SALAISUUKSIEN VARJELU

Joillekin salaisuuksien varjelu voi olla kiva juttu, mutta minulle se on tuskaa tuottava, sillä olen joutunut olemaan hiljaa yhteisön pakottaessa salaamaan rikoksen, jonka se on tehnyt minulle. Rankaisut ovat julmia. Sitä on jatkunut 50 vuotta, ja eräiden taholta se jatkuu vieläkin. Muut eivät halua käsitellä sitä, koska kokevat sen niin raskaaksi, minullakin on ollut aika raskasta kantaa tämä syyllisyys toisten synneistä. Kyllä minusta ihminen saa pitää salaisuuksia, omat henkilökohtaiset asiat ja mitä nyt ei vaan muuten halua paljastaa itsestään ikäviä asioita, vaikka näin, piereskelen aika paljon ja kaivan nenääni.

Salaisuuden varjeluun liittyy oleellisesti pahansuopuus, mustamaalaaminen, valehtelu ja rikokset. Liiallinen avoimuus ei sekään ole hyvä, sillä siinä joudutaan helposti joukkovaltaan, jossa alistetaan yksilöt yhteisövallan ikeeseen. Asia- ja tunne-, ja mielipide erot on hyvä nähdä. Yhdessä päiväkodissa oli erityisen ikävä piirre puhua vanhemmista selän takana pahaa. Ilmaisin asian, että se estää rehellistä kunnioittamista, arvostamista ja asioiden käsittelyä. Kuka uskaltaa kertoa ongelmistaan luottamuksella kun vaistoaa epäluottamuksen ja arvostamattomuuden?

Salailuun liittyy myös läheisesti syyllisyys. Siivotessani papereitani viime päivinä löysin muistiinpanot yhden lapsen anafylaktisen shokin käsittelyssä, onneksi lapsi pelastui, kun lääkäri oli alakerrassa. Tunsin vahvaa syyllisyyttä tapauksesta ja vaadin toimenpiteitä sen ehkäisemiseksi, minusta se vahinko tapahtui, koska ei ollut ennaltaehkäisyä. Pyysin palaveria ennaltaehkäisyn saavuttamiseksi, mutta henkilökunta ei siihen suostunut, onneksi keittiön henkilökunta alkoi laittaa erikseen tarjottavan lapselle, ettei vahinkoa pääsisi syntymään. Mielenkiintoista tapauksessa oli se, että muistin monia vuosia itse syyllistyneeni makkaran antamiseen, jossa oli kananmunaa. Dokumentoitu paperini kertoikin työkaverini antaneen ruuan. Mutta minulla oli vuosia niin vahva syyllisyys, että olin tehnyt sen itse, koska minulla oli taustalla oma vahva syyllisyys ja häpeä tekemättömästä rikoksesta, ja koin niin paljon myötähäpeää.

Kun salaisuutta ja valehtelua varjellaan, silloin siirretään häpeä syntipukiksi leimattuun, joka katsotaan syylliseksi, kun tunnekuohu valtaa mielen epärehellisyydestä. Tapahtumasta halutaan julkisuuteen se satutarina, jossa olisi tehty oikein. Syntipukki voi paljastaa sanattomasti tai sanallisesti asian ja hänet eliminoidaan. Se kuvitelma, että suomalaiset olisivat rehellistä kansaa, ei ainakaan minun yhteisöissäni ole pitänyt paikkaansa. Ihmiset ovat valmiita tuhoamaan todisteet, että asiat eivät paljastu. Ja se kuvitelma, että olisimme ihmisenä jotenkin rehellisempiä kuin muut kansat, on ylpeyttä.

Raija