ASENTEIDEN SYÖVYTTÄMÄT

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Nuo Jeesuksen sanat muistaa moni. Kaikessa hulluudessaan ja mielettömyydessään, mitä Raamattu puhuu, on joissakin kohden totuuden siementä. Itse en olisi julistanut Jeesusta palvotuksi Jumalan pojaksi, sillä se oli mielestäni vain kollektiivisen syyllisyyden katharsista. Jokainen on ja pitää olla Jumalan lapsi, eikä ketään tule palvoa, sillä se vie pois Jumalan yhteydestä.

Nuoruuteni kovat kokemukset johtivat syrjintääni vuosikausiksi, tuomitseminen oli jatkuvaa sekä sanattomina kehonkielen ilmaisuina että sanallisina ilmoituksina. Minut hyväksyttiin vain kilttinä tyttönä, jos puhuin asioista, tuli tuomio. Minulle Jeesuksen kertomus on tuomitsemisen ongelman kuvausta, se rynnii ikkunoista ja ovista, ja se tappaa ihmisiä, ei ole ihme, että Jeesus sanoi nuo sanat, syyttömänä syytetty murtuu.

Eräs terapeutistani sanoi kerran, ” on yksi asia, mitä sinun tulee varoa, älä meikkaa, silmissäsi on jotain jumalaista ja seksikästä, ja se saa pahan liikkeelle”. Osittain asia on pitänyt paikkansa, mutta en ole osannut aina varoa sitä, olisi vain ollut parempi uskoa psykologia.

Yhteisöissä on aina yksi tai muutama kateellinen, joka laittaa pahan kiertämään ja lauma on pässimäisesti mukana. Se on laumakäyttäytymisen ongelma, oli Jeesuksen aikaan, ja oli natsi Saksassa, se on joka paikassa.

Kun menin asuinkaupunkini työyhteisöön, johtaja otti minut silmätikuksi. Ensiksi olin tullut hänen ammattireviirilleen tekemään samaa työtä, mitä hän ei kestänyt, toiseksi olin nuori ja häntä alkoi ikä painaa, kateus kimalsi hänen silmissään, hän nälvi ja etsi vikaa minusta. Mutta tein työni hyvin, siihen oli opetettu kotona, kuten ystävälliseen käytökseen. Kun johtaja oli lopulta avuton, millä saisi minua lyötyä, hän yritti irtisanoa minut valehtelemalla. Hän keksi, että kaikki työntekijät ovat valittaneet. Kävikin niin, että työntekijät tulivat puolelleni ja allekirjoittivat lausunnon, jossa he kielsivät asian. Sain uuden työpisteen.

Mutta en koskaan päässyt eroon maineesta, mikä oli tahrattu. Useampia kertoja jouduin todistamaan ja selvittämään valheita, joita minusta kuljetettiin ennakkoluuloina yhteisöstä toiseen. Todistusaineistoa kertyi valheiden jäljistä, mutta vaikka asiat aina selvitettiin ja syylliset saatiin selville, se tuli aina vastaan viimeiseen vuoteen saakka. 35 vuotta kiusattuna on pitkä aika, ei sitä joka paikassa ollut. Todistaminen on vaikeaa, pitäisi olla aina nauhuri mukana. Viimeisen kerran kaupungin rekrytointi antoi väärät lausunnot, mutta kun vein asian tuomarille, hän kielsi sen kokonaan, hyvitteli sitten soittamalla ja tukemalla toisessa asiassa. Kun maine tahrataan, sitä ei saa takaisin, ennakkoluulot ja asenteet kyllä vievät voiton.

Raija