KATEUS

Kateus, on yksi kuolemansynneistä, ja näyttää kalvavan ihmisiä jatkuvasti, ja näyttää myös siltä, että ajatellaan, ettei sitä voi välttää, se on ikuista. Olen toista mieltä. On surullista, että jo lapset joutuvat tämän tunteen alle saamatta sitä hallintaan. Juuri Ylen ykkösellä haastateltiin tutkijaa, joka kertoi nk. brändikiusaamisesta, muodin kautta kiusaamisesta. Pelastakaa lapset ry teki tutkimuksen, jossa todettiin, että 70 % köyhistä kokee kiusaamista, ja vastaavasti 40 % rikkaimmista. Onko tämän asian korjaamiseen vastauksena tasa-arvo, kaikille lapsille samanlaiset kouluvaatteet? Okei, se voi hieman auttaa, mutta ei poista kateutta ja kiusaamista.

Minun lapsuuteni oli hyvin pitkään pelkojen ja kauhujen alla elämistä, ja tunteiden tulemista johtivat enemmän pelot kuin turvallisuus. Kun traaginen kohtalo vei vielä ikävuodet kuudestatoista aina kolmeenkymmeneen vuoteen, ei sellaista tunnetta kuin kateus, ollut tullut elämääni ja koska sain iloita riittävästi itsestäni vapaudessa leikkien, ja itsetuntoni oli hyvä. Aika ei silloin suosinut liiallista ohjausta, vaikka säännöt olivatkin selkeitä ja ehdottomia, me saimme leikkiä paljon.

Mutta sitten, jokin asia oli pudottanut itsetuntoani, ja kateus tuli kuin salaman kirkkaalta taivaalta. Olin melkein kolmenkymmenen. Huomasin, että oli rikkaampaakin elämää olemassa, ja mahdollisuuksia valintaan. Ensimmäisen kerran elämässäni pohdin, ettei minulle ollut mahdollistunut köyhyyden vuoksi peruskoulutus ja yhtäkkiä olin kateellinen sokealle ystävälleni, koska hänet valtio koulutti ilmaiseksi. Valitin asiasta ystävälleni, ja hän tokaisi, ”mitä siitä tulisi, jos kaikille annettaisiin mahdollisuus”. Sen jälkeen en voinut kunnioittaa tätä ystävää kovin korkealle. Pian kuitenkin ymmärsin kuinka typerää kateuteni oli, ja myötätuntoni sokean elämään kasvoi. Päätin etten anna koskaan kateuden turmella itseäni. Aloin nähdä ihmisten elämänkaaria kärsimyksineen ja mahdollisuuksineen.

Lapsen tunnemaailma on alkuun ahdistuksia ja pelkoja täynnä. Se, että tunteet pääsisivät esiin, tarvitsee turvallisen ja luottamuksellisen suhteen aikuiseen. Pelko värittää syvätunteita toiseksi. Vertailu on pahimpia negatiivisten tunteiden synnyttäjiä. Mutta on tie, jossa nämä negatiiviset tunteet voidaan laventaa niin, ettei niistä synny vahinkoa,  ja se on leikki. Lapsi leikkii etuaivolohkolla kuvien ja sanojen kanssa, eikä kokemus juutu tunnekeskukseen, jossa pelot ja ahdistus asuvat limbisen järjestelmän mantelitumakkeen yhteydessä.

Kun lapsi leikkii etuaivolohkolla, hän vapautuu tunnekeskuksen paineesta. Jos painetta on liikaa, syntyy myös jännitettä liikaa. Tässä kohtaa on hyvä erottaa intohimot ja niiden lähtökohdat. Kun leikki on lähtökohtana, motiivina on uteliaisuus, synnynnäinen oppimisen motiivi. Mutta jos lähteenä on mantelitumake, intohimo saattaa tulla liialliseksi, ja siihen voi syntyä riippuvuus, pelko luo kiinnikkeen, josta ei pääse irti, ja syntyy pakkomielle. Pieni lapsi leikkii luontaisesti, miksi ei anneta hänen leikkiä vaan syötämme kaikenlaisia oppejamme väliin sopivasta ihmisyydestä. Juuri tämän tunneriippuvuuden estämiseksi Pohjoismaissa ei kilpailuja suositella alle kaksitoistavuotiaille, koska riski tunnehäiriöön on olemassa. Meillä Suomessa kyllä kilpailu on rynninyt joka paikkaan.

Raija