BIOLOGIAA PUKKAA

Minua ärsyttää se, että tunteiden syntymää perustellaan ja etsitään useimmiten biologispohjaisesti. Toki ne elimet, missä tunne syntyy, on löydettävissä aivoista jostakin aktivoitumisen näkymisenä, mutta voidaanko siitä vetää johtopäätös, että ne ovat syntyneet sieltä aivolähtöisesti. Eivätkö ne ole reaktioita johonkin? Tämä biologinen lähestymistapa vie vain persoonallisuuskuvaan, jonka oletetaan olevan kaiken lähtökohta.

Uskon vakaasti, että se miten tunnereaktio syntyy, on siitä lähtöisin, miten tuota syntylähdettä on lähestytty, inhimillisesti ja vuorovaikutuksen sallien, vai epäinhimillisesti ja esteitä synnyttäen vuorovaikutukseen.

Tunteiden käsittelyn mahdottomuus tyssää siihen, jos kohde ei saa tulla vuorovaikutukseen, vaan ihmisen on suljettava yhteys, muuten hänelle langetetaan kuolemantuomio tai vähintään niin julmat rankaisut, että hän vaikenee. Kun esimerkiksi joku iskee leimakirveellä, ja kohteessa syntyy aggressio, eikä hän saa ilmaista sitä, suuttua, eikä reagoida mitenkään, se usein kääntyy sisäänpäin aggressioksi, mikä pahimmillaan tuhoaa mieltä, aivotoimintaa, tai lamaannuttaa psyykkisen puolustuksen kautta aivotoimintaa. Aivot alkavat toimia vajavaisesti, yhteydet omaan kokemukseen eivät saa käsittelyvalmiuksia, vaan vuorovaikutuksen oikeus suljetaan, rajataan ja mahdollisesti roolitetaan johonkin muottiin. Aivot eivät voi toimia kokonaisuuteen nähden ihmisyyden hyväksi ja oikeutetusti, vapaasti itseään kokien ja ilmaisten.

Jokseenkin tuntuu siltä, että tutkimukset tulkitaan niistä lähtökohdista käsin, että ihmisellä on mahdollisuus vuorovaikutukseen ja se toimii ihanteellisesti. Olisiko tässä takana se, että hyväosaiset tutkivat. Realismi on valitettavasti toinen.

Raija