LÖYDÄTKÖ POSITIIVISEN?

Viime päivät on keskusteltu, onko rakentajatwiittaajan kunniakirjan antaminen sopivaa, suoko sananvapaus vihapuheoikeuden, mitä se tuo tullessaan. Osittain olen sitä mieltä, että luokittelut ja leimojen laittaminen ihmisiin ei ole hyvä asia, saattaisimme tulla aika värittömiksi, jos ei meissä mitään eroavaisuuksia olisi, sanojen tuottaminen voi olla vaikeaa. Tutkimus vihatuimmista poliitikoista sai aikaan vilkkaan keskustelun, vihapuheiden ilmapiirissä Olof Palme murhattiin. Oliko Breivikin joukkomurhan takana saaressa ainoastaan viha, ei ollut, kysymyksessä oli ideologinen taistelu. Törmäyskurssille olen minäkin joutunut, muutama psykologian edustaja on lähtenyt seuraamasta, kun puolustan kristillisiä arvoja, useimmat eivät suutu.

Mihin viha ja/tai ihailu kohdistuu, mitä pidetään hyveinä? Ehkä on hyvä kurkistella menneiden filosofien aatoksia. Rohkeus, kohtuus, kunnioitus, arvostus, mitä näitä nyt on, Aristoteles on usein siteerattu ja hyvä niin. Ne ovat siis yläkäsitteitä, joihin pyritään, ohjenuoria. Käytäntö on usein erilaista, taistelua omasta reviiristä, tuomitsemista, vallan himoa, syrjintää jne. Poliitikot ovat herkästi julkisuuden henkilöistä vihattuja, kateus voi synnyttää vihaa miellyttäviin. Poliitikot puuttuvat epäoikeudenmukaisuuteen ja taistelevat vääriä arvoja ja tekoja vastaan, säätävät lakeja, joita meidän tulisi noudattaa. He puhuvat vääryydestä ja oikeudesta.

Positiivisuus on monenlaisia kokemuksia. Tänään aion nauttia fyysisesti uimalla, ja saada hyvänolon kokemuksen endorfiinien surfauksella. Minulle iloa tuottaa oppiminen ja uusien näkemysten synnyttäminen, olen luova. Kokonaisuuden näkeminen auttaa hyväksynnässä, minulle oppimisessa esteet ja edellytykset. Luovuus ei ole itsestään selvää, olen oppinut sen monien harjoitusten kautta taiteen avulla, lukemalla, muuttumalla, etsimällä, se on vaatinut tekemistä ja se on ollut myös synnynnäinen taipumus, jonka hallinnan olen oppinut kokemuksen kautta.

Eräs hyvä ystäväni sanoi, kun pohdin lapsuuden köyhyyttä, älä mieti sitä. En vello ajatuksissa, menneisyyden näkeminen ei tuota minulle ahdistusta, se tuo minulle tulevaisuuteen pyrkimisen, menneisyydestä voi ponnistaa, kuten ystäväni sanoi, se tuo luovuutena uusia pyrkimyksiä, korjauksen yrittämistä ja oppimista, se on voimavara.

Vihan ja pahan olon taustalla on useimmiten käsittelemättömät kokemukset, joista on syntynyt tunteita, joita heijastelemme toisiin, se voi olla reaktio väärin kohteluun. Arvot ja arvostukset ovat vahvoja vaikuttajia, kuinka hyväksymme toisen, eriarvoisuus on usein tuhon ja vihan takana. Vääryyttä vastaan taistelevia vihaamme, koska meillä on huono omatunto, että olemme saaneet itse hyvinvoinnin eväät, koulutusta, ruokaa, asunnon, taloudellisen turvan, luottamuksen, kunnioituksen ja ehkä ilman ansaitsematta, joskus kovasti työtä tehden.

Omaa hyvää oloa kannattaa etsiä, tulkoonpa se musiikista, liikunnasta, kirjallisuudesta, elokuvista, mutta taustalla on usein tekeminen, uusien kuvien luominen, eteenpäin pyrkiminen, katse tulevaisuuteen, jossa koko elämänkaari kantaa muistoina, menneisyys on hyväksytty ja ilo tulee yrittämisestä. Hyvän olon rakennuspuita kannattaa selvittää, itse pidän Maslowin tarveluokituksesta. 

Positiivisuus kumpuaa myös positiivisesta kokemuksesta, se synnyttää positiivisia tunteita, ratkaisevaa on kuinka kohtelemme itseämme ja muita, mitä tapoja viljelemme. Huono kohtelu voi saada aikaan aggressiota, viha kannattelee ääntä ahdistavasti ja saa muut vihaiseksi. Positiiviset kokemukset korreloivat positiivisuuteen, negatiiviset taas negatiivisuuteen, siis tehkäämme hyvää.

Ihmisen mieli ja ilon kokemus ei korreloi aina menneisyyteen, siitä ajatteleminen ei tuota tuskaa, jos ja kun sen on hyväksynyt. Positiiviset kokemukset ovat vahvin lanka kannattelemaan ihmisyyttä hyvän poluilla. Se voi viedä pitkän ajan ja joskus ei kykene antamaan anteeksi, mutta pystyy unohtamaan kokemansa. Itse nautin elämästä. Osaan tehdä asioita, mitkä tuovat hyvää oloa, olen ehkä oppinut elämästä sen, mitä on hyvä korjata. Ja se ei ole kenenkään persoonallisuuteen tunkeutumista, itsensä hyväksyminen on opettanut myös toisten hyväksymistä, heitä ei tarvitse muuttaa, he muuttavat itse itseään etsimisen, tekemisen, kohtaamisen, oppimisen ja löytämisen kautta, se on elämää. Tekoihin pitää voida puuttua. Psykologian opettajani sanoi, kyllä ihminen aina itsensä hyväksyy, sitä on syytä pohtia, miten hyväksymättömyys kehittyy. Mielestäni se pitää paikkansa, olen iloinnut itsestäni, mutta en ole voinut hyväksyä pahoja tekoja, ymmärtänyt kyllä syitä miksi, toisen elämän tuhoamista. Joskus ihminen itse tuhoaa elämäänsä. Toisen ihmisen läsnäolo elämässä on kuin lähde, josta vesi pulppuaa, voimme juoda ja saada voimaa.

Minun tapauksessani masennus ja ahdistus syntyivät siitä, etten ollut hyväksytty, en saanut puhua, ja aivot lamaantuivat, niille ei ollut työtä, tuomitseminen ja syrjintä toivat vihan ja aggression. Uskon, että varhaislapsuuden leikin mahdollisuus pelasti minut tuholta, minusta tuli ikuinen optimisti, koska innostuneisuus säilyi sielun syvissä uomissa. Elämän työksi on tullut puhua niistä asioista, mitkä estävät positiivisuutta, ja ne ovat negatiivisia asioita, vääryyttä, mutta eivät kerro mitään itsestäni, joka kokee iloa ja suhtautuu myönteisesti ihmisiin ja haluaa heille hyvää pitkässä juoksussa, mutta jäänne kovasta kohtelusta kiusaa joskus, en kestä ihmisen halveksuntaa. Ehkä minä olen poliitikko. Mitä ovat tekojemme vaikutukset, tuommeko surua ja/vai iloa, asenteet voivat vaikuttaa enemmän kuin teko. Positiivisuutta voi ilmaista niin monella tapaa, hymy, hieronta, sanat, kuuntelu, puhuminen, luottaminen, jne.

Raija