ERIYTYMISESTÄ ERILLISYYTEEN

Minä toivon, että ihmisellä olisi oikeus kokonaisuuteen, mikä ei tarkoita täydellisyyttä. Varhaisessa minän kehityksessä katsotaan olevan hyväksi, että minän eri osa-alueet eriytyvät selkeiksi, että ihminen voi kuulla ja nähdä niitä itsessään. Jos ihminen ei tavallaan saa tätä minäkeskeisyyttä, hänen psykodynaaminen ja psykoseksuaalinen kehityksensä häiriintyy, ja eriytyvät osat voivat olla erillistä toimintaa itsetarkoituksellisesti, jopa fetissiksi jossain osaa tehtävää. Niinpä eriytymätön minuus voi tulla liian kokonaisvaltaiseksi, eli ihmisen minuus/itseys toimii aina kuin kahden vuoden iässä, kokonaisreflektoidun tavoin yhtenä mössönä, josta ei saa selkeyttä osien vaikutuksesta, samaistuen kuin tapahtumat heijastuisivat koko kehoon. Esimerkiksi niin kuin itse joskus lapsena samaistuin, leikkasin pahvia ja toistin suullani saksien liikkeen. Siis, nähty asia ei muodostukaan muistikuvaksi havainnossa, vaan toistuu kehossa. Tämä estää ajattelun kehittymistä, ja on siten kokonaisvaltaisen kehityksen ongelma. Kokonaisuus tarkoittaa minulle osien summaa, jossa osilla on tarkoitus rakentaa kokonaisuutta, kokonaisvaltaisuus taas valtaa täydellisyyteen tai epätäydellisyyteen, jossa osia kumotaan.

En pidä siitä, että maailmaa pyöritetään vallan kautta, ja erityisesti vallan väärin käytön kautta. Ihmisillä on liikaa valtaa toisiinsa nähden, eivätkä ne palvele enää hyvää. Vaikka tarvitsemme toisiamme, emme tarvitse toista vain peiliksemme, jossa itse näkyisimme. Minua huolestuttaa se yksi syrjinnän apuväline, jossa omien tunteiden käsittelemättömyys johtaa tunnereaktioihin, jossa otetaan ihmisuhreja. Kun tunnereaktio syntyy erilaisesta mielipiteestä, se tulkitaan tuomion oikeudeksi reaktion synnyttäjää kohtaan. Nämä erillistäneet osat luovat sellaisia illuusioita, joissa on kuvitelma totuudesta, ja sen oikeudesta alistaa muita tahtonsa alle. Kuten sanakieli, mikä ei kehity ihmisen kehityksen myötä, pitää valtaa ja alistaa kehityksen mahdollisuuden ihmisessä. Millä oikeudella kirkko on esimerkiksi päättänyt, että Jumalan luomistyö ihmisyyden suhteen on valmis, ehkäpä se Jeesus ei olekaan vielä valmis, vaan Jumala tekee kohti valmiimpaa sekä kokonaisempaa ja kehittynyttä ihmistä. Tunne-elämän osalta Raamattu on kovin epäselvä, ja voisi ajatella että sen kehitystehtävä on tässä päivässä.  Ikään kuin sanakausi oli 2000 vuotta sitten, nyt tulee tunnekausi. Ne eivät sulje toisiaan pois.

Näyttää siltä, että vapauden nimissä luodaan rajat kehitykselle. Eriytyneistä minuuden osaamisalueista tulee erillistettyjä, jossa pahimmillaan kehoon aktivoitunut kokemus seksualisoituu, ja psykodynaaminen ihminen jää taakse, eikä kokonainen ihminen enää ole olemassa. Hylkäämällä ihmisen syvimmät minäkokemukset (mielikuva syntyy unessa tunnekokemuksesta, jossa alttius on syntynyt kehon liikkeestä) ja tarpeet, jossa alkulima on tunteiden synnyttämää, ei tietoista, niin silloin viemme ihmisen kokonaisuuden mahdollisuuden pois. Kun erillistämme ihmisen osien suorittajiksi, erillistämme myös minuuden irti kokonaisuudesta, jossa dynaamisuus ohjaisi minuutta ja suojelisi kokonaisuuden säilymistä kohtuullisesti kokoavana ihmisyydessä.

Raija