JÄRKYTYKSEN JÄLJET SEKSUAALISISSA RIKOKSISSA

Kun seuraa näitä seksuaalirikosten ilmentymiä, liian usein huomaa, että tuomiot uhria kohtaan ovat jyrkkiä, ja rikoksen tekijää puolustellaan. Viimeksi Pirkko Saisio puolusti jossain iltalehdessä Aki Louhimiestä. Ymmärrän ja olen jokaisen ihmisen puolella oikeudesta puolustukseen, mutta kun samaan hengenvetoon tuli tuomio uhria kohtaan, miksi ei heti sanottu ja puhuttu, se ei ollut oikeudenmukaista.

Elämän varrella on tullut muutamia henkilöitä kohdalle, jotka ovat joutuneet seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Jokseenkin tulin heidän kohdallaan siihen tulokseen, etteivät he saaneet apua, vaan tuomioita. Eräs jo poismennyt nainen vei oikeuteen miehensä lapsiin kohdistuneista seksuaalisista teoista. Todistusaineisto ei ilmeisesti riittänyt, oli vain sana sanaa vastaan, syyte kumottiin. Näitä on hankala todistaa, etenkin kun se tapahtuu perheen sisällä. Minä näin vain heidän kolmen tyttären vaikeat psyykkiset oireet teoista. Se oli heille liian suuri kärsimys ja jälkihoidot tuli kalliiksi yhteiskunnalla. Äiti menetti järkytyksestä otteen elämäänsä, ja lähti kulkuriksi maailmalle, etsimään uskonnoista apua, Intian hindulaisuudesta aina Ranskan kommuuneihin. Ja viimeisinä vuosinaan näin äidin vihan, joka sitten kohdistui lähimmäisiin. Tunteet, joita ei hyväksikäytöstä saanut tuoda esiin, niitä pidettiin hölynpölynä, rakensivat muistiongelmia ja kyvyttömyyttä kohdata ihmisiä tunnetasolla, jäljelle jäi vain viha ja lopulta dementoituminen. Se mielen vahva pelko ja tunnistamattomuus pukkasivat ulos kuvitelman, jossa oli toivoa paremmasta.

Pelosta syntynyt aivopaine synnyttää ”ylimielikuvia” ihan kuin sokerin lasku. Joissakin opeissa pelkoa pidetään hyveenä. Olen todennut, että turvallisuus ja luottamus tuottavat ehdottomasti järjellisempiä ja loogisia näkemyksiä, ja luovuus syntyy vapaudesta merkittäväksi elämän totuudessa.

Usein käy niin, että uhri puhuu, mutta häntä ei kuunnella, vaan syytetään. Koko asiaan tulisi kouluttaa erityislääkäreitä, psykiatrit etsivät vikaa persoonallisuudesta, eivät kohtelusta. (poikkeuksia on). Ulkoa tuotettu häpeä ja syyllistäminen syyttömänä on vahvasti psyykeä romahduttava. Jatkuvaan puolustukseen joutuva psyyke romahduttaa uhrin ajattelukykyä. Itselläni väkivalta tuli ääneen ahdistuksesta matalana ja värisevänä ja koko kehoni oli vapinan alla, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on valheen merkki, korvat heiluvat.

Usein jo lapsena hyväksikäytetyt ja raiskauksien jatkuessa uhrit menettävät puolustuskykynsä, he eivät puolusta itseään, eivätkä muita, sitten on niitä, jotka alkavat puolustaa rajusti, niin tein itse. Syyllistäminen vie ahdistukseen ja mieli kätkee muistista asian syvälle mielen pimentoon. On tultava vahva turvallinen tilanne, ennen kuin uhri uskaltaa edes ottaa käsittelyyn itsessään asian. Mieli torjuu sitä todellisuutta ja tapahtumaa puolustautumalla, joillakin, kuten minulla, mieli alkoi hajota, ja se taas näytti siltä, että muisti ei toiminut loogisesti, mikä sai toiset epäilemään koko asiaa. Oma puolustautuva mieli mielikuvituksena ei estä havaitsemasta hyvin, se jopa voi tehdä ihmisestä tarkan havaitsijan, kun tapahtumia vääristellään muiden taholta tai mieli vääristää havaintoja. Olin rakentanut tulevaisuuden unelman, jossa ei ollut raiskausta, oli vaan rakastuminen ja pyhä avioliitto. Vielä yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua, kun kykenin ottamaan asian käsittelyyn, mieli loi puolustuskuvan asiasta. Ongelman toi se, että havaitsemisen luotettavuutta tarkasteltiin mielikuvituksen ongelmana, vaikka se oli luonnollinen seuraus väkivallasta, psyykkinen puolustus.

Liian usein ole todennut, pääsääntöisesti monella ihmisellä, ja että todellisuus on sitä johon mieli reagoi puolustamalla ja luo uudenlaisen mielikuvan, joka sitten kerrotaan totuutena, mutta monille se kehittää kyvyn hyvinkin tarkkaan havainnointiin ja asioiden erittelyyn johdonmukaisesti.

Onko seksuaalisuus kuitenkin monelle miehelle sellainen kysymys, jossa katsotaan, että aktiivisuus siinä vaatii väkivaltaa? Siksi niin usein uhrit jäävät vaille kuulemista. Ehkä juuri siksi, että apua ovat usein antamassa miehet, jotka ovat hyväksyneet väkivallan. Taustalla vaikuttaa myös Kristinopin ongelma, jossa itsekkyydestä syytetään, ja sen katsotaan olevan pääsyyllinen, itsen himot ja halut uhrilla, kun toiset tunkeutuvat ihmiseen. Väkivallan uhkan ja pelkojen jatkuessa uhri ei kykene nousemaan ylös ja puolustautumaan ja puolustamaan.

Tietoiseksi tuleminen omien tunteiden osalta ja niiden vaikutuksesta on merkittävin selkeyttäjä ajattelussa, havaitsemisessa ja loogisessa ymmärryksessä. Ja kuitenkin absurditkin ajatelmat ovat tarpeen luovissa prosesseissa.

Raija