittamisella ja kasvattamisella ihminen voi joutua pakkoroolin. Voin vain kiittää köyhyyttä ja salolla asumista siitä, että liiallinen ohjauksen ja kasvatuksen kulttuuri ei päässyt sekoittamaan luonnollista suhdetta vanhempiini ja itseeni.

Sitten roolit voivat mennä päälaelleen jo lapsuudessa. Kasvatustieteessä puhutaan messias lapsesta, joka ohjaa, komentaa ja määrää vanhempiaan, hän on ollut vanhempiensa jumaloima ja palvottu. Tällaisista lapsista tulee oman mielikuvituksensa vankeja, mutta myös siitä nautiskelijoita. Jos rooli on ollut valittua ja oman tahdon alaista, se voi johtaa nk. luontaiseen johtajaan, ehkä puhuttaisiin johtajaluonteesta, junailemassa ja hääräilemässä joka paikassa, ja näkee totuutena vain oman mielikuvituksen ja havainnointinsa, ei kuule muita, ja elää hurmiossa nautinnollista elämäänsä huomioimatta muita. Jos joku uskaltaa tuoda esille tätä käyttäytymistä, hän suuttuu silmittömästi, hän katkaisee välit esille tuojaan, ja kerää ympärilleen tukijoukot, jotka alistuvat hänen näkemyksiin taistelemaan paljastajaa vastaan, mielikuviensa synnyttämien, tarinoista koostuvan ja vallanhimonsa luoman illuusion myötä. Tällainen henkilö ei pyydä anteeksi, ei anna anteeksi, asian esille tuojan on pyydettävä anteeksi, kannettava syyllisyyttä ja uskottava hänen totuutensa, sillä hän on luontainen johtaja.

Sitten on ne mielikuvituksessa eläjät, jotka ovat joutuneet siihen kovan kohtelun seurauksena, ja psyyke pumppaa mielikuvia hallitsemattomasti, mutta he eivät pääse eroon mielikuvituksestaan, ehkä jatkuvan uhan, alistamisen ja väkivallan seurauksesta johtuen, he eivät jaksa. Mutta jokaisen tulisi ottaa vastuu ja käyttää järkeään, etteivät mielikuvitustarinat hallitsisi maailmaa, mutta se ei ole mahdollista liian vaikean alistamisen jälkeen ja he sairastuvat.

Monelta heiltä puuttuu kasvatus, opetus ja oikeanlainen huomioiminen, jossa olisi opittu itsensä hallintaa.

Messias persoonat eivät kanna vastuuta, heitä ei omatunto kolkuta. Heidän valtansa on itsevaltiutta, ja asiaan puuttuvat saavat leiman, mikä heijastaa messiaan persoonaa itseään. Yksilöinä he nimeävät asian esille ottajat häiriköiksi, jotka tuovat ongelmia, koska paljastavat asioita. He haluavat omistaa totuuden, jonka he ovat itse luoneet ja jota ei voi muuttaa, valtansa avulla. Messias alkaa todistaa ja etsiä paljastajasta häirikön piirteitä mielikuvituksen ja valheen voimalla, sillä ne ovat uhka hänen totuudelleen, ja muita totuuksia/todellisuuksia hän ei näe. Pahimmillaan nk. paljastajalle ei kerrota mitään asioita, sillä hän puhuu, ja hänet nimetään yksityiselämän loukkaajaksi, kun he itse tunkeutuvat toisten elämään yrittäen hallita toista. Tämä messias termi on minusta erikoinen, koska Jeesuksesta käytetään myös tätä, ja hän ei ollut muita alistava.

Totuus ei voi olla arvauspeliä, joka luodaan jonkun ihmisen mielikuvituksen myötä. Mielikuvitus on yksilöllinen ajatuksen alku matkalla totuuteen, vasta elämään aktivoitumista, ja siinä mielessä tarpeellista, että se tuottaa tyydytystä olemassaoloon.

Raija