SUKELLUS TOISEN IHON ALLE

Minulle on tuottanut kipua ystäväni aivoverenvuoto ja siitä seurauksena halvaus ja muistinmenetys. Yritän hahmottaa tapahtumia toiminnallisuuden ja tapahtumien kannalta, yritän myötäelää hänen kokemuksiaan, ymmärtää hänen tietojaan, analysoida hänen tapojaan, että ymmärtäisin, mistä tässä on kysymys. En suinkaan ymmärrä sitä, ehkä osin, mutta ihmiselle on tyypillistä selittää itselleen, miksi kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu. Hän on sentään ollut ystäväni 43 vuotta.

Muistelen hänen elämän kertomuksiaan, kokemuksiaan, ja menetelmiään sen vähäisen aivotiedon perusteella, mitä minulla on. Mutta usein huomaan, että tarkastelen niitä myös oman kokemuksen valossa, ja siis ymmärrän häntä varmaan enemmän omien kokemusten kautta kuin mitä ne tosiasiassa hänelle ovat.

Hän on ollut aina kinesteettinen muistiltaan. Hän on tehnyt työtä käsillään, alkanut tanssimaan jo nuorena, ja jatkanut sitä yli kuusikymmentä vuotta. Työ hänellä on ollut enemmän fyysistä kuin henkistä. Muistan, kuinka hän kertoi minulle lukemisen oppimisen, hän kuuli ensin äänteen, auditiivisesti ja sitten vasta kirjain tai numero tuli mieleen muistikuvaksi, kun taas minulla se on visuaalinen, näkömuistiin perustava. Minä olen kokenut paljon leikin kautta aivojen toimintaa, ja etuaivolohko on saanut työskentelyvalmiuksia. Hän ei leikkinyt paljon lapsena, mutta hän taisteli veljiensä kanssa, ja hänestä tuli raivokas taistelija. Hänen historiansa tuntien, voisi sanoa, että hän on totellut paljon, tehnyt fyysisesti raskasta työtä.  Hänelle on kehittynyt vahva kuulomuisti.

Nyt näyttää siltä, että hän on dementoitumassa. Lääketiede etsii syitä aineosien puuttumisesta synapseissa, muisti ei pääse kulkemaan soluissa. Minä taas etsin toiminnallisesti. Ei hänen muistinsa ole paljon kuljeskellut etuaivolohkolla, joka on juuri dementiassa tyypillistä, lyhytaikainen muisti toimii sieltä käsin. Kuulomuistissa voi olla käynti etuaivolohkolla pysähdyskuvassa, mutta siellä ei välttämättä ole yhteys luovuuteen, palikoiden siirtelyyn. Muistan luennolta, kun Antti Hervonen sanoi, tärkeintä on vilkas liikenne aivoissa.

Nyt hänelle tulee menneen elämän surut mieleen, ne joita ei ehtinyt surra, ne mitkä oli liiallisia, joita hän ei kestänyt, ne tulevat nyt voimalla. Ja hänen puheensa on vielä siinä, mitä hän on osannut ennen, tekemisen arjessa, ruuanlaiton, siivoamisen, jossa hän yrittää selviytyä, ja tehdä ne, vaikka se ei ole mahdollista, mutta puheessa hän vielä kertoo tekevänsä. Muisti ei kulje loogisesti tässä ja nyt, niin kuin tapahtuu, se kulkee monesti niin kuin on kokenut menneisyydessä.

Raija